Nik Kershaw – The riddle

kershawOlen aina kuunnellut väärän ajan musiikkia. Kun luokkatoverini sauhusivat uusista ja innovatiivisista Crazy Cavanista ja Matchboxista, kuuntelin ivallisesta naureskelusta huolimatta Elvistä. Ja yritin selittää, että Elviksestä kaikki alkoi. Vaikkei alkanutkaan. Kun muut kuuntelivat syntikkapoppia, sauhusin Purplesta, Sabbathista ja Zeppelinistä. Ja ihmettelin miksi pitäisi kuunnella huonoa musaa, kun voi kuunnella hyvää. 80-luvun loppupuoli meni ihan ohi, koska sekosin Beatlesiin. Joskus jo aikuisiässä tunsin tekeväni syntiä, jos kuuntelin toisen maailmansodan jälkeen levytettyä musiikkia. No, kyllä minä kotimaisista 80-luvun bändeistä pidin jo reaaliaikana ja olen edelleen iloinen, että olin todistamassa suomirokin huimaa nousua ja kehitystä tuolloin.

Nik Kershaw kuului inhokkeihini. The riddle terrorisoi Hittimittaria kauhian kauan, Wouldn’t it be good aiheutti puistatuksia. Mutta koska ikinä ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus, huomasin 42-vuotiaana ostaneeni Kershawin The riddle -lp:n. En minä täysin synnitön ennenkään ole 80-luvun hittibändien suhteen. Diggasin kovasti Duran Duranista, ABC:sta ja Frankie Goes to Hollywoodista. Ne ovat kestäneet aikaa hyvin, etenkin ABC ja Frankie. Ja Rio on loistava levy edelleen. Hieman yllättäen myös The riddle on ihmeen tuoreen kuuloista näin liki 30 vuotta myöhemmin. 80-lukulainen soundimaailma kuulostaa tässä pirteältä, jopa tuoreelta.

Olen ehkä aivan metsässä, mutta levystä tulee mieleen Paul Simon, Gracelandin aikainen. Kershawin lauluäänestä ja kenties pienistä reggaevaikutteista johtuen. Kai se osaltaan on tämä rytmikkyys, joka teininä otti heavyjunttaukseen tottunutta päähän. Ja tietty syntikat, kun kerran sähkökitaratkin oli keksitty. Kershawin brittijollotus on sekin hiukan ärsyttävää, mutta ei liiaksi. Nimibiisin kelttihenkisyys on hienoa ja pakko ihmetellä itseäni, että miksi sitä niin paljon silloin joskus inhosin… Wouldn’t it be goodista en suostu edelleenkään pitämään, mutta sitä ei onneksi tällä levyllä ole. Näin vappuaamuna A.D. 2013 The riddlen kuunteleminen on kuitenkin lähes pelkästään positiivinen kokemus. Iloista, hyvän tuulen musaa. Koska levy ei ole vuosikymmenten aikana voinut muuttua, niin minä kai sitten olen. Se on vissiin ruvettava kaivamaan levyhyllyn kätköistä Yazoota, Human Leagueta ja Michael Jacksonia.

Uskaltaisikohan tässä vetää sellaisen johtopäätöksen, että paljon parjaamani kasarisoundit ovat pilanneet enemmän ns. vanhoja artisteja ja heavybändejä, kuin omassa ajassaan pinnalle nousseita, uutta musiikkia tehneitä poptähtiä. Vaikka onnistuivat vanhatkin välillä tuolla pelottavalla vuosikymmenellä. Kuten Peter Gabriel, Robbie Robertson, Paul Simon ja Jeff Beck, muutamia mainitakseni. Taidan kasvattaa takatukan ja värjätä sen mustaksi.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Nik Kershaw – The riddle

  1. phr75Pekka sanoo:

    Kershawilla oli fuusiojazz -menneisyys, kuuluu aika monista ton levyn biiseistä, esim. ”Know How” väliosa. Soundimaailma taas ei oo kaukana Rushin 80-luvun puolivälin tuotteista, veikkaan yhdeksi syylliseksi herraa nimeltä Peter Collins. Hieno levy, vaikkakin aiheutti aikoinaan ilmestyessään 10-vuotiaalle ja tänän 13-vuotiaalle siskolle hieman hämmennystä muiden kuin sen hittibiisin osalta. PS: ”Wouldn’t It Be Good” on hieno pop -biisi myös.

    • Mika sanoo:

      Jaa, tuo Rush-huomio onkin mielenkiintoinen. Minä kun diggaan kovasti esim. Grace under pressuresta.

      • phr75 sanoo:

        Rush olikin aina toinen korva ajan hermolla. ”Grace” on hieno lätty kuten myös ”Power Windows”, millä 80-luvun syntikkameininki päässyt kokonaan irti hallinnasta.:)
        It Bitesin ekalla levyllä ”Big Lad In The Windmill” on myös hiukka samaa kuin Kershawin levyllä, vaikkakin bändi lyötiin aina neo-proge -karsinaan. Pop -yhtye fuusiotyylisellä kitaristilla ja progemiesten kunnianhimolla, soittotaidosta puhumattakaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s