Scum – Garden of shadows

scum_garden_of_shadowsKolme vuotta sitten Suomen mielenkiintoisin orkesteri oli Ghost Ship Navigators. Tarkoituksenani oli kirjoittaa heistä juttu Colossukseen. Haastattelin bändin laulajaa Pete Askolaa ja aioin haastatella myös orkesterin taiteellista johtajaa, kitaristi Tomi Pitkäjärveä. Bändi kuitenkin -saatana- meni hajoamaan musiikillisiin ja henkilökohtaisiin erimielisyyksiin. Tämä on suuri harmi. Pääsin kuuntelemaan bändin julkaisematta jääneen albumin Cabinet of curiosityn ja se oli loistava. En tiedä onko sitä enää olemassa, vai onko Pitkäjärvi tuhonnut sen. Toivottavasti ei ja toivottavasti se joskus jossain muodossa julkaistaan. Kolme vuotta sitten tilanne vaikutti vielä jossain määrin toiveikkaalta, ainakin Askolan mukaan:

Pitkäjärvi on pomo! Meikä tekee vain lyriikat ja Tomi lähes kaiken muun ja muut luovii uppoavaa venettä, hah hah! Eteenpäin ollaan kuitenkin menty ja nyt alkaa näyttää siltä, että tietty etappi on selätetty lukuisten kompastuskivien kautta.

Meikällä on paha tapa psyykata Tomia negaation kautta ja se aiheuttaa skismaa vähän liikaakin. Kummatkin olemme semmoisia taiteilijoita, mutta Tomissa on pitkäjänteisyyttä ja perfektionismia n. 90 % enemmän kuin minussa. Se tuottaa välillä ongelmia meikeläisen temperamenttiselle ja tyhmälle luonteelle. Nuo musiikilliset lähtökohdat vaikuttavat myös koko systeemin tasapainotteluun. Henkinen puoli myös, maanis-depressiivinen ihminen kun olen. Ajattelen musiikkia lähinnä kuuntelijatasolla siihen tyyliin, että ei kaiken tarvitse aina olla niin perkeleen pikkutarkkaa. Normaali musiikkia kuunteleva pallontallaaja ei kaikkia hienouksia huomaa. Meikä on tämmöinen huithapeli punk, Tomi on enempi pro-tyyppinen muusikko monessakin asiassa. Tietyllä tavalla ylpeys käy lankeemuksen edellä meillä kummallakin, semmoinen turha periksiantamattomuus.

Vaikka Pitkäjärven haastattelu jäi tekemättä bändin hajoamisen takia, niin yhden kommentin onnistuin häneltä sentään nyhtämään:

Peten kanssa työskentely on varmaan samanlaista, kuin muilla pinkfloydilaisilla oli Syd Barretin kanssa.

Ghost Ship Navigatorsin levy jäi julkaisematta, mutta nyt arkistojen kätköistä on löytynyt Askolan aikaisemman bändin, Scumin, Garden of shadows -lp, vuodelta 1996. Blood Music julkaisi levyn Black Mark recordsin myöntämällä lisenssillä nyt, A.D. 2016.

80-90 -luvun taitteessa vaikutin Scum -nimisessä bändissä. Se oli alussa jonkinlaista metalpunkkia, josta se kehittyi deathmetallin suuntaan. Tehtiin joskus -91 paikkeilla omakustanteinen seiskatuumainen ja saatiin diili ruotsalais-saksalaisen Black Mark Productionsin kanssa. Ne julkaisivat kaksi cd:tä, Mother nature ja Purple dreams & magic poems. Viimeisen ja julkaisematta jääneen Garden of the shadowsin aikaan aloimme kyllästyä kaikki. Mukaan tuli progevaikutteita ja biisien työstäminen kaikkine visioineen ja äänimaisemineen paisui tähtitieteellisiin mittasuhteisiin… Vuosi sitten yksi saksalainen lafka olisi halunnut vielä julkaista sen, vinyylinä, ja meikä oli tietysti ihan liekeissä siitä. Mutta sitten tuli taas tämä perus kitaristiperfektionismi kehiin, eli alkoi hirveä vääntö mitä biisejä levylle saa laittaa ja mitä ei. Projekti on siis jäissä. Ellen ota sitä riskiä, että se julkaistaan ja lähden sitten käräjöimään, heh heh.

