Saimaa – Matka mielen ytimeen

saimaa.jpgViimein sain Matti Mikkolan toisen soololevyn vinyyliformaatissa. Nyppii, että c-levy ilmestyy kuukausia ennen oikeaa levyä. Ei vinyylibuumille ja prässäämöjen ruuhkalle mitään voi, mutta nyppii silti. En malttanut odottaa, joten nyt on molemmat formaatit hyllyssä. Se on tietysti ideaali tilanne. Ajan niin pitkää työmatkaa, että tulisin hulluksi ilman musiikkia. Ilman musiikkia ja äänikirjoja.

On tietenkin väärin sanoa, että Matka mielen ytimeen on Mikkolan soololevy. Sanoin sen piruuttani, koska jotkut tuntuvat pitävän sitä edellistä Pepe Willbergin soolona. Sitä se ei ole. Siinä toteutettiin Mikkolan visioita, Willbergin toimiessa solistina. Ja se levy on koko joukkueen ansiota. Tämä pätee varmasti vielä enemmän Matka mielen ytimeen -teokseen. Loistava veto Mikkolalta tehdä edellisen iskelmäjengillekin kolahtaneen jymymenestyksen jälkeen tällainen soittopainotteinen fiilistelylevy.

Saimaa on matkalla kaukana jossain viihteen tuolla puolen. Ensimmäistä kertaa levyä kuunnellessani päähäni iskostui ajatus, että Mikkola on tehnyt 2000-luvun Song of innocencen. Siis päivittänyt tuon David Axelrodin mahtavan viihdepläjäyksen 60-luvulta tälle vuosituhannelle. Ihastuin ajatukseen niin paljon, että en viitsinyt pilata sitä kuuntelemalla Axelrodin levyä verrokiksi. Olen kuitenkin pahasti metsässä visioni kanssa… Samanlaista mahtipontista paisuttelua ja laajaa tunnelmointia tässä kuitenkin on.

Pelkäsin tämän olevan huumorimusiikkia. Sitä se ei ole kuin paikoin. Lähinnä Lentävän Kalakukon ja Esa Pakarisen ansiosta. Pakaris-vitsi kuitenkin jaksaa hymyilyttää useiden kuunteluiden jälkeenkin. Koko levy henkii iloisuutta ja humoristisuutta, mutta vitsihuumoria tämä ei ole. Levottoman tuhkimon digitaalipiipittely meinaa saada hymyn hyytymään, mutta ei kuitenkaan ihan. Ilmeisesti tämän huomoristisuuden takia jotkut pitävät levyä pelkkänä bilebändin coverkierrätyksenä. Näin ajattelevat eivät ole levyä kuunnelleet.

Levyn kappaleet ovat minulle ennestään tuttuja kaikki paitsi Cristo redentor ja Le mistral. Sillä ei tosin ole väliä ovatko tuttuja eli ei, sillä Per Vers runoilijaa ja nimibiisiä lukuunottamatta ne ovat vain jonkinlaisia alkusysäyksiä ankaralle jammaukselle. Jammaukselle, jossa kunnioitetaan alkuperäisesittäjien lisäksi Santanaa, Piirpauketta, Tikanmäkeä ja ketä ikinä sitten kunnioitetaankin. Matuskassa Kansasia. Ihan varmasti Kansasia.

Unohtakaa ennakkoluulonne, unohtakaa se harhaluulo, että nykyaikana ei tehdä hyvää musiikkia. Kuunnelkaa Matka mielen yhtimeen. Mikkola on ihme mies. Hän elää, hengittää ja ymmärtää popmusiikkia. Ehkä hän ei ole Sakari Kukon tapainen nero, mutta Anssi Tikanmäen veroinen taide- ja viihdemusiikkia yhdistelevä ylipäällikkö hänestä voi tulla.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

5 vastausta artikkeliin: Saimaa – Matka mielen ytimeen

  1. kaima stadista sanoo:

    Lentävässä Kalakukossa on hykerryttävä kohta. Ensin kuuluu Juicen kitaran pimputtelua Bluesia Pieksämäen asemalta, johon Esa Pakarinen tokaisee ”Elä kehtoo”.

    Joku mainitsi että ”Le mistral” on Roger Whittakeria. Kyllähän Whittaker vihelteli meidänkin olohuoneessamme 70-luvulla, mutta juuri tuollaista en muista.

    • Mika sanoo:

      Jeo, tuo Pieksämäki-vihjaus kommentteineen on upea.

    • Öyhmöyh sanoo:

      Samassa biisissä on myös hiljaisessa kohdassa Nokia Tune kännykällä piipitettynä niin, että sen juuri ehtii tunnistaa.

  2. Michka sanoo:

    Mulla on tuon Perversin kanssa vähän kahtiajakoinen olo. Kyseessä on yksi mun ihan kaikkein ihqulemppareimmista ikisuosikeistani ja Saimaa vetää sen hienosti. Ihan mielikseen sitä kuuntelee ja kuitenkin tulee sellanen tunne, että se on levyn tylsimpiä vetoja. Ehkä se on Mikkolankin mielestä niin hieno biisi, että sen kanssa ei uskalla revitellä. Mene ja tiedä.
    Joka tapauksessa mulla oli tuossa 5.11. menneenä vuonna ikimuistoinen ilta, kun sain tämän sävel- ja sanataiteen merkkiteoksen kuulla livenä. Enkä vain kerran, vaan kahdesti. Ensin Mikko Alatalon esittämänä Finlandia-talossa ja sitten myöhemmin illalla Saimaan esittämänä Henkassa. Jälkimmäinen näistä tuli myös videoitua: https://youtu.be/mqpjzBvAbOQ

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s