Radiopuhelimet – Ei kenenkään maa

radiopuhelimet80-90 -lukujen vaihteessa Radiopuhelimet oli kova juttu. Bändin armoton tiukkuus ja hurjat, mm. kansanperinteestä ammentavat tekstit upposivat indiehenkiseen minääni täysillä. Jostain syystä innostukseni hiipui ja Maasäteilyä -levyn jälkeen ainoastaan Viisi tähteä on löytänyt tiensä hyllyyni. Kun joku aika sitten kuulin, että bändiltä on tulossa akustinen levy, innostus alkoi herätä taas. Ostan sen joskus, halvennuksesta.

Vaan sitten osasi levykaupan markkinamies nykäistä oikeasta narusta. Sähköpostiini tuli mainos, jossa mainittiin Ei kenenkään maan yhteydessä nimet Alan Lomax, Blind Willie Johnson ja J.B. Lenoir. Perhana. Kyllä ne osaavat, merkonomit. Eiku levy ennakkotilaukseen. Tällä kertaa konsonanttikauppa yllätti ja lp kolahti postilaatikkoon päivää ennen virallista julkaisua.

Levy alkaa nostalgiabiisillä Tommin pornolehdet. Sen välittämät tunnelmat lienevät tuttuja kaikille ennen Internetiä lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneille urospuolisille yksilöille. Muistan elävästi, kun isojen poikien opastamana näin metsän siimeksessä ensimmäisen seksilehdestä repäistyn rypistyneen sivun. Jänniä tuntemuksia se aiheutti. Vaan ajat muuttuvat; en ilennyt kuunnella biisiä lapsieni läsnäollessa… Nimibiisi on kutakuinkin sitä mitä Soundin arvostelussa vihjailtiin koko levystä. Eli ”vain” Radiopuhelimia akustisena, ilman sen kummempaa lisäarvoa. Levystä kokonaisuutena olen ja en ole samaa mieltä Soundin arvostelijan kanssa. Vaikka bändi on aina ollut maanläheinen ja blues, on levy silti enemmän ja eri tavalla juurevaa kamaa kuin heidän sähköinen tuotantonsa. Pelkästä akustisuudesta se ei johdu, johtuu myös sävellyksistä. Sähköisenä levy olisi toisenlainen, ei Ei kenenkään maa sähköisenä. Ja kuitenkin akustisuudesta huolimatta levy on silkkaa Radiopuhelimia. Viimeistään Yö kun saatiin päätökseen on sellainen mestariteos, että sen aikana ei kertaakaan tule mieleen, että miltä tämä kuulostaisi sähköt päällä.

Niin joo, nimibiisi tosiaan. Erittäin hieno ja iskevä biisi saksofoneineen. Smäidä jatkaa samaa linjaa. Mitä sä teet kun kulissit kaatuu -kysymys tuntui kovasti henkilökohtaiselta. Viimeistään Kuolemaa karkuun näyttää miten niitä akustisia kitaroita pitää soittaa. Kilju herättää aloitusbiisin tavoin muistoja jostain nuoruuden hämärästä usvasta: ”Odotetaanko vielä, odotetaanko vielä vähän. Ei taijeta, ei taijeta jaksaa. Ei enää.” Saksofoni tuo Kiljuun jatsahtavan hämyä tunnelmaa. Kuin kilju itse.

B-puolen aloitus Pitkään liukuun on hämärän junnaavaa jatsailua ja aika jatsia on myös iskevä Mennään metsään. En malta olla kehumatta sitä miten hyvin saksofoni maustaa tunnelmaa läpi koko levyn. Juhlatalossa on ihan poppista hempeilyä. Paitsi teksti tietysti… Kaunis biisi. Hän muuttaa kaiken jatkaa tekstillisesti Nahkajeesuksen linjaa. Kai? Ja jo mainitsemani päätöskappale Yö kun saatiin päätökseen. Jos tämä ei ole bluesia, niin mikä sitten on. Ei mikään.

Olen vanha äijä jo. Varmaan siksi Ei kenenkään maa iskee niin kovasti. Ei sitä sähköistä räminää aina jaksa. En edes muista milloin olen viimeksi kuunnellut Jäämeri -mestariteoksen. Puhumattakaan K.O:sta. Ei kenenkään maa on yhtä rankkaa ja rajua, mutta kuitenkin korvilleni sopivampaa. Eiköhän tämä innostuminen silti aiheuta sen, että hommaan hyllyyni myös ne puuttuvat Jäämeren jälkeiset teokset. Levyn ohessa tuli latauskoodi ja sen mukana kolme ylimääräistä biisiä. Sen verran hieno kokemus vinyyliltä kuuntelu oli, että en viitsinyt vielä väärän formaatin bonuksiin tutustua. Julkaisisivat ne sinkkuna.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s