En tiedä käräjöinnistä, mutta nyt Garden of shadows on kuitenkin julkaistu. Levy on komeaa kuultavaa. Death’n’rollia, kuten Askola sisäpussin tekstissä kertoo. Tämä on tosiaan melko groovaavaa metallia. Iso kiitos siitä kuuluu rumpali Toni Peijulle, tuolle myöhempien aikojen managerisuuruudelle. Askolan murina on myös sellaista, että tällainen örinänvastustajakin pystyy sitä helposti kuuntelemaan. Kontrasti nuoren, viattoman näköisen kultakutrin ja miehekkään murinan välillä on melkoinen.

Garden on shadowsilla kuuluu se ah niin ihastuttava slaavilaisen alakuloinen melankolia. Askola mainitsee vaikuttajanaan muun muassa Unto Monosen, joka ei ihan ensimmäiseksi tule death metallista mieleen. Venom ja Unto Mononen, sanoo Askola. Mikäs siinä, eihän siinä mikä. Just näin hyvä musiikki syntyy. Sisäpussin kiitoslistassa mainitaan muun muassa Kauko Röyhkä, Rainbow, Läjä Äijälä, Uuno Kailas ja Amorphis. Noista aineksista on tämä soppa keitetty.

Petellä – kuten myös itselläni – kun on tietty perversio 80-luvun hevibändejä kohtaan, niin pakko oli kysyä mistä se juontaa juurensa:

No niin, nyt päästiin asiaan! 1982, kun olin kymmenvuotias, silloin lähti mopo käsistä. Mikko Alatalon ja Stray Catsin jälkeen piti löytää sisältöä elämään populaarikulttuurin hämäristä onkaloista. Veikkaan, että vanhempieni ero ja vapaa kasvatus vaikutti nuoren pojan elämänkatsomukseen. Tuli nämä farkkuliivit ja takatukka ja selkäliput ja hihamerkit ynnä muu oheistuotanto. Se varsinainen korneimman kasarihevin palvonta nykypäivänä johtuu varmaan samasta syystä, kuin meikän jo 70-80 -luvun taitteessa näkemien 50-60 -luvun scifi-/horrorleffojen suosio. Eli se tahaton komiikka kummassakin kulttuurissa miellyttää ja nimenomaan se, että ne jätkäthän olivat silloin 80-luvun alussa niin vitun tosissaan! Jos joku ahdasmielinen progetosikko haluaa heittäytyä alasti ja hurvitella kesäisellä kukkaniityllä votkan tai rommin voimalla, niin tässä muutama suosikkilevyni tuosta genrestä. Eiköhän näillä paatuneinkin progediggari menetä neitsyytensä ja saa lieviä pahoinvointikohtauksia…:

Thor – Only the strong
Thor – Unchained
Stryper – To hell with the Devil
Vinnie Vincent Invasion – All systems go
Tokyo Blade – s/t
Mad Axeman – s/t
Oz – 3rd warning
Metallic bunnys, Heavy metal heroes, Metal over America, Metal warriors ja Dutch steel -kokoelmat.

En voi kuin hiljetä ja hämmästellä Askolan valtavan 80-luvun heavyrockin tietämyksen edessä. Sen verran olen Peten levykokoelmaan tutustunut, että se on harvinaisen laadukas, 80-lukufiksaatiosta huolimatta. Noin muuten voin sanoa, että kaikista mahdollisista maanisdepressiivisistä ominaisuuksistaan huolimatta Pete on erittäin hyvä ihminen. Hänen rauhallinen, punnittu puheensa saa kaltaiseni huithapelin ja hätäisen mesoajan tuntemaan olonsa rauhalliseksi.

Pohjoinen mieli kaipaa pimeimpinä talven öinä jotain melankolisen positiivista musiikkia ja viskin kyytipojaksi sen rapakaljan, jota rakas esi-isäni nimitti ruunan- kuseksi. Me itärajan asukit olemme kaikki jollain tasolla maanisdepressiivisiä. Osa enempi, osa vähempi ja musiikki antaa kipinän josta syntyy sieluun, jos sellaista edes on, ikuinen palo.

Ei muuta kuin rauhaa, rakkautta, anarkiaa ja tasa-arvoa kaikille tasapuolisesti! Ja pyllyä myös!

Garden of shadows on nyt postuumisti julkaistu. Suuresti toivon, että sama tapahtuu Ghost Ship Navigatorsin Cabinet of curiositylle.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s