Koinurit – Yllätyspaartit

koinuritKansanmusiikki. Koulussa se oli kirosana. Kun kansanlaulujen aatelia edustivat Kaksipa poikaa Kurikasta ja On neidolla punapaula, kun pelimannimusiikin kovinta vääntöä oli Vaiennut viulu. Tuli muuten koulusta ja musiikista mieleen, että olen edelleen katkera ala-asteen musiikinopettajalle, joka pakotti opettelemaan ulkoa Kymenlaaksolaisten laulun. Kymenlaaksolaisten laulun! Karjalassa, perkele. Sillä naisella ei vissiin liikkunut päässä muuta kuin silmät. No, maakuntalaulut eivät kuulu tähän. Onneksi myöhemmin ymmärsin, että kansanlaulutkin ovat kauniita -voiko mikään olla liikuttavampaa kuin On suuri sun rantas autius- ja pelimannimusiikki hurjimmillaan semmoista tilutusta, että Luca Turillillakin olisi nakit solmussa sen kanssa.

Eli joo, ostin muutaman kansanmusiikkilevyn. Yksi niistä oli Koinurit -nimisen orkesterin lp Yllätyspaartit (1990). Koinurit? Mitä voi odottaa bändiltä, jolla on moinen nimi, jonka logossa on viisi tikku-ukkoa kanteleet haarovälistä rehvakkaasti sojottaen ja jolla on biisi nimeltä Kipeä kortsupolkka? Juuri sellaista rempseää perinnemusiikkia, jota ei koulussa kuullut. Oli kiire kuunnella Konsta Jylhää. Kaikella kunnioituksella Konstaa kohtaan, kova äijä oli hän.

Koinurit on kansanmusiikkia rockasenteella. Bändi on löytänyt perinteestä riehakkaan tanssimeiningin, se ei ole jäänyt jumiin surkeisiin jollotuksiin. Vanhakantaisen pelimannimenon lisänä Yllätyspaarteilla on jopa elektronista kitaraa ja bassoa. Ynnä tietysti mandoliinia ja haitaria. Saksofonin mukanaolo tuo mieleen, että Koinurit on vähän niinkus tarkkailuluokan Piirpauke.

Yllätyspaartit alkaa nimensä velvoittamana amerikansuomalaisesti, eli Tiskarin polkalla. Levyllä on myös kaksi muuta Hiski Salomaan biisiä, Taattoni maja ja Lännen lokari. Muutakin kuin suomalaisphojaista musiikkia levyltä löytyy, Norjasta ja Unkarista asti. Jos biisien alkuperäselvityksessä ei sitten ole kyse Koinureitten huumorista. Sitä meinaan levyllä ja kansiteksteissä riittää. Kipeän kortsupolkan kuvauksessa lukee: Kortsupolkka on tanssi jota nuoret naimattomat pojat improvisoiden tanssivat kortsupaketin ympärillä. Myös Progepolskan ja Skertzon kuvaukset ovat hersyviä. Hillitön ja onneksi lyhyt Skertzo päättää levyn. Hyvä kun päättää, tämän korkeammalle tasolle musiikillinen huumori ei enää nouse.

Hyvä, suomalainen levy, jolla voi terapioida peruskoulun aiheuttamia traumoja kansanmusiikkia kohtaan. Kannattaa muistaa, että hyvää musiikkia tulee muustakin kuin afroamerikkalaisesta lähteestä. Koinureista ei ole kuulunut kahteenkymmeneen vuoteen mitään. Nimensä ja logonsa takia se lienee hukkunut backstagella sataneen pilden määrään.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s