70-luvun Vihannekset – Non-stop

vihanneksetPerjantai-ita ja duuni ohi on, alkaako meininki mahoton? No ei ala. Mutta jotenkin viikonloppua ja sietämätöntä hellettä on juhlistettava. Ja mikä sen parempi tapa on, kuin kuunnella ramopoppia. Tai no, tässä tapauksessa suostun käyttämään termiä ramopunk, otanhan kuunteluun 70-luvun Vihannesten uuden levyn. Meinaan, vihannessolisti Pajunen on punk. Vaan vastahan minä Vihanneksista kirjoitin, muutama viikko sitten. Kyllä. Homma meni nimittäin niin, että sain lopputalvesta käsiini heidän uuden singlensä ja meinasin, että en tee siitä blogimerkintää, koska pitkäsoitto ilmestyy ihan kohta. Tietenkin siinä kävi niin, että julkaisu siirtyi, muistaakseni moneenkin kertaan. Annoin sitten periksi ja repostelin ko. sinkun vähän aikaa sitten. Heti sen jälkeen tämä Non-stop -pitkäsoitto sitten ilmestyi. Miksi mulle aina käy näin.

Vaan eihän siinä mitä. Kyllä hyvistä bändeistä kannattaa jorista vaikka miten monta kertaa. Levy kuunteluun ja läppäri laulamaan. Ekan biisin intro säikäyttää: Mitä ihmeen progea äijät nyt vääntää? Onneksi homma kääntyy raiteilleen liki välittömästi. Anna lainaa, Seuraava taso, Joskus sut mä tunsin. Toimii! Luulin muuten biisien nimet tutkittuani, että Rock-farmarit on kunnianosoitus Luonteri Surfille, mutta housuista se kuitenkin kertoi…

(Ja tässä kohdassa tuli kuunteluun parin päivän katkos, koska yllättäen ja pyytämättä löysin itseni kaverini kesämökiltä… On meinaan helle nyt, on se.)

Perjantai vaihtui sunnuntaiksi, kotona taas ja Non-stop soimaan.

Toimii. Hitto että tämä musa toimii. Me oltiin, me nähtiin, me juotiin, me kontattiin. Oon teinipoika täynnä intoa. Tänä aamuna hengitän, huoneessa tuoksuu elämä.

Näitä biisejä on ihan turha ruveta analyseeraamaan tai mitenkään tulkitsemaan. Ideana on kova ja kiva meno. 70-luvun Vihannekset on hyvästä menosta huolimatta melko vakava bändi. Huumorirallit loistavat -onneksi- poissaolollaan. 70-luvun Vihannekset on syvällinen bändi, josta huokuu elämä. Laulaja-Pajusen äänestä kuuluu eletty elämä ja pidän häntä parhaana genrensä laulajista. Nimenomaan just siks, että hän on niin vakuuttava, niin tosi.

Ihan vaan jotain negatiivista sanoakseni pidän levyn soundeja jotenkin liian päällekäyvinä, liian täyteen tungettuna. Se johtuu ehkä siitä, että nykyisin tulee kotioloissa todella harvoin kuunneltua cd:tä. Nyt sunnuntaiaamuna, pientä parantavaa kitusiin otettuani sekään ei häiritse. Diggaan ihan täysiä. Mieltäni lämmittää suuresti, että bändin entinen kitaristi Chemo soittaa saksofonia muutamalla biisillä. Näin se pitää mennä, että miehet vaihtuvat ja silti sopu säilyy.

Non stop on hyvän mielen musiikkia, vaikka sen pohjavire on melankolinen. Non-stop on kuin punkversio suomalaiskansallisesta molli-iskelmästä. Se lähti tänään pois eikä koskaan taks tuu. 70-luvun Vihannekset on minulle kuin soul tai rhythm&blues; se toimii aina, sitä voi kuunnella missä mielentilassa tahansa ja aina tulee hyvä fiilis.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s