Joey Luumäki & Tappajatomaatit – Villi itä

tappajatomaatitTajusin tänään työmatkamusiikkia kuunnellessani, etten ole kirjoittanut blogihorinaa Joey Luumäki & Tappajatomaattien Villi itä -levystä. Tilanne korjautuu nyt.

Kuten nokkelimmat jo arvasivat, on Tappajatomaatit toimintansa lopettaneen Ne Luumäkien solistin bändi. Tosin ei kai kukaan tosissaan usko, että Ne oli uusimmilla jäähyväiskeikoillaan sen viimeisempää kertaa kuin ennenkään. Olivat eli eivät, Tappajatomaatit ei ole Luumäkien korvike, vaan tiukka ja vakuuttava samoista aineksista ammentava täysin oma ryhmä. Joeyn lisäksi bändissä soittavat 70-luvun Vihanneksista ja The Silver Hawksista tuttu Chemo, Rehtoreista tuttu Stindy ja vähän kaikesta tuttu Kuju eli Kaide. Kovia nimiä pyörii levyn taustajoukoissakin. Karmilaa, Jussilaa, Heleniusta.

Villi itä alkaa kunnianosoituksella Joeyn suurelle suosikille Kari Peitsamolle: Tummansininen Nissan Micra vm. -86. Nissan Micra on kuitenkin ollut jokaisen ensimmäinen auto, kellään se lie oliivinvihreä Dodge Dart vuodelta -75 ollut. Avausbiisin jälkeen tulee 15 muuta mallikelpoista ramopoppia. Niissä seikkailevat Helit ja Marjutit, entiset tyttöystävät, surffaavat tappajat. Laulujen henkilöt joutuvat ilveksen syömäksi, ammutuksi, pesäpallomailautetuksi, Niksulaan, outoon huvipuistoon tai jäämään Juvalle. Taitaa olla vain Micragirls -coverissa Mennään biitsille ja tuossa toisessa Micra-laulussa, kun kellekään ei käy huonosti. No, Nerohvirran oraakkeli selviää hengissä myös, eikä Villi itäkään vaikuta pahalta paikalta. Lopusta löytyy jopa ylistys Kim Il-Sungille.

Tappajatomaatit kuuluu suomalaisen ramopopskenen mestaruussarjaan. Poikien, Luonteri Surfin ja Rehtoreiden kanssa samalle viivalle. Kuuluu sinne 70-luvun Vihanneksetkin, mikäli se on vielä kasassa? En keksi Villistä idästä mitään negatiivista sanottavaa. Se on niin rock, se on niin hauska, se on niin hyväsoundinen, se on just niin sitä mitä olla pitää. Huhujen mukaan Chemon soololevy ilmestyy lähiaikoina. Toivottavasti myös Tappajatomaateilta tulee uutta materiaalia. Villi itä ja Elämä on punk -ep eivät ole riittävä määrä näin mainiota rock’n’rollia.

On muuten tämän levyn innoittamana pakko kertoa juttu kirjastourani kenties miellyttävimmästä työtehtävästä. Pääsin viime syksynä kuskaamaan Leena Lehtolaista, kun hän kävi luennoimassa kirjastossamme. Hain hänet rautatieasemalta ja pahoittelin, kun kulkuvälineenä ei ole limusiinia eikä edes tummansinistä Nissan Micraa vuosimallia -86. Hetken hiljaisuuden jälkeen kirjailija kysyi: ”Sisältyiköhän tuohon joku musiikillinen vihje?” Hyvin oli ramopoppari kartalla, kuten arvata saattoi. Matkamusiikiksi valitsemani Luonteri Surfin hän tunnisti heti ensimmäisestä soinnusta.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kirjasto, Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s