Vinnie Vincent Invasion ja John Norum

vinnievincentSairasloma. Kuka helevetin pölvästi on keksinyt sairaspoissaololle nimen ”loma”. Vaikka töissä välillä stressaavaa onkin, niin sairaslomalla olo on tympeintä mahdollista puuhaa. Mitään lomaa. Kasvatuksen takia omaksutun enemmän tai vähemmän luterilaisen työmoraalin takia sitä tuntee olevansa pahanteossa, kun jonkun pikkuvian takia jää kotiin makaamaan. ”Miten tässä nyt sairaslomalle, kuumetta vielä neljääkymmentäkään astetta, kyllä tämä tästä, mitäs tässä nyt.” No, huomenna töihin, toivottavasti.

Eiköhän olo piristy, kun pistän kasarihevit soimaan. Ai eikö? Yritän silti. Ensimmäiseksi tarttui hyllystä näppeihin Vinnie Vincent Invasion (1986). No synthesizers used anywhere on this album, lukee takakannessa. Oikein! Kaikenlaisia nykyajan hömpötyksiä. Ihan yhtä tarpeeton vekotin kuin joku sähkökitara. Takakannesta löytyy myös Sofi Oksasen kuva. Eiku hemmetti, sehän on Vinnie itse. Nuo hörhelöt paidassa eivät olekaan tissiliivit. Vaikka miten tarkkaan tutkin kansitekstejä, niin muiden soittajien nimiä en niistä löytänyt. Vaan kun katson esim. tuota jonkinlaiseen hämmentävään puolihaalaariin ja pitkävartisiin hanskoihin pukeutunutta ylävartalo paljaana patsastelevaa ja kahden kuution tukkalaitettaan pystyssä pitelevää meikattua miestä, jonka korvasta roikkuu höyheniä ja jyrsijän häntä, niin ei paljon kiinnostakaan. Eräs ystäväni kehui Vincentin soolot tällä levyllä sanoin ”hirviää paskaa, ei mitään järkeä”. Kuten kaikesta edelläkirjoitetusta voi päätellä, on Vinnie Vincent Invasionin levy oikein mainiota kasariheviä. Ihan sieltä paremmasta päästä olevaa.

Oivalla aasinsillalla pääsen hyppäämään John Norumin soololevyyn Total control (1987). Siinä on meinaan versioitu Invasionin levyltä biisi Back on the streets. John Norum? Siellä jo nokkelimmat naureskelevat tai puivat nyrkkiään, että jo on aikoihin eletty: Eikö nämä Europe-johdannaiset kannattaisi vaieta kuoliaaksi siinä missä emobändikin. Niin, Norum on Europen kitaristi. Ei järin mairitteleva lähtökohta kenenkään soololevylle. Pakko tosin tunnustaa, että vaikka joitakin Europen levyjä olen hupimielessä hankkinutkin, niin niin vähälle kuuntelulle ne ovat jääneet, että en voi arvostella. Mutta tämä Norum. Ihan sitä itseään tämä on, se tulee heti selväksi. Popheviä, laadukasta sellaista. Turha kenenkään alalle vihkiytymättömän kuunnella. Sen minkä muistan, niin Europekin tästä kuuluu (Love is meant to last forever). Norumin lauluääni on garymooremainen, etenkin balladissa Too many hearts. Ehkä mooremaisuus tuo välillä mieleen jopa Thin Lizzyn, etäisesti. Blindissa Norum kuulostaa Coverdalelta, itse biisikin on aika whitesnakea.

Norumin musa on laadukasta, mielellään minä Total controlin kuuntelin. Peruskamaa, osittain AOR- ja 70-lukuhenkistä. Tästä puuttuu se kasariheviin oleelliseti kuuluva pölhöys, joka tekee genrestä kiehtovaa ja joka esim. Vinnie Vincent Invasionilta löytyy. Levyn parasta antia onkin juuri tuo Back on the streets -coveri. Luultavasti muusikko-orientoitunut soittotaitojengi saa levystä irti kaltaistani perusperttiä enemmän.

Jokohan piisais. Olo on kehno edelleen, kasarihevi ei siis ole parantavaa musiikkia. Tai sitten kuuntelin sitä liian vähän. Onneksi tuota tavaraa hyllystä löytyy enemmän kuin laki sallii…

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s