Faarao Pirttikangas – Kaatopaikan kuningas

Faarao Pirttikankaan ja Kuhmalahden Nubialaisten edellisestä levystä kirjoittaessani mainitsin Waitsin ja Nurmion. Etenkin ensinmainittu tulee mieleen Kaatopaikan kuninkaankin kolinasta. Vaan vertauksiin ei kannata takertua. Pirttikankaalla ja orkesterilla on historia hallussa. Monen maan historia. Kaatopaikan kuningas on körttiläistä kolmen mantereen rytmimusiikkia. Räpylä Niirasesta ei voi laulaa New Orleansin eikä Malin mies, mutta Varpaisjärven mies voi.

Kaatopaikan kuningas on edeltäjäänsä helpompi levy. Helpompi ja myös monipuolisempi. Iloisempikin, kansainvälisempi. Siinä missä edeltäjän suomalaisuus oli synkkää uskonnollisuutta, on se tässä rempseämpää menoa. Bändi, joka laulaa pitkistä kalsareista ei voi olla läpeensä paha. Onneksi mukana on nytkin yksi virsi, Kahvilaulu. Ettei pääse tunnelma liian iloiseksi. Loppujen lopuksi ainoastaan se ja Yks’ haamu seiso Marjaanan ovella ovat leimallisen suomalaisia. Levyllä soi sulassa sovussa neworleansit, mustalaismusat, jatsit. Tohtori Jaffa yhdistää junnaavaa jytää itämaiseen meininkiin kertakaikkisen loistavasti, Iso susi ulvoo taas synkkää deltabluesia kalevalaisella poljennolla. Itämaisuus, lähi-itämaisuus, on levyn liki johtava teema. Turhaa kai miettiä mitä mikäkin on. Silkkaa pirttikangasta koko levy.

Kaatopaikan kuningas on ennenkaikkea rytmimusiikkia. Bändi toimii kuin tauti, vaikka oikeinsoittajat ja virepoliisit ovat aivan varmasti toista mieltä. Kuhmalahden Nubialaisten rytmi huojuu ja hengittää. On elossa. Olen huono liikkumaan musiikin tahdissa, teen sitä yleensä vain ankarassa juopumustilassa ja kärsin sen jälkeen periluterilaisen pitkän morkkiksen. Silti tätä levyä kuunnellessa jalka ja pää vatkaa väkisin. Tämä on rituaali- tai heimomusiikkia. Tällaiseen menoon voi päästä luolassa nuotion ympärillä, hikisessä jukejointissa tai Tarzanin ja isojen apinoiden juhlassa.

Faarao Pirttikangas, Riitaoja, Pekko Käppi. Asia on niin, että tämän hetken mielenkiintoisin kotimainen rockmusiikki tehdään eri kansakuntien perinnemusiikin pohjalta ponnistaen. On se kumma, jos joku vielä tämänkin levyn kuunneltuaan tulee -saatana- märisemään, että kaikki hyvä tehtiin 40 vuotta sitten.

Advertisement