Low-fidelity

philips504En ole hifisti. En ole hifisti, koska en osaa. En osaa, en jaksa opetella, ei ole varaa, ei ole kiinnostusta. Korvatkin ovat jo mitä ovat, tässä iässä. Jostain on tingittävä, tingin laadusta. Ostan mieluummin levyjä kuin laitteita. Levysoittimen neulan osaan vaihtaa ja pitch controlia veivata. Hifismi kuulostaa insinöörihommilta ja insinöörihommat eivät kuulu minulle. Toivottavasti joskus kuitenkin pääsen kuuntelemaan huippuluokan stereoita. Ehkä sen jälkeen heräisi kiinnostus opetella äänentoistosta edes alkeet. Arvostan alan osaajia, vaikken alasta mitään tajua.

Minulla on pitkään ollut haave. Tai onhan niitä monia, haaveita. Moni on jo toteutunut. Haaveet ovat kuin levyt. Kun maltat odottaa, niin saat kaiken haluamasi. Tämä haave liittyi kuitenkin äänentoistoon ja viime viikonloppuna se toteutui. Löysin Simpeleen antiikki- ja keräilypäiviltä juuri itseni näköisen levysoittimen. Karun ja yksinkertaisen matkalevysoittimen. Taattua low-fidelityä. Kannessa lukee Philips ja numerosarja 504. Toimii töpselillä ja mikä parasta myös pattereilla. Kaiuttimia on yksi, se toimii soitinta kuljetettaessa kantena. Vääntöä löytyy 33 1/3, 45 ja 78 kierrosta, neula on mallia käännettävä. Voin siis viimein kuunnella savikiekkojani! Soitin on äärimmäisen sympaattinen. Puolet kuuntelunautinnosta syntyy vehkeen käsittelemisestä ja katselemisesta. Sen soittimen, siis. Musiikki on myös visuaalinen nautinto. Pattereiden ansiosta voin viedä soittimen mökille ja pimeinä elokuun öinä Naiseni kanssa kuunnella siellä Lauantain toivotut levyt -boksia. Kynttilänvalossa, viinilasi kädessä.

Myyjä oli miellyttävä heppu, joka innokkaasti esitteli soittimiaan. Kertoi ostavansa ne romuna ja laittavansa kuntoon. Gramofonia halaji mieleni myös, mutta sen hankkiminen jäi toiseen kertaan. Harmi kun en kysynyt myyjän yhteystietoja, voi olla että tulee hänelle asiaa. Niin tohkeissani olin Philipsiin ihastuttuani, että en tullut katsoneeksi miten myyjä laittoi sen käyntiin. Kotona piuhat kiinnitettyäni hikosin ja kirosin, että taas minua on huijattu. Kun en kääntelyistä ja vääntelyistä huolimatta saanut lautasta pyörimään. Oli pakko katsoa Youtubesta opetusvideo aiheesta. Tähän on tultu: Keski-ikäinen äijä ostaa itsensä ikäisen soittimen eikä saa sitä käyntiin ilman internetin apua. Hävettää, melkein.

Vaan oli se juhlaa laittaa ensimmäistä kertaa ikinä tässä taloudessa sellakka pyörimään. Veikko Lavin Kekaraiskan kultamitali, Matti Jurvan ja Ramblers-orkesterin Savotan sanni, Eugen Malmstenin Tähdet yössä. Ernie Englund and his Crazy Menin versio Crazy man crazysta oli ihmeen hyvä. Harry Roy & His Orchestran Joseph Joseph kuulosti kivalta sekin. Ei minulla ole noita savikiekkoja kuin alun toistakymmentä, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos tässä vielä innostuu… Taidan kuitenkin tyytyä vinyylisinkkuihin, lähinnä niiden kuuntelua varten soittimen hankin.

Harvoin olen ollut mihinkään ostokseeni niin tyytyväinen kuin tähän Philipsiin. Jos kirjastoalalla joskus palkat paranevat, niin palkkaan jonkun äänentoiston gurun kokoamaan itselleni kunnon laitteiston. Siihen asti menen low-fillä. En suosittele kenenkään gurun pidättävän hengitystään palkankorotustani odotellessa. Itse odottelen niitä elokuun öitä.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s