V2 ja 220 Volt

v2Toinen pääsiäispäivä meni mietiskellessä. Lähinnä sitä mitä kuuntelisi. Hyllystä ei millään löytynyt tunnelmaan sopivaa tavaraa. Tai no. Ehkä kaikkein synkin blues tai surullisin kantri olisi toiminut. En kuitenkaan halunnut sen sortin lohdutusta. Päätin sitten illalla poimia heavyosastolta jotain. Aivot narikkaan ja maailmantuska pois harteilta.

Kun saksalainen heavybändi ottaa nimekseen V2, herää ajatus täydellisestä arvostelukyvyttömyydestä. V2 oli saksalaisten toisen maailmansodan aikana kehittämä ohjus. Kostoase. Niitä uusia aseita, joilla Hitlerin piti tukalasta tilanteesta huolimatta saavuttaa lopullinen voitto. Uskon ja toivon, että bändi otti nimensä V2:n muista merkityksistä. Kiitos erään Harley Davidsoneista innostuneen ystäväni satun tietämään, että V2 on myös jotain moottoripyörissä käytettävää tekniikkaa. Tai taikaa; sen verran mystisiä kaikki tekniset vempaimet meiksille ovat, että uskon oikeasti niiden toimivan taikuudella.

V2 on joka tapauksessa tämän saksalaisen heavybändin nimi. Kannessa on hauska tarra: ”V2 for your hot rockin’ summernights”. Juu. Mikäpä se sen herkempää musiikkia romanttiseen kesäiltaan kuin teutonihevi. Siinä vaimoilta tai tyttöystäviltä naama venähtää, kun juhannusaattona kokon ääressä sadetta pidellessä menet ja sanot, että pannaas kuunnellen Vee-Kakkosta. Taatusti et jää ilman.

Bändin nimeä kantava levy on ilmestynyt -88 ja laulaja kuulostaa ällistyttävän paljon Klaus Meinelta. Dying for your love voisi olla suoraan Scorpionsin katalogista. Ihan räväkkää ja muotopuhdasta heviä kautta linjan. Mitä tästä muuta jauhamaan. Uutta putkeen.

Jatkan teknisellä linjalla: 220 Volt. Bändin nimi siis. Liittyy kai jotenkin sähköön, muistelen nähneeni numerosarjan useammassakin laitteessa. 220 Volt tulee Ruotsista ja tämä Power games -levy on vuodelta -84. En väitä, että se iskee kuin miljoona volttia, mutta melkein. Hiukka kaikuja Iron Maidenin alkupään levyistä ja Scorpions kuuluu tässäkin. Ja Black Sabbath, tosin vähän ennakkoon, eli Tony Martinin aikainen Sabbath. Kaiken kaikkiaan ihan alansa eliittiä tämä bändi, hyvä levy. Kuuntelin samaan syssyyn myös Eye to eyen vuodelta -88. Se on tietenkin julkaisuajankohdan takia valitettavasti muovattu popimmaksi ja radiokelpoisemmaksi kuin raaka Power games.

Olihan tuota tuossa, tekniikkaa. Ainakin AC/DC olisi vielä löytynyt hyllystä samaan teemaan liittyen. Jääköön kuitenkin toiseen kertaan, ettei mene ihan insinöörihommiksi koko blogi.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s