Maaginen Teatteri – Kun minua ei enää ole

maaginenteatteri80-luvulla olivat rockin SM-kisat vielä voimissaan. Niiden avustamana moni pitkän uran tehnyt bändi nousi julkiseen tietouteen. Ainakin Hassisen Kone (joka ei tietenkään tehnyt pitkää uraa), 22-Pistepirkko, Kolmas Nainen, Peer Günt ja Neljä Ruusua (tosin kisoissa vielä nimellä Talouskukkaro). Vuosikymmenen loppua kohti kisojen taso heikkeni ja sitten ne kuihtuivat pois. Myöhemmin tuli tosi-tv, perkele. Aidolit ja vainelämäät.

Se siitä. Ai miksi tällainen johdanto, kun tarkoitukseni on kommentoida tuoretta Kun minua ei enää ole -levyä, jonka on tehnyt yhtye nimeltään Maaginen Teatteri. Siksi, että ensimmäinen fiilikseni Maagisen Teatterin suhteen oli 80-luku ja rockin SM-kisat. Siis rockin SM-kisat, 80-luvun jälkimmäinen puolisko ja ne ihmeelliset taiderockorkesterit, joita teinin mielestä kisat Peer Güntin yllätysvoiton jälkeiset vuodet olivat aina täynnänsä. Güntin pojatkin olivat -84 ihmeissään, että miten rokkia soittamalla voi voittaa rokin SM-kisat… Onneksi ihmisellä on oikeus viisastua ja teini-iän mielipiteet saattavat jopa jalostua. Samoin musiikkimaku. Ehkä. Tänään Jumalainen Näytelmä, Himo ja Claudia saattaisivat kuulostaa ihan hyvältä. Jonain päivänä otan riskin ja testaan.

Niin niin, asiaan. En yritä sanoa, että Maaginen Teatteri kuulostaisi em. yhtyeiltä, pois se minusta. Yhtyeen kieltämättä lievästi taiteellisesta rokinräminästä tuli kuitenkin flashback nuoruusvuosiin ja yhtyeisiin, joita en silloin osannut arvostaa. Maagisen Teatterin laulajan Simo Hyvösen 80-lukulainen uusi aalto -soundi ei tullut yllätyksenä, sillä tiesin hänet ennestään Metakka -nimisen orkesterin viime syksynä ilmestyneeltä levyltä Vapaa. Metakka on enemmän folkkiin päin kallellaan, Maaginen Teatteri taas omien sanojensa mukaan ”sekoitus David Bowieta ja räyhärokkia”. Ei ihan huono määritelmä. Ei tästä Bowie päälle käy, mutta ajatuksen tasolla kuitenkin. Maaginen Teatteri on yhdistelmä taidetta ja retvakkaa, äkkiväärää indieläistä kitararäminää. Pronssinen Pokaali meets Sammas featuring Tanjalotta Räikkä. Heh, ehkä hieman kaukaa haettu vertaus. Omaperäinen Maaginen Teatteri kuitenkin on. Omaperäinen ja hyvä.

Maagisesta Teatterista löytyy siis tuttuja nimiä Metakan levyn krediiteistä. Hienoa, että energiaa riittää moneen bändiin. Toisaalta tulee mieleen, että kannattaisiko keskittyä vain yhteen. Tarjontaa on nykyisin niin paljon. Pitäisikö priorisoida, fuusioitua, käyttää synergiaetuja ja kohdentaa voimavarat täysipainoisesti ydinosaamisalueisiin. En tiedä. Hyviä bändejä sekä Metakka että Maaginen Teatteri. Simo Hyvönen on suurin yhdistävä tekijä ja sen takia näitä tulee vertailtua. Eri musaa, mutta Hyvösen takia/ansiosta vertailu on väistämätöntä.

Ja nyt viimein itse asiaan, eli äänitteeseen nimeltä Kun minua ei enää ole. Levyn rytmikkäästi aloittava nimibiisi on synkkäsanomaista, silti kyynisen toiveikasta popmusiikkia. Laulaja murehtii tulevaa kuolemaansa ja uskoo jälkeensäjääneiden kaipaavan. Kun kissani haukottelee kertoo kaipauksesta, vetävin bassokuvioin koristeltu laiskanraukea Lyijynharmaa iltapäivä on yksi levyn komeimmista viisuista. Biisin toinen sanoittaja on Heli Luokkala, Nicepapista tuttu nuoruuteni unelmanainen. Antti Kupilan bassottelua voi muuten kehua ihan kautta linjan. Tosin en ymmärrä bassonkaan soitosta mitään, mutta silti.

Hullun usko kasvaa hendrixmäisine kitarakuvioineen levyn parhaimmistoon sekin. Kaunis, melodinen biisi. Oi pieni iltaruskoni rullaa kevyen jatsahtavasti. Radiosoittopotentiaalia, jopa? Tosin Hyvösen ääni on liian rock radioon. Kuten Metakankin tapauksessa. Se on harmi, sillä äijän ääni on hyvä. Raaka ja persoonallinen. Sulje ovi on levyn synkintä antia. Monipolvinen teos, kuin kevennettyä Radiopuhelimia. Kauniisti nimetty Läskiperse vie sekin ajatukset Bad Vugumiin, hieman raaempiin orkestereihin mitä Maaginen Teatteri varsinaisesti on. Tampereen taivaan alla päättää alle puolituntisen levyn vauhdilla ja rokkenrollisti. Rakkaus pelottaa. Niin kai.

Mielenkiintoinen levy. Hyvä levy. Monipuolinen, silti yhtenäinen ja tasapainoinen. Ketkä tätä voisivat kuunnella? Kaltaiseni 40 ja reilusti plus -ikäiset koko ikänsä musiikkia kuunnelleet 80-luvun teinit. Vuosituhannen vaihteen pohjoisesta indierockista innostuneet. Vanhat punkkarit. Taidehörhöt. Juha Tapion ja Suurlähettiläiden diggareille en voi suositella. Katsantokannasta riippuen onneksi tai valitettavasti Maaginen Teatteri jäänee aktiivisesti uutta kotimaista rockmusiikkia seuraavien aikuisten salaisuudeksi. En jaksa uskoa tämän olevan nuorisomusiikkia.

Kun minua ei enää ole löytyy kuulemma Spotifysta tai jostain vastaavasta paikasta. Mitä jos sinä rakas lukijani ottaisit riskin ja kuuntelisit sen.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s