Black Country Communion – Afterglow

Hughes ei raaku kuin korppiEräs viisas aloitti romaaninsa lauseella ”kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan”. Kohtalotoveriaddiktieni kanssa olemme todenneet, että mitä tasapainoisempaa on elämä, sitä vähemmän ostamme levyjä. Olen viime viikkoina ostanut paljon levyjä. Ja kun pieni ihminen saa vielä alennuskoodin nettikauppaan, tulee pakottava tarve käyttää se. Vaikkei mitään tarvitse. Parin päivän miettimisen jälkeen iskee paniikki. Jotain on löydettävä. Ensimmäisen vähääkään mielenkiintoa herättävän tuotteen kohdalla painetaan tilaa -nappia. Nyt tilausreaktio osui Black Country Communionin Afterglown kohdalle.

En tiennyt orkesterista juuri mitään. Jonkun biisin työtoverini linkittämänä kuunnellut ja siitä pitänyt, tarkempi selvittely jäänyt tekemättä. Hei, tässähän on Glenn Hughes ja Jason Bonham! Joe Bonamassa on nimenä tuttu, mitään en hänestä tiedä. Jonkinlaisen bluesin pahoinpitelijän maineessa hän kai on. Hughes ei välttämättä ole meiksille mikään suositus. Tuo kiekuja kun teki kokkelipäissään parhaansa pilatakseen Deep Purplen. Etenkin bändin livelevyt. Saatana, aikamies ja kiljuu kuin puolijauhoinen. Annoin hänelle kuitenkin jossain määrin anteeksi Black Sabbathin Seventh starin aikoihin.

En osannut odottaa Afterglowlta oikein mitään. Sain yllättyä iloisesti. Mainio paketti vanhakantaista jytää. Vanhakantaista, vähän uuttakin. Tai no, uutta ja uutta. Semmoista Soundgarden/Audioslave -uutta. Tekisi mieli niputtaa Black Country Communionin samaan retrorocksarjaan kuin The Answer ja Wolfmother. Vaan en pysty, koska Black Country Communionissa vaikuttaa heppu, joka oli kehissä jo tämän musiikkityylin ensimmäisellä kierroksella 40-vuotta sitten.

Hughes pitää kiekumisen kurissa. Iän myötä lienee pakko. Riffit ovat tuhteja, kitarasoolot melko maltillisia, urku soi, musa kulkee pyöreästi. Zeppelin-vertailuja ei voi välttää, muistakin kuin rumpalisyistä. Zeppelin puskee läpi paitsi jytäriffeissä ynnä blues- ja funkpohjassa, myös kovasti mellotronin kuuloisista taustaäänistä This is your timella ja nimibiisillä. Midnight sunin introssa kumarretaan The Whon suuntaan. Meininki on rouheata ja tiukkaa, silti elävää. Tässä on niitä nyansseja, joita alan bändeillä ei nykyisin aina ole.

Olemme vuosikausia käyneet ystävieni kanssa tuloksetonta väittelyä jytä-, heavy-, hard rock- ja metallimusiikin määritelmien terminologisista eroista. Minulle jytä ja heavy ovat synonyymejä, kiitos Waldemar Walleniuksen. Koska useimmat lienevät eri mieltä tyydyn sanomaan, että Afterglow on loistavaa jytämusiikkia. Hemmetin hyvä levy, paranee vain koko ajan. Joutuuko tässä vielä tutustumaan myös Bonamassan soolotuotantoon.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Black Country Communion – Afterglow

  1. Jukka T. sanoo:

    Kuuntele ihmeessä Bonamassa alkupuolen tuotantoa, esim. albumi Blues de luxe ekana. Löytyy näet nimittäin kunnon kitarasoolossa..

    • Mika sanoo:

      Kyyyyl varmaan pitää jossain vaiheessa ottaa tämäkin käsittelyyn. Vaikka minä niin noista sooloista. Paras kitarasoolo kun on kuitenkin J.B. Lenoirin Mama talk to your daughterissa…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s