Jukka Nousiainen – s/t

nousiainenJukka Nousiainen on tämän hetken mielenkiintoisin ja herkin kotimainen lauluntekijä. Ehkä jopa aidoin. Siitä en tosin ole varma. Nousiainen tekee amatöörimäisen suvereenisti niin monenlaista kamaa, että kyse saattaa olla näyttelemisestä. Ehkä hän on marginaalimusiikin J. Karjalainen, joka on välillä soulmies, välillä bluesmies, välillä iskelmämies ja välillä ihan muu mies, eli Lännen-Jukka. Nousiainen vääntää sleepysleepersiä Räjäyttäjissä, leveälahkeista ankaraa jytää nyt jo edesmenneessä Jukka & Jytämimmeissä, bluesia ja folkia soolona. Ja mitä lie muuta, en ole pysynyt vauhdissa mukana.

Näytteli tai ei, niin Nousiaisen toinen soolo-lp on loistava. Yhtä hyvä tai vielä parempi kuin se edellinen, Huonoa seuraa. Täysin erilainen kuin se. Huonoa seuraa oli hienoilla biiseillä varustettua anarkistista folkmusiikkia, nyt Nousiainen tekee musiikkia aikuiseen makuun. Aikuiseen makuun siten, kuin vain Nousiainen voi aikuisen maun ymmärtää. En löydä kansiteksteistä soittajien nimiä, joten oletan Nousiaisen soittaneen kaikki instrumentit itse.

A-puoli on levyn radiokelpoinen puoli. Se alkaa rennon letkeällä bluesilla Synnyin syksyllä. Lonely rider on ihastuttavaa autotallibändimäistä rautalankaiskelmää, jossa Nousiaisen hauras laulusuoritus pysäyttää keskittymään. Manuaalit hukassa on pidäteltyä voimaa huokuvaa jytää. Jukka & Jytämimmit olisi tehnyt siitä rajun Blue Cheer -paahdon, mutta nyt biisissä on hidasta uhkaa. Kohti kaukaista tähteä on juurevassa herkkyydessään kuin 22-Pistepirkko haavoittuvimmillaan.

B-puolella Nousiainen vapauttaa psykedeelisemmän itsensä. Sun kanssas mä lähden minne vaan jatkaa vielä iskelmällisellä linjalla, mutta jo biisin loppupuolella Nousiainen päästää poikkitaiteellisuutensa irti. Sataa taas on aika happoista ja kauniin hentoa luentaa. Kuin Juicen Afroditen poika Bo Hanssonin soittamana. Pitkää heinää jatkaa samoilla linjoilla, vapaamuotoisesti improvisoiden. Levyn päättävä Rypäleet on kerättävä maailmalta kuulostaa Syd Barrettin laulamalta Fearlessilta…

Ensimmäisellä kuuntelukerralla olin ihmeissäni. Toisen kuuntelun suoritin yöllä. Unettomana, silti umpiväsyneenä, pienessä kuumehoureessa. Liikutuin ja tunsin paranevani. Levy on loistava, sen kuuntelu kohottava, uskonnollisen harras kokemus. Nousiainen vie kuulijan sinne, missä musiikki on kunkin mielestä parhaimmillaan. Jollekin se on tämä päivä, jollekin lepattavalahkeinen 70-luku tai 50-luvun tanssilava. Kenties brittiläinen bluesklubi. Nousiaisen levyllä on ajatonta missä tahansa hetkessä olemisen tuntua, jossa kuulija voi kuvitella olevansa osa jotain suurempaa kokonaisuutta.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s