Kun olin rokkipoliisi

Kun minut joskus hamassa tulevaisuudessa yksimielisesti valittiin maailman viralliseksi ja yksinvaltaiseksi rokkipoliisiksi, säädin heti seuraavat lait:

1 § Orkesterin/artistin levytysura saa kestää maksimissaan kahdeksan vuotta
-poikkeustapauksissa voidaan uran alkuvaiheen omakustannejulkaisut laskea pois vuosimäärästä ja/tai aloittaa laskeminen vasta orkesterin/artistin ensimmäisestä täyspitkästä äänilevystä

2 § Orkesterin/artistin tulee julkaista täyspitkä äänilevy vähintään puolentoista vuoden välein, mieluiten joka vuosi
-mikäli studiosessiot venyvät kohtuuttomasti tai levyjen julkaisuväli on liian harva, kielletään orkesterin/artistin toiminta

3 § Mikäli orkesteri/artisti ei kolmen julkaistun täyspitkän äänilevyn jälkeen osoita riittävää kehittymistä (liite nro 86), pannaan osa orkesterin jäsenistä vaihtoon tai artistin ura keskeytetään
-orkesterien kohdalla suositellaan laulusolistin tai soolokitaristin vaihtamista

4 § Yli kolmekymmentävuotiaat rockmuusikot eivät saa tehdä äänilevyjä
-mikäli artisteilla vaikuttaa rockin oikeellisuuden tarkistavan lautakunnan (liite nro 1) mielestä olevan yli kolmekymmentävuotiaina yleisölle vielä jotain annettavaa, ohjataan heidät siirtymään iskelmän tai erilaisten perinnemusiikkityylien pariin

5 § Orkesterin jäsenten soololevyjen julkaisemisessa käytetään ankaraa harkintaa, niiden julkaisemista harkitaan ainoastaan erikseen määritellyissä poikkeustapauksissa (liite nro 48)
-basistien ja rumpalien soololevyt kielletään kokonaan

6 § Artistit eivät saa haastatteluissa, julkisuudessa yleensä eivätkä mielellään edes yksityisissä keskusteluissa käyttää termejä segmentti, kohderyhmäajattelu ja brändi
-mikäli ko. aiheista on aivan pakko puhua, tulee sanat korvata esim. lauseilla ”tällä biisillä ihan varmasti lohkeaa alaikäiseltä” tai ”tää on varma listaykkönen, jos ei kansan maku yllättäen parane” tai ”juu, varastin nää vaatteet kirppikseltä”

7 § Pienten kielialueiden orkesterien/artistien Kiinan, Kreikan ja Etelä-Amerikan valloituksista uutisoiminen kielletään
-kaikenlainen uutisointi Danny -nimisistä artisteista kielletään noin yleensäkin

8 § Orkesteri/artisti saa julkaista uransa aikana korkeintaan yhden konserttitaltioinnin, olettaen että kappalemateriaali on rakenteeltaan ratkaisevasti erilaista kuin studioversioilla
-ylipitkiä sooloja ja päämäärätöntä jammailua ei lasketa ratkaisevasti erilaisiksi rakenteiksi

9 § Vähintään 1/4 orkesterin jäsenistä tulee olla jonkinlainen orkesterin uraa ja toimintaa vaikeuttava addiktio, mieluiten päihteisiin liittyvä (liite nro 3)
-yksittäisten artistien kohdalla riittää mikä tahansa diagnosoitu, mielellään mielenterveyteen liittyvä uraa hankaloittava oire (liite nro 4)

10 § Orkesterin jäsen/artisti saa kirjoittaa muistelmansa vasta kansaneläkkeelle päästyään ja ainoastaan haamukirjoittajan avustuksella
-pyritään siihen, että orkesterin/artistin ura dokumentoidaan kirjallisesti täysin ulkopuolisen asiantuntijan tutkimana, ilman artistien itsensä sekaantumista asiaan (liite nro 284)

Kun olin nämä lait säätänyt, sain osakseni ylenpalttista suitsutusta ja kaikki länsimaiden populaarikulttuurista kiinnostuneet kansalaiset kilvan ylistivät suuruuttani.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Kun olin rokkipoliisi

  1. Kurin ja järjestyksen puolesta sanoo:

    Asiaa! Ja sakot ja sanktiot jatkuvan valvonnan ylläpitämiseen. Tai muuten vaan valtion velvoituksella kaikki ilmestyvät äänitteet luovutettava rokkipoliisikomission tarkastuskokoelmaan.

    • Mika sanoo:

      Rockin oikeellisuuden tarkistavaan lautakuntaan otetaan jäsenhakemuksia vastaan rokkipoliisin rekrytointiosastolla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s