Outburst – Stranglers in the night

outburstMuoti on mielenkiintoinen asia. Mikä tahansa saattaa tulla muotiin. Vaikka kusiaispesässä istuminen. Tai no, ehkä ei kuitenkaan. Sitä voi tehdä ilmaiseksi. Muodista pitää maksaa, mieluiten paljon. Tässä siis jollekin matkailijayrittäjälle ilmainen idea: Kusiaispesässä istuminen, 350 € tunti. Kaupanpäälle tunti turpaan. Ja kauppa käy.

Vinyylilevyistä on tullut hip ja ihqu. Varmaan aika pienessä piirissä loppujenlopuksi, mutta näkökulma vääristyy ja asia suurentuu, kun kyse on itseä kiinnostavasta asiasta. Pihtiputaan mummo paskat piittaa vinyylistä edelleenkään, mutta sosiaalisessa mediassa ja jopa lehdissä aiheesta sauhutaan. Äkkirikastumista halajavat alkavat välittömästi takoa markkinarakoa. Kirpputorit täyttyvät jobbareiden levyistä, joihin on tullut kymppi hintaa lisää siitä mitä se joitakin vuosia sitten oli. Keräilyharvinaisuuksina kaupataan Fame-painoksia ja Richard Claydermania. Nohevimmat kauppamiehet hamstraavat pienen painoksen uutuuslevyjä ja panevat ne samantien nettiin myyntiin viisinkertaisella hinnalla. Tätä vielä kehutaan oivaksi liikemiesvaistoksi. En ymmärrä, en. Lipputrokareita inhoavat kaikki, mutta levytrokarit ovat fiksuja bisnesmiehiä. Minusta tuo on ahneutta, joka vertautuu osakkeenomistajien kvartaaliajatteluun sekä rahat ja pois -mentaliteettiin, jonka ansiosta esim. juuri musiikkibisnes panostaa hetken muoti-ilmiöihin.

Kyllä, siellä jo joku laatii vastinetta, että ”tuokin addikti se vain ajattelee omaa hyvinvointiaan ja sitä vituttaa, kun se ei enää saa äänilevyjä puoli-ilmaiseksi kirppareilta ja divareista”. Totta tuokin, en kiellä. Onneksi kaikki myyjät eivät tähän nopeiden voittojen haalimiseen ole vielä menneet ja järkevästi hinnoiteltuja levyjä löytyy. Sellaisilta firmoilta ja henkilöiltä ostan levyni. Voittoa pitää yrittäjän saada, mutta ahneutta en hyväksy. Sinänsä asian pitäisi olla minulle ihan yks hailee. Hyllyssäni on sen verran levyjä, että voisin aivan hyvillä mielin keskittyä koko loppuelämäni niiden kuunteluun ja unohtaa uusien ostamisen. Mutta addikti on addikti.

Ja mistä tämä kaikki nyt tuli mieleeni? Siitä, että huomasin sosiaalisessa mediassa Outburstin Stranglers in the night -levystä pyydettävän helposti kolmea-neljääkymmentä euroa. Se on ihan ookoo. Stranglers in the nightista on tullut terveellä -oikealla- tavalla keräilylevy. Siitä ei ole hamstraamalla sellaista tehty, vaan ilmeisesti pienen myynnin takia se ei hirveästi liiku eikä uusintapainosta ole. Näin ne ns. harvinaiset levyt syntyvät luonnollisesti. Yleensä kun vähäinen myynti vielä tarkoittaa sitä, että levy on huono, niin korkeasta hinnasta kärsivät vain keräilijät. Eivät musadiggarit.

Ei Stranglers in the night kovin harvinainen voi kuitenkaan olla, koska se löytyy minunkin hyllystäni. Vaikkei ole edes huono. Levy on ilmestynyt -86 ja sitä voi pitää osana kotimaisen heavyrockin salattua historiaa. Ei edelläkävijänä, koska vuotta paria myöhemmin tällainen perinteinen jytä oli jo auttamatta vanhanaikaista ja spiidi ynnä rässi vallannut markkinat. Outburstin kitaristi Jartse Tuominen on jatkanut musiikkiuraa myöhemminkin, hyllystäni löytyy ainakin äijän Black & blue soololevy. Sillä hän bluesintaa tangoa. Helposti kuunneltava levy, mutta enemmän särmää se olisi kaivannut. Idea on loistava, toivottavasti joku jalostaa tangon joskus vähän vielä bluesimmaksi.

Mutta tämä Stranglers in the night -mini-lp. Sen on tuottanut Heikki Silvennoinen ja siksi mieleeni tuli Catwalk. Outburst on kuitenkin enemmän heavy. Urku soi, rumpu jytisee ajan hengen mukaisesti. Laulaja Kake Haaramo hoitaa tonttinsa mainiosti. Äänessä on voimaa, rosoa ja korkeuttakin. Biisit eivät ole mitään käänteentekeviä klassikoita, mutta kuitenkin tehokkaita alansa huudatuksia, joiden tahtiin on helppo heiluttaa päätä ja muistella pitkätukka-aikoja. Oivaa perusmusaa, jykeviä riffejä ja riittävästi melodiaa aikuiseen makuun.

En tiedä bändin historiasta ja/tai myöhemmistä vaiheista mitään, mutta Stranglers in the nightin voi huoletta ja häpeilemättä asettaa levyhyllyn suomiheavy-osastolle Zero Ninen ja Riff Raffin joukkoon. Pakko muuten mainita levystä myös Juho Juntusen tekemät kannet. Ne edustavat hienosti perinteistä Poko-tyylikkyyttä.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa, Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s