Ghost Ship Navigatorsin keikalla

Kuten tiedetään, olen äärimmäisen huono käymään keikoilla. Olen paitsi laiska, myös huolissani muusikoiden terveydestä. Jos erehdyn suunnittelemaan jonnekin menoa, niin artisti suurella todennäköisellä kuolee tai ainakin sairastuu. Tämä on nähty, monesti. Anteeksi Ike Turner, anteeksi Jeff Healey, anteeksi Tony Iommi. Kaiken uhalla päätin kuitenkin suunnistaa Ghost Ship Navigatorsin keikalle Särkisalmen Lohikonttiin. Kukaan ei kuollut.

Kyselin keikkaa edeltävänä päivänä laulaja Askolalta, että mihin aikaan soitto alkaa. ”Siinä 23.30 tai vähän myöhemmin.” Hienoa. Tiesin syystä jos toisestakin meneväni paikalle autolla. Miten ihmeessä selvin päin pysyy hereillä noin pitkään? Pakko oli kuitenkin saapua baariin jo kymmenen hujakoilla, kun en kotona enää jaksanut odotella. Hieman liian aikaisin. Meinaan, paikalle alkoi valua jengiä tosissaan vasta puolen yön jälkeen. Kä-sit-tä-mä-tön-tä. Onneksi Askola toimi alkuillan dj:nä. Ei soittanut mitään muuta kuin hyvää musaa. Haikarasta Howlin’ Wolfiin, Kollaa Kestäästä kantriin. Kiitos siitä!

Keikkaa odotellessa tarinoin terassilla bändiläisten kanssa. Kehua retostelivat rajulla backstagemeiningillä: Yksi luki Parikkalan historiaa, toinen nukkui. Kysyin, että missä sex and drugs and rock’n’roll. Ei ollut näkynyt, mitään noista. Höh. Onhan teillä kamat lavalla, kuuluttakaa kaikki hyvännäköiset misut tervetulleiksi takahuoneeseen. Eivät kuuluttaneet. Ainoa vihje irstaasta rock’n’roll-elämästä oli se, että keikkakuvaaja oli sammunut autoon jo iltapäivällä. Onneksi löytyi korvaaja. Ihmettelin bändin toista kitaristia, että mikä on miehen Parikkalaan tuonut. Arvasin vastauksen. Nainen. Sanoin sen olevan ainoa hyväksyttävä syy niin epätoivoiseen toimintaan. Oikeastaan en ole siitäkään varma. No joo, on kai niitä toimiviakin parisuhteita. Onhan?

Pari tuntia alkoholitonta virvoitusjuomaa nauttien pääsin tutustumaan myös perinteiseen parikkalalaiseen kansanhuviin, eli turpaanvetämisellä uhkailuun. Tätä samaa uudelleen ja uudelleen. En tosin ollut kohteena ja nähdäkseni kukaan ei päässyt turpakeikkaa todistamaan, vaikka selvästi alkoi jo monella mieli tehdä. Meinaan tirvaista sitä uhoajaa. Noin muuten olen vuosi vuodelta hämmentyneempi siitä miten nuoren näköistä jengiä baareissa pyörii. Nehän ovat jumalauta 90-luvulla syntyneitä kaikki! En uskaltanut kusella käydessäni vilkaista peiliin päinkään. Ettei harhainen mielikuva omasta nuoruudestani murennu.

Viimein, lähempänä puolta yhtä, alkoi kitara pauhata jytäriffiä. Kohta lavalle marssi rumpali. Kohta toinen kitaristi ja basisti. Tyylikäs sisääntulo. Viimeisenä jykevä solisti, aurinkolasit silmillä, kalju kiiltäen. Tuli kovasti Kekkonen mieleen, parrasta huolimatta. Askola otti lavan suvereenisti haltuun. Oikein erikseen pitää kehua hänen lauluaan. Siinä oli sellaista voimaa ja äreyttä, joka ei levyltä vielä täysin välittynyt. Muutenkin miehen läsnäolo oli vallan tyylikäs, vaikkei noin iso mies meinaa noin pienelle lavalle mahtua. No, välillä hän kävikin hyppäämässä katrillia tanssilattian puolella. Askola onnistui olemaan yht’aikaa sekä maalaispoikamaisen vaatimaton, että reteä rockkukko.

Ghost Ship Navigators oli juuri niin hyvä ja elävä kuin osasin toivoa. Jopa parempi. Paitsi että bändi kuulosti, se myös näytti hyvältä. Paljon tuli biisejä, joita en ollut aiemmin kuullut. Pari coveriakin, Roadhouse blues ja joku toinen, jota en tunnistanut. Kitarat murisivat tyylikkästi yhteen, juuri kuten kahden kitaran bändissä pitääkin. Slideäkin kuultiin kitaristi Sorsan toimesta. Toinen kitaristi Pitkäjärvi oli lavahabitukseltaan oikein kunnon rokkitähti. Basisti Kosonen hoiti tonttinsa coolisti ja rumpali Kontiokorpi groovasi. Ei se Kontiokorpi säikähtänyt, vaikka ennen keikkaa pelottelin, että huono rumpali pilaa monta hyvää bändiä…

Hieno keikka, mutta mahdollista encorea en jaksanut jäädä kuuntelemaan. On tuo niin järjetön aika kulttuuritapahtumalle, aamuyö. Sinänsä olisin voinut jäädä paikalle vaikka tappiin asti, koska en kuitenkaan saanut unenpäästä kiinni kuin hetkeksi aamulla. Ei tee hyvää baarissa käyminen tällaiselle sohvan ja levyhyllyn väliin jumittuneelle keski-ikäiselle sedälle. Malttamattomana odottelen kuitenkin bändin mahdollista tulevaa julkaisua, jonka pitäisi olla seiskatuumainen vinyyli. Loistavaa!

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s