Jo’ Buddy meets Funky Kingstone

Jo Buddy meets funky kingstonMietin ennen Jussi Raulamon edellistä levyä, että miten hän enää voi petrata edellisiin teoksiinsa verrattuna. Aina hän kuitenkin voi. Tällä kertaa en edes odottanut ”pettyväni”, vaan panin tuoreen Jo’ Buddy meets Funky Kingstone -cd:n rauhallisin mielin soimaan. En laita miehen levytettyä tuotantoa numerojärjestykseen, niin tasavahvaa ja monipuolista se kauttaaltaan on. En siis sano, että tässä on artistin paras tai neljänneksi paras tai viidenneksitoista paras äänilevy. Raulamo osaa seikkailla afroamerikkalaisen rytmimusiikin hetteikössä niin suvereenisti, että uudistuminen ja yllätyksellisyys laadun ja omaleimaisuuden säilyttäen on hänelle yhtä luonnollista kuin hengittäminen.

Tällä kertaa hän ja bändi yllättävät reggaella ja/tai skalla. Lasketaanko ko. tyylit afroamerikkalaisiksi, en tiedä. Ihan sama. En ole tämänkään alan asiantuntija. Silti voin nauttia levystä täysipainoisesti. Lähes koko levy kulkee reggaevetoisesti. Tai ska. En siis tiedä eroa… Jamaikalaisrytmit yhdistyvät jo aiemmin Raulamon levyiltä tuttuihin New Orleansin, soulin ja rhythm’n’bluesin äänimaisemiin. Eli älkää odottako kuulevanne Bob Marley & The Wailersia tai The Skatalitesia. Kuulette Jo’ Buddya ja Funky Kingstonea.

Heti aloitusbiisi, reaggehenkinen Unlockable hips, nostattaa hymyn huulille. Raulamon upea kitarasoundi, saksofoni, urut. Biisi on instrumentaali ja toimii hienosti paitsi tunnelmannostattajana myös introna sille mitä levyltä on odotettavissa. Rope by ropella Raulamo avaa äänijänteensä. Hänen lauluäänensä on kuin hänen kitaransoittonsa, eli sen tunnistaa aina.

Run sister run, No wheels-a ja Right here in my arms jatkavat nekin jamaikalaisittain. Viimeksi mainitussa on mukana loistava Marjo Leinonen duetoimassa Raulamon kanssa. Doo-wop christmas on sitä mitä lupaa, vaikka onkin instrumentaali. Juu-u, ihan totta. Diz Watsonin pianoima Don’t have to worry menee New Orleansiin ja Look what’cha done ja Joy of life palaavat jamaikalle. Levyn päättää upea soul What good’s life still giving.

Korostan ehkä liikaa levyn reggaemaisuutta. Se on kuitenkin selkein ero Raulamon ja hänen bändiensä aiempiin tuotoksiin. Jo’ Buddy ja Funky Kingstone yhdistelevät musiikkiinsa monia tyylejä, tehden niistä omankuuloisensa sopan. Korostan ehkä liikaa myös Jussi Raulamoa, bändilevyhän tämä on. Vaan kyllä se kaltaiselleni peruspertille on laulaja ja lauluntekijä, johon musiikki eniten henkilöityy. En laiskuuttani viitsi tarkistaa kaikkia nimiä, mutta ainakin Masa Orpana, Juppo Paavola ja Tommi Laine ovat tuttuja yhteistyökumppaneita Raulamolle ennestään. Todennäköisesti kaikki muutkin, sen verran laajan yhteistyöverkoston Raulamo on uransa aikana ehtinyt kutoa.

En voi muuta sanoa kuin hattua nostaa, jälleen kerran. Hyllyssäni on ainakin kuusitoista eri formaatissa olevaa äänilevyä, joilla enemmän tai vähemmän pääosassa on Jussi Raulamo. Ja lisää mahtuu. Toivottavasti julkaisutahti jatkuu samanlaisena kuin tähänkin asti, koska laatu kerran pysyy jatkuvasti yhtä korkeana.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s