Sinkkuelämää 3

Kumpi ompi parempi, sinkkuilu vai pitkäsoittoilu?Joku tässä sinkkuelämässä vain kiehtoo. Kaiken järjen mukaan pitkäsoittojen kuuntelu on palkitsevampaa, kestävämpää. Mutta lyhytkestoinen, vaihteleva ja monipuolinen sinkkujen pyörittäminen on silti kiehtovaa. Kolme minuuttia yhtä juhlaa ja levy vaihtoon. Ei kyllästymistä, ei tylsää rutiinia. Pelkkää ekstaasia ekstaasin perään.

Harvoin se onnistuu. Onneksi nyt. Lapset aikaisin nukkumaan, rouva yövuoroon. Ylämaan Lintu lentämään, lattialle risti-istuntaan. The Turtles, Happy together. Voi että tämä biisi soi teininä päässä usein. Tosin suomennoksena, Sä mikset mua huomaa. Kun aina jäi silkkaa ujouttani kulloisellekin ihastukseni kohteelle sanomatta se, mitä olisi sanoa pitänyt. Heh, toinen tuolloin usein päässä pyörinyt viisu oli Jig-Sawn Ujo poika. Sä mikset mua huomaa ja Ujo poika. Liekö mikään muuttunut. Ehkä. Ehkä ei.

Sonny & Cher, Little man. Erikoinen biisi, kyllä. Ei kuulosta järin amerikkalaiselta, enemmän vaikka venäläiseltä. Sonny Bonosta tulee aina ensimmäiseksi mieleen Mark Shipperin Paperback writer -kirja. Ei siinä mitä, hieno kappale, Bonosta huolimatta. Toki tässä on vähän samaa kuin Jukka Kuoppamäen Pienessä miehessä, eli kappale muuttui läheisemmäksi just silloin, kun taloon tuli pieni mies. Yli kuusi vuotta sitten. Tosin ikinä en suostