Elvis Presley – The Sun collection

elvisLapsistani nuorempikin aloitti tänään koulun. Lapsuus on ohi. Edessä 15-20 vuotta opiskelun kurjuutta ennen työelämän kurjuutta. Itse aloitin peruskoulun ja joukko-opin opiskelun alkioineen, joukkoineen ja unioneineen 16.8.1977. Samana päivänä kuoli Elvis Aaron Presley. En sitä silloin rekisteröinyt, vasta paria vuotta myöhemmin. Ehkä juuri Elviksen kuoleman takia kuitenkin inhosin koulua. Suunnaton ahistus alkoi joka sunnuntai, jo alkuiltapäivästä. Huomenna kouluun. Kerran kuussa kakkoselta tulevasta kuukauden westernistäkään en sen ahistuksen takia voinut kunnolla nauttia. Kesälomafiilis meni pilalle jo heinäkuun puolivälin jälkeen. Kohta kouluun. Ensimmäistä kertaa pidin opiskelusta vasta kolmekymppisenä, informaatio- ja kirjastoalan ammattitutkintoa varten päntätessäni. Toivottavasti lapseni ovat fiksumpia.

Näissä surullisissa tunnelmissa on pakko kuunnella Elvistä. The Sun collection. Monien mielestä ainoaa oikeaa Elvistä. That’s all right mama, I’m left you’re right she’s gone, Baby let’s play house, Mystery train, Tryin’ to get to you. Voiko mikään olla parempaa? Ehkä ei, mutta Elvis teki hienoa musiikkia myös Sunin jälkeen. Kolmella vuosikymmenellä. Heartbreak hotel, So glad you’re mine, Hound dog ja Jailhouse rock eivät millään tavalla kalpene Sun-levysten rinnalla. Kuten eivät seuraavan vuosikymmenen Stuck on you, Little sister tai lapsuuden suosikkisävelmäni (You’re the) Devil in disquise. Puhumattakaan vuosikymmenen lopun comeback specialista ja From Elvis in Memphisistä. 70-luvun Burning lovesta on vaikea mennä kenenkään yli, avioeron tunnelmia ruotivat You gave me a mountain, Always on my mind ja Separate ways eivät jätä ketään kylmäksi. Puhumattakaan kenties kaikkein tunteikkaimmasta Unchained melody -versiosta, hetki ennen kuolemaa esitettynä. Vai pitäisikö sanoa hetki ennen oletettua kuolemaa, mikäli Hannu Nybergiin on uskominen.

Minulle Elvis on ollut suurin jo 33 vuotta. Muitakin suuria on, mutta ei ketään yhtä suurta. Mainiossa Kramppeja ja nyrjähdyksiä -sarjakuvassa sanottiin, että Elviksen mollaaminen on yhtä sivistymätöntä kuin sen väittäminen rock’n’rollin keksijäksi. Allekirjoitan tämän ja toivon, että tämä opetetaan lapsilleni myös koulussa.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa, Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Elvis Presley – The Sun collection

  1. Tulipa taas niin ”samis”-fiilikset kirjoituksestasi. Itsekin hiffasin Elviksen kuoleman (tai artistin ylipäätänsä) ehkä vuoden tai pari viiveellä – oli omalla kohdalla Jules Verne-seikkailut, Avaruusasema Alfa ja westernit innostavimpia juttuja. Mutta sitten se kiinnostus Elvariin (ja rock-musiikkiin) roihahtikin pysyvästi. Omaa musiikillista heräämistäni voisin ehkä siis jälkiviisaasti lainata Lennonin sitaatilla: ”Ennen Elvistä ei ollut mitään”. Ja tosiaan, hyvää Elvis-vuosikertaa on muutakin kuin esim. vuosi ’56. Mukavaa muuten että mainitsit myös Kramppeja ja nyrjähdyksiä-sarjakuvan :-).

  2. Mika sanoo:

    Kyllähän Kramppeja ja nyrjähdyksiä kelpaa mainita, ihan paras sarjakuva. Lähes kaikki missä Pauli Kallio on mukana on hyvää.

  3. Muistan Jailhouse rockista myös Mötley Crüen version, joka on pitempi, koska siinä on paljon välipuheita ja sooloja.

    • Mika sanoo:

      Minäkin muistan. Valitettavasti. Kuten olen aiemminkin sanonut, niin rock’n’roll-covereiden tekeminen pitäisi jytäbändeiltä kieltää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s