Axe, The Rods ja Seduce

sinkkuelämää4B (1)Elämä on täynnä valintoja. Kuten nyt, lauantai-iltana. Viettäisinkö sinkkuelämää? Kaikkein surumielisimmillä sinkuilla, mitä laatikoista löytyy? Unchained melodyn voisi kuunnella. Paula Koivuniemen Perhosen. Tuon hienon biisin, joka sopisi kuin nappi rakseen Agentsille. Tai miksen menisi suoraan pohjalle, Alatalon Mikko ja Ihmisen ikävä toisen luo. ”Oon kenties juoppo, mutta sen verran herrasmies etten tahdo olla sulle enää vaivaksi.” Enkä ole. Juoppo siis, vaivaksi kyllä. Viinan pisaraakaan juonut tänä vuonna. Laulun otsikko on muuten napattu Veikko Huoviselta. Huovinen on muutenkin elävöittänyt suomirokkia. Keskitysleirin ruokavalio, Outoon valoon, Hittejä ja idoleita.

Olkoon, ei sinkkuilua tänään. Ahistaa ja väsyttää jo ilman. Jos tutkisi levyhyllyn jytäosastoa. Axen Offering. Vuodelta -82. Kehuin joskus näiden Nemesis -lp:n. Hienolla jytällä levy alkaa, Rock’n’roll party in the streets. Filosofista otetta lyriikoissa. Pari-kolme muutakin heavyksi laskettavaa biisiä Offeringilla on, mutta yllättäen levyn komeinta antia on aikuisrockslovari Steal another fantasy. Sopii illan fiiliksiin hienosti, ai että. Kuulostaa jotenkin Turnerin aikaiselta Rainbowlta. Vielä aikuisempi Now or never toimii myös komeasti. Keskitempoista keski-ikäisille suunnattua kamaa tämä keskimäärin on, vaikka kansikuva antaa ymmärtää muuta. Muistelen Nemesiksen olleen enemmän rock. Aina en tällaista jaksa, mutta tänään.

The Rods. Debyytti-lp, -81. Kansitaiteessa ei päästä yhtä kuvallisesti kiehtovaan kokonaisuuteen kuin Let them eat metallilla, mutta musa on pätevää heavya ilman hienosteluja. Kovaa ja tylyä musiikkia, saatanan rumia miehiä. Näillä jos kellä olisi varaa sanoa ”wimps and posers leave the hall”.

Mitäs sitten. Hmm. Seduce. Seduce? Mikä hitto tämä on? Too much ain’t enough. En muista ostaneeni, ihan tuntematon bändi. Mielenkiintoista. Ei kuulosta huonolta. Hiukka grungemaista otetta, ehkä. Vuodelta -88. Huudatushevin ja grungen yhdistelmää? Oli mitä oli, tässä on hyvä, elävä meininki. Vähän samaa kuin The Rodsilla, eli ankaraa ja yksinkertaista. Seducella melodisemmin kuitenkin. Ja rumpali kuvittelee olevansa bändin liideri, sen verran häiritsevästi hän kannujaan paukuttaa. Mutta tämä oli oikein iloinen ja mieltä piristävä löytö. Liekö jo miten monta vuotta maannut hyllyssä kuuntelematta…

Eiköhän tämä riitä kuitenkin, tätä lajia. Tältä erää. Ahistus väheni, ei väsytä. Ja mökä peitti olohuoneesta kuuluvat Putouksen hahmojen sietämättömät hokemat.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s