Levyaddiktin päiväkirjasta, osa 2

dave_arcariVajaa vuosi opiskelua Turun ammattikorkeakoulussa jäljellä. Olettaen, että suunnitelma opintopisteiden suorittamisesta pitää paikkansa. Tällä kertaa koulupäivät vierähtivät Pasilassa, Turun lähiössä. Vaikka olin siellä töissä 20 vuotta sitten, niin onnistuin molempina päivinä eksymään. Suuntavaistoton on suuntavaistoton. Onneksi alkuasukkaat puhuivat åboa ymmärrettävästi ja opastivat.

Pääsin silti levykauppakierrokselle. Hakaniemi-Sörnäinen -alueella näyttää olevan ainakin kuusi levykauppaa. Ehkä jopa kahdeksan tai yhdeksän. En usko niiden pyörivän pelkkänä harrastustoimintana, joten ilmeisesti kaikki asiakkaat eivät ole siirtyneet suoratoistopalveluihin.

Tällä kertaa kävin neljässä. Kahdesta en ostanut mitään. Huolestuin. Mikä minua vaivaa? Onko vinyylihype aiheuttanut vastareaktion, eikä enää huvita? Onko levyhyllyni siinä kuosissa, että en tarvitse enää mitään? Olenko kyllästynyt musiikkiin, koska sosiaalisessa mediassa määritellään musiikillinen identiteetti sauhuamalla mielummin siitä mitä vihataan, kuin siitä mistä digataan? Olenko viimein ryhtynyt käyttämään vähiä rahojani järkevästi?

No, ehkä syynä oli vain väsymys ja kiire. Rolling Redordissa iski jo paniikki ja pakottauduin ostamaan Trafficin ja Bad Companyt lp:t. Jotain oli saatava. Fennicasta poimin Leslie Westin tuoreimman sekä Dave Arcari & The Hellsinki Hellridersin. Jälkimmäisessä ostoreaktion laukaisi Honey Aaltosen myhäilevä olemus takakannessa. Ikinä kuullutkaan mistään Dave Arcarista. Edelleen tuntuu oudolta, että Fennica on Sörnäisissä. Pääasia, että jossain.

Viimassa ja pakkasessa vaeltaessani mietin tutuiksi tulleita levykauppiaita. Joku mulkaisee kotoisan rumasti sisään astuvaa rauhanhäiritsijää ja pitää kaikkia asiakkaita potentiaalisina myymälävarkaina. Joku innostuu kehumaan ostamaani levyä niin, että rupeaa pelottamaan raaskiiko se luopua siitä ensinkään. Joku hymähtää halveksivasti, kun erehdyn kysymään jotain hittituotetta. Joku tervehtii iloisesti dollarinkuvat silmissä välkkyen aina kun astun liikkeeseen. Joku käy hakemassa kotoaan levyn, jota ei satu just silloin hyllyssä olemaan.

Kaikki nämä ovat oikeita vanhan polven levykauppiaita. Kaiken nähneitä, kyynisiäkin. He tuntevat oman arvonsa, osaavat hommansa. Heidät nähdessään tuntuu olo turvalliselta. Ei haittaa, vaikka ne vähän vittuilisivatkin.

Mutta auta armias, jos joku itseäni nuorempi kauppias jättää tervehtimättä, kun saavun asiakkaaksi! Liike boikottiin välittömästi ja Facebookin herjakirjoitus, että millä lihaksilla tuommoinen ylimielinen pitkätukkainen trendipelle on päästetty asiakaspalvelutehtäviin. Eikö se jumaliste tajua, että levynostaja on uhanalainen, katoava luonnonvara, jota tulee suojella ja kohdella kunnioittavasti! Rupee kuule leikkimään levymogulia vasta kun on vähintään neljännesvuosisata bisnestä takana!

Levynostaja on herkkä ja vaativa olento.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Levyaddiktin päiväkirjasta, osa 2

  1. kaima stadista sanoo:

    Itseäni tai omaa passiivisuuttani voin syyttää, mutta en ole näinä muutamana reissunani Fennicassa nähnyt Honey Aaltosta tiskin takana myhäilemässä. Ehkä voisinkin ensi viikolla käydä katsomassa jotakin kivaa Fennicasta ja miksei muualtakin lähitienoolta. Ja hyvä kun muistutit Rolling Recordsista.

    Sanoin itselleni vuonna -85 että tämä voisi olla viimeinen levyostokseni ja samaa seuraavan kerran varmaan vuonna -94… paljon on virtanut vettä Vantaassa – ja rahaa levykauppiaiden kassakoneisiin.

    • Mika sanoo:

      Juu, ei oo Aaltosta näkynyt. En ole tosin käynyt vielä kuin pari kertaa sen jälkeen, kun Fennica Sörnäisiin muutti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s