Hellion

hellionEi terve nuorimies voi jättää ostamatta heavylevyä, jossa on naislaulaja. Ei, vaikka järki sanoo, että hyllyssä on ko. genreä enemmän kuin tarpeeksi ja terveyden ja nuoruuden kanssakin on vähän niin ja näin. Vaan naisten kanssa järki katoaa. Terveyskin? Siksi hyllyyni ilmestyi Hellion -nimiseltä orkesterilta kaksi mini-lp:tä.

Orkesterin laulajatar Ann Boley on kiehtovan näköinen ilmestys. Naiset yleensä ovat. En tunnusta levyjä kuitenkaan sen takia ostaneeni. Tekeleet ovat Music for Nationsin julkaisemia ja se on tällä saralla laadun tae. -83 ilmestynyt nimetön mini-lp on tehokasta heavya. Raakaa, nopeaa, päällekäyvää ja raskasta, eli juuri sitä mitä heavyn pitää olla ja jota se oli ennen kolme vuotta myöhemmin tapahtunutta romahdusta. Boleyn ääni on nimenomaan raaka, hänen instrumentikseen onkin ilmoitettu throat. Levy on siis hyvä. Olisin tykännyt kovasti reaaliaikana, 13-vuotiaana. Mielikseen kuuntelen nytkin, henkinen kehitykseni pysähtyi kuitenkin jo vuosi pari tämän ilmestymisen jälkeen.

Niin. Tuo mainitsemani romahduksen vuosi, 1986. Pohdimme taannoin asiaa kaveriporukassa ja tulimme tulokseen, että kunnollista heavya ei ole tehty 28.6.1986 alkuiltapäivän jälkeen. Toinen ostamani Hellion, eli Postcards from the asylum ilmestyi romahduksen jälkeen, -88. Yllätyksekseni tämä ei olekaan radioystävälliseksi kuorrutettua popheviä, vaan samaa tavaraa kuin tuo nimetön levy. Säännön vahvistava poikkeus, siis. Laulajan ääni on ennallaan -kuulostaa muuten välillä hämmentävästi Minoru Niiharalta- mutta biisit huonompia. Judas Priest -cover Exciter on parempi kuin mikään muu levyltä löytyvä kappale. Vaan kaikki kunnia sille, että Hellion ei näköjään lähtenyt meikkipoppelleilyyn mukaan. Meikkiä laulajalla tietysti on ja varmaan sukkahousutkin. Vaikka on nainen.

Jotain tässä on kuitenkin keksittävä. En yksinkertaisesti saa enää ostaa näitä levyjä, joille lapseni nauravat, joita vaimoni kutsuu murkkuheviksi ja joiden perusteella paremman musiikkimaun omaavat kaverini määrittelevät minut debiiliksi. Meinaan, eihän näitä tule kuunnelluksi kuin kerran. Jos aina sitäkään. Ostamisen motiivit ovat nuoruuden uusiksi eläminen nyt, kun on paremmat mahdollisuudet hankkia levyjä, hauskat kansikuvat ja hyvä fiilis siitä, että hyllyssä on kattava otos tätä henkilöhistorialliselta kannalta merkittävää musiikkityyliä.

Toisaalta, nuo ovat hyviä syitä jatkaa… Ja Hellionkin soi jo toista kertaa.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Hellion

  1. ”Naisten kanssa järki katoaa…” :D Mielenkiintoisia ajatuksia naisista ja heavystä…(hyvä heavy on) raakaa, nopeaa, päällekäyvää ja raskasta…naisäänellä laulettua? Ja instrumenttina ’throat’… hmmm:) Melkein haluaisin kuulla tuon levyn;)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s