Sentenced kirjallisuudessa

sentencedSentenced ei ole ollut minulle koskaan mikään merkittävä bändi. Itse asiassa meni pitkään, että ainoa kontaktini bändiin oli mainiosta Jee jee jee – Suomalaisen rockin historia -kirjasta lukemani melkoisen huvittava lauluholisti Ville Laihialan ja kitaristi Sami Lopakan keskustelu wc:ssä käynnin hankaluudesta. Jostain syystä ostin kuitenkin joskus vuosia sitten The cold white light -cd:n. Varmaan siksi, että aloitusbiisinä oli Konevitsan kirkonkellot. Oikein mainio levy se onkin. Mitä muuta kurkien ääntelyllä alkava levy voisikaan olla. Myöhemmin on hyllyyni päätynyt myös Frozen, The funeral album ja Buried alive -live. Tehokasta ja helposti kuunneltavaa musaa jopa tällaiselle heavyrockinsa mieluiten 70-lukulaisena nauttivalle.

Erittäin mukavia pääsiäispyhiä viettäessäni lueskelin Matti Riekin tuoreen kirjan Täältä pohjoiseen – Sentencedin tarina. Aiemmin Riekki on kirjoittanut hienon kirjan Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksesta ja mieluusti tämän Sentenced-eepoksenkin luin. Kirja on täynnä arktista ahistusta, mököttämistä ja alkoholismia. Pakko oli välillä silti ääneen nauraa. Sentencedin huumori ei välttämättä ole poliittisesti korrektia eikä varmasti naurata kaikkia, mutta omaan synkkään mielenlaatuuni se iskee.

Kirjan parasta antia ovat soittajien itsensä lakonisesti Oulun murteella kertomat tarinat. Kukaan haastatelluista ei sääli itseään tai yritä antaa itsestään koristeltua kuvaa. ”Mää olin ihan mulukku, täys kyrpä.” ”Koko touhua oli surullista katsoa, muttei sille voinut mitään.” Viinasekoilut ovat oleellinen osa Sentencedia. Jää kuva, että ilman viinaa Sentenced ei olisi ollut se Sentenced joka se oli. Valitettavasti sama koskee monia muitakin bändejä.

Kaikesta huolimatta minulle jäi kirjan perustella kuva, että bändin jurottavat äijät ovat äärimmäisen sympaattisia tyyppejä. Outoa. Outoa etenkin siksi, että iloluonteisena karjalaisena (älkää nyt naurako siellä) en jaksa arvostaa synkkää mökötystä. Huonoja kokemuksia siitä. Sentencedin jääräpäinen miestenkeskinen jurotus tuntuu kuitenkin terveeltä.

Riekin kirjan ohella kannattaa ehdottomasti lukea bändin kitaristin Lopakan mukamas fiktiivinen, mutta aivan varmasti omaelämäkerrallinen romaani Marras. Oikeastaan kirjat voisi julkaista yhteisniteenä, koska jos en olisi lukenut Marrasta ennen tätä bändikirjaa, olisi Riekin teos onnistuneisuudestaan huolimatta jäänyt pikkuisen vajaaksi.

Lopakan kirjaan tartuin perin epäluuloisesti, pitkän harkinnan jälkeen. Kuvittelin joutuvani lukemaan huonosti kirjoitettua ja päämäärätöntä rokkibändijorinaa. Kuinka väärässä olinkaan. Lopakalla on tyyli ja suomen kieli hallussa, kirja on jäntevästi etenevä juonellinen tarina, ei pelkkä kertomuskokoelma. Ja ennenkaikkea kirja on tappavine morkkiksineen kaikessa surkeuden maksimoinnissaan älyttömän hauska. Niin epäuskottavalta kuin se kuulostaakin, että morkkiksesta voisi repiä irti huumoria. Sen verran on omakohtaista kokemusta aiheesta minullakin. Olisi suotavaa, että Lopakka kirjoittaisi jossain vaiheessa ihan oikean romaanin. Pohjoisesta ahistuksesta on kirjoitettu paljon, mutta ei tarpeeksi.

Näiden kirjojen ansiosta olen kuunnellut Sentencediä ankarasti ja bändin musiikki tuntuu nyt paljon läheisemmältä kuin ennen. Vaikka itse hyvin harvoin kykenen mustavalkoiseen ajatteluun, niin bändin jäätävää jyrkkyyttä on pakko arvostaa. Riekin kirjan viimeiset sanat tiivistävät oleellisen: ”Jäljelle jäänyt Sentenced-miehistö ei ole soittanut yhdessä bändin hautajaisten jälkeen. Eikä soita.”

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Lukemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s