The ASAP’s – Fiction circus

ASAP's Fiction circusJoskus pikkukaupungeissakin oli musiikkiliikkeitä. Imatrallakin. Viitisen vuotta sitten näin siellä kymmenittäin komealla lääkepurkkikuvalla varustettuja c-levyjä. Kannessa luki The ASAP’s. Kuulin orkesterin olevan melkein imatralainen kitara-rumpu -duo. Ostin. Tapaan hankkia kotikylän bändien levyt. Olen tosin vain osa-aikaimatralainen, mutta silti. Ja bändin kotipaikka on itseasiassa Kärinki. Pikkuvikoja. Ruokolahti on Imatran emäpitäjä, joten ostoperuste oli järkevä. Aina se on. Olen huono maantiedossa, Kärinki voi olla jossain ihan muualla kuin Ruokolahdella. Vaan liittyisi jo Ruokolahti Imatraan, niin ei olisi blogimerkinnän kirjoittaminen näin sekavaa.

Kotipaikan lisäksi duomuoto kiinnosti. The White Sripes kun on mainio ja Elmo Williams & Hezekiah Early loistava. Pari duoa mainitakseni. Williams & Early The ASAP’s ei ole; debyyttilevy kuulosti Smackin ja Havana Blacksin kombinaatiolta. Jos johonkin verrata pitää. The ASAP’sissa soittaa kitaraa ja laulaa Antti Toiviainen, rumpuja takoo Samuli Halonen. Nyt heiltä ilmestyi uusi levy, Fiction circus. Heti tilasin, kun mainoksen näin.

Fiction circusin oivallisen nimibiisin ja levyn päättävän hienon tunnelmoinnin Catharsis – Faces in the waterin väliin mahtuu hyvää rokkenrollia ja jykevää jytää. Nimibiisissä on sellaista vaihtelua ja dynamiikkaa, jota jäin bändin debyyttilevyltä kaipaamaan. Levyn bluesit Northern man ja Bad omen miellyttävät suuresti. Gaslight ja Journeyman vievät ajatukset QOTSA:n pariin. Termi stoner käy mielessä. Kai. Tipuin meinaan genremäärityksissä kärreiltä jo 90-luvulla.

Vaikka levy päätösbiisiä ja blueseja lukuunottamatta on melkoista jyrää, perinteistä riffirokkia, niin esim. Skyriderissa on viehättävää popelementtiä mukana, samoin At the rivers edgellä ja Luck is my ladyssä. Love revolutionin mättö edustaa toista ääripäätä.

Sen verran tuhtia The ASAP’sin soitto on, että oli pakko kysyä ammattibasistilta -terveisiä vaan Pekalle-, että eikö levyllä tosiaan basso soi: Ei soi. Kirjastoihmisenä, eli mukamas tiedonhaun ammattilaisena en jättänyt asiaa yhden mielipiteen varaan, vaan kysyin tarkennusta syylliseltä itseltään, The ASAP’sin kitaristilta Antti Toiviaiselta. Toiviaisen vastauksen jälkeen löysin itseni katsomassa videota, jossa hän esitteli arsenaaliaan. Pedaalia on niin, että lavalla saa polkaista mihin ilmansuuntaan vaan ja aina osuu jalka johonkin. Ja kitaraakin löytyy vanhasta kunnon kaksikaulaisesta lähtien. Eli kyllä se jytinä syntyy ilman bassoa. Helpottaa mahdollisten keikkapalkkioiden jakamista.

Pakko tuon kaksikaulaisen takia mainita myös Led Zeppelin, koska Fiction circusilta senkin kaikuja löytyy. Ei bändi Zeppelinin monipuolisuuteen pysty, mutta Fiction circus on nyanssisempi paketti kuin debyytti. Joka sekin oli hyvä. Periaatteessa se ja Fiction circus ovat samaa kamaa. Kavereilla on paketti kasassa, suuria muutoksia viidessä vuodessa ei ole tapahtunut. Miksi ehjää pitäisikään korjata. Oma musiikkimakuni menee vuosi vuodelta viihteellisemmäksi, joten vähän lisää melodisuutta kaipaan. Tosin sitäkin jo on.

Harmi, että tämäkin levy löytänee tiensä vain muutamien fanaattisimpien haja-asutusalueiden levynarkkien hyllyyn. Nuoria ei kiinnosta, vanhat kuuntelevat nuoruuden suosikkejaan. Minä kuitenkin diggaan.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s