Anonyymit addiktit, 42. istunto

axeattack-Hei Mika.

-Hei.

-Sitä on levyjä taas osteltu.

-Niin no. Ihan muutamia.

-Ihan muutamia niin. Mittasin, että musiikkiosastosi lattialla on 40 cm:n kasa edellisen Suuren Uudelleenjärjestelyn jälkeen hankittuja lp-levyjä ja kuusi kiloa singlejä.

-Oho. On se painavaa, vinyyli.

-Kaikenlaista täällä näkyy taas olevan. Onko sinulla jotain kerrottavaa tällaisista kokoelmalevyistä kuin Axe attack ja Axe attack II?

-Mitä niistä? Hyviä levyjä. Rainbow, Ian Gillan, Motörhead, Scorpions, AC/DC, Whitesnake, Black Sabbath, Ted Nugent, Rush, BÖC ynnä muuta. Täyttä tavaraa alusta loppuun.

-Tarkennusta hankintaperusteisiin haluan kuulla. Näillä kahdella levyllä on yksi sellainen biisi, jota ei ennestään löydy levyhyllystäsi. Minkä tekosyyn keksit perustellaksesi itsellesi näiden ostamisen?

-Tässä mitään tekosyitä tarvita. Axe attackien kanssa kävi niin, että Facebookissa joku kehui. Eikä minulla ollut niitä. Kyllä mies kivun kestää, mutta ei häpeää. Eli nyt minulla on ne. Sitä paitsi nämä ovat originaaleja K-tel -julkaisuja. Arvo säilyy. Se on tärkein kriteeri äänilevyn hankinnalle nykyisin, tuleva myyntiarvo. Pääasia ei ole musiikki, vaan maksimaalinen voitto.

-Juupa juu. Facebookissa joku kehui. Entäs sitten tämä Precious metal -kokoelma? Tällainenkin löytyi. Tässä näyttää olevan niinkin rajuja metallibändejä kuin Point Blank, Steppenwolf, Lynyrd Skynyrd ja Wishbone Ash.

-No just siks sen ostin. Että jytämusiikkia on monenlaista. Minulle aina nauretaan, kun kerron määritteleväni heavymusiikin J-V. Sappisen Heavy rock -kirjan mukaan. Tällä levyllä todistan käsitykseni oikeaksi. Lisäksi tässä on yksi bändi, josta en ole ikinä kuullutkaan. New England.

-Osasikohan Sappinen kirjaa kootessaan aavistaa, että vielä 37 vuotta myöhemmin joku pitää sitä suunnilleen jumalan sanana ja perustelee typeriä levyostoksiaan sillä.

-Niinpä. Kyllä pitäisi Sappiselle joku palkinto myöntää. Pulitzer tai Nobel tai joku.

-Tämä tästä. Huomasit varmaan, että yksi niistä, jotka aikanaan aiheuttivat äänilevyharrastuksesi alkamisen, poistui eilen keskuudestamme.

-Scotty Moore. Niin. Rauha hänen sielulleen. Hän oli ensimmäinen kitarasankarini. Yksi niitä harvoja, joiden soiton kaltaiseni puukorvakin tunnistaa sokkotestissä.

-Moore eli pitkän ja toivottavasti hyvän elämän.

-Siitä tulikin mieleeni, että 80-luvulla tilasin jostain levykaupasta Mooren The guitar that changed the world -lp:n. Se ei ole vieläkään tullut! Reklamoisin, jos muistaisin mistä firmasta sen tilasin.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s