Kalle Ylitalo – Expansion

2016 Kalle Ylitalo levy ETUKANSIJoskus blogin kirjoittaminen tuntuu työltä. Turhalta työltä. Blogiani ei lue kuin pari työtoveriani ja muutama muu ystävä. Säälistä. Mutta kun postilaatikosta löytyy yllättäen ja pyytämättä äänilevy ja saatekirjeessä lukee ”toivon, että lehtenne tekisi albumista arvion tai haastattelun”, niin motivaatio kasvaa. Harva asia maailmassa tuntuu yhtä hyvältä kuin ilmainen äänilevy. Vain pari parempaa juttua tulee mieleen.

Nyt postilaatikosta löytyi Kalle Ylitalon Expansion -niminen c-levy. Ylitalo on saatekirjeen mukaan ”kokeellisen bassonsoiton pioneeri”. Kokeellinen bassonsoitto? Haiskathaa progelta ja jatsilta. Basisti soittaa pum-pum ja pitää suunsa kiinni. Olen vitsaillut, että basisteilta pitäisi kieltää soololevyjen tekeminen. Sitten muistin John Paul Jonesin, Paul McCartneyn ja Pekat Pohjolan ja Rannan ja monta muuta huippubasistia. Ranta ei tosin ole tehnyt vielä soololevyä. On kuitenkin aika lopettaa basistivitsit ja tunnustaa tosiasiat.

Basso on bändin munat ja basistit ovat orkesterien musikaalisimpia soittajia. Jos unohdetaan Hongisto. Kitaristille riittää, kun näyttää hyvältä. Rumpalille riittää, kun heiluu kovasti. Basistin on pakko osata. Muuten ei homma toimi.

Olen päättänyt, että en kirjoita blogimerkintöjä kuin sellaisista levyistä, joista pidän. Kalle Ylitalon levystä kirjoitan. En ole die-hard progefani, jatsiakin kuuntelen liian vähän. Mutta tämä levy toimii.  Expansion on soundillisesti, biisillisesti ja soitannollisesti loistavaa tavaraa. Osoitus siitä, että albumimuotoinen musiikki elää ja hengittää edelleen ja että hyvä musiikki ei aina ole huonosti soitettua. Vaikka huonosti soitetun musiikin suuri ystävä olenkin.

Room for tought avaa levyn rauhallisin reggaerytmein. Tässä musiikissa on jotain äärimmäisen tuttua, mutta en hahmota mitä. Pohjola? Otto Eskelisen saksofoni soljuu mukaan loistavasti. Se olisi saanut soida levyllä enemmänkin. Kitaristi Jukka Kääriäinen osoittaa tyylikkyytensä ja sama tyylikkyys jatkuu läpi levyn. Getaway on rokkibiisi. Rumpali groovaa! Se jos mikä on tärkeää. Huonolla rumpalilla on pilattu monta hyvää levyä. Ei Expansionia. Janne Mathlin on rumpalin nimi.

Afrobeat laittaa tanssitaidottomankin jalan vipattamaan. Tätä minä musiikissa arvostan: kulkevuutta, rytmikkyyttä, pyöreyttä, rullaavuutta. Rock’n’roll ei turhaan ole roll. Roll on sen oleellisin osa. Expansion on roll, vaikkei rock’n’rollia olekaan.

Porto for breakfastissa olen kuulevinani selkeitä vaikutteita Sibeliukselta. Olen varma, että Ylitalolla on ambitioita myös ns. taidemusiikin suuntaan. Sacred song on nimensä veroinen. Jumalallinen, hengellinen biisi. Virsi. Vaikea kuunnella kuivin silmin. Waiting for the bus on modernia tikanmäkeläistä tyylittelyä. Jossa soi Eskelisen saksofoni! Secret place on surfia ja rautalankaa. Ylitalo on loistavasti saanut todella vaihtelevan musiikin koottua tyylikkääksi kokonaisuudeksi.

Expansion II on jatsia. Olisin kuunnellut tätä torvitunnelmointia pidempäänkin. Expansion II:sta seuraa Expansion ilman numeroa. Se on levyn kokeellisinta tavaraa. Mielikseen sitäkin kuuntelee. Taidekin voi olla groovia. Olen täysin myyty koko levyn kulkevuuden suhteen. First light päättää albumin kauniisti. Basso on soolosoitin.

Todella hyvä levy. Progea, jatsia, taidemusiikkia, rokkia, virsiä, rautalankaa. Täydelliset soundit. Niitä en lakkaa ihmettelemästä. Liian monet levyt sössitään täyteen ahdetuilla, korvia särkevillä soundeilla. Tätä ei.

On epätodennäköistä, että olisin älynnyt Expansionia ostaa. En enää lue musiikkilehtiä. Edelleen ottaa päähän Soundin ja Rumban alasajo, Kanervan ja Juntusen potkut. En näe levyarvosteluja kuin netissä. Blues Newsin tilaamisenkin lopetin, kun Juhani Ritvanen kuoli. Taidan tosin tilata sen uudelleen. Ihan ilman musiikkilehtiä en pysty elämään. Ylitalon levyä ei tosin BN:ssä arvostella, luulen. Toivottavasti jossain lehdessä arvostellaan.

En vielä tiedä, onko Kalle Ylitalon Expansion vuoden levy. Mutta minulla se tulee varmasti pysymään kestokuuntelussa samalla tavalla kuin esim. Anssi Tikanmäen Maisemakuvia Suomesta. Expansion on kansantajuista taidemusiikkia ja sellaisena Tikanmäen selkeä sukulainen. Ja ne basistivitsit. Ne loppuvat nyt.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s