Tuomas Holopainen – Music inspired by The life and times of Scrooge

roopeDon Rosa ei ehkä ole paras ankkapiirtäjä, mutta paras ankkatarinoiden kertoja hän on. Upeimpana osoituksena siitä eeppinen ja myyttinen Roope Ankan elämä ja teot -kirja. Olen lukenut sen lukuisia kertoja, niin itsekseni kuin lapsilleni. Kirjassa Rosa antaa Roope Ankalle sielun ja tekee hänestä lopullisesti elävän ja kuolemattoman. Nyt Nightwishin sielu Tuomas Holopainen on tehnyt kirjalle soundtrackin, Music inspired by The life and times of Scrooge. Fanaattisena ankka- ja elokuvamusiikkifanina tunnettu Holopainen on ainoa oikea mies säveltämään tuon loistavan kirjan.

Silti panin levyn soimaan hieman pelonsekaisin tuntein. Ehkä tämä on korneilla puheosuuksilla täytettyä ihan minkä tahansa taustamusiikiksi soveltuvaa viihdehuttua ja ihme kilkatusta vailla Roope Ankan elämä ja teot -kirjan kuvaamia sitkeyden, peräänantamattomuuden, saavuttamattoman rakkauden, seikkailun ja ahneuden tunteita. No, en minä ihan noin uskonut, onhan Holopainen jokaisen Nightwishin levyn kohdalla onnistunut ylittämään itsensä. Miksei hän siis onnistuisi myös tässä. Puheosuuksia pelkäsin kyllä. Niitä on levyllä kaksi eivätkä ne ole tippaakaan korneja.

Music inspired by Scrooge on hieno levy. Viihdettä Holopaisen musiikki on, mutta sitä on kaikki musiikki. Holopaisen viihde vain sattuu olemaan kaunista, herkkää ja sielukasta. Uskon, että levystä voi nauttia, vaikkei Rosan kirjaa olisikaan lukenut. Pelkästään tupla-lp:n upea kansikuva riittää saamaan kuulijan sopivan elokuvallisiin fiiliksiin. Kirjan tunteminen kuitenkin syventää kuuntelukokemusta; tämä on soundtrack. Esim. levyn A-puolen kantri- ja bluegrassvivahteet sekä pätkä piirroselokuvapimputusta voivat satunnaisesta kuulijasta kuulostaa irrallisilta levyn yleisfiilikseen nähden, mutta kirjan lukeneet tietävät niiden kuuluvan kuvioon. Levyn musiikki kulkee Skotlannissa, villissä lännessä, Australiassa, Klondikessa ja Calisotassa. Sävellykset kuvastavat nostalgiaa, kilvoittelua, päämäärän saavuttamista ja vanhenemista. Muun muassa.

Holopaisen levy ei ole irtiotto Nightwishistä. Miten olisikaan, Holopainen on Nightwish. Holopainen kuulostaa sävellyksissään itseltään ja vaikka Roope-levyn musiikki on erilaista kuin Nightwishillä, kuulostaa se kuitenkin Nightwishiltä. Tie-ten-kin. Siitä kertoo jo se, että levyn kuunneltuani päässäni rupesi soimaan Storytimen kertosäe… Holopaisella nyt vaan sattuu olemaan oma tunnistettava tyylinsä ja se jos mikä on hyvä muusikon tunnusmerkki. Levyllä isossa osassa oleva Troy Donockley pilleineen on myös osasyyllinen nightwishmäisyyteen.

Olen sen verran sentimentaalinen hölmö, että melkein piti vähän silmäkulmaa pyyhkäistä, kun raskaan työviikon jälkeen umpiväsyneenä ja lapsiani ikävöiden levyä toista kertaa kuuntelin. Jos moisen reaktion aiheuttava musiikki ei ole hyvää, niin mikä sitten on. Holopainen on käsittämätön musiikillinen lahjakkuus. En olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta tälle levylle olisi tupla-lp:tä sopivampi formaatti ollut tripla tai sitäkin massiivisempi boksi: Teos saisi kestää yhtä pitkään kuin kirjan lukeminen. No, Rosa kirjoitti Roope Ankan elämä ja teot -kirjalle myös jatko- tai lisäosan. Miten olisi, Tuomas?

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Tuomas Holopainen – Music inspired by The life and times of Scrooge

  1. Michka sanoo:

    On hieno levy! Viihteellinen ja helposti lähestyttävä kyllä, mutta ei se minun kirjoissani synti ole. Täytyy kyllä kompata tuota arviotasi siinä mielessä, että sokkokuuntelussakin tuon olisi Holopaisen tuotokseksi tunnistanut alta aikayksikön.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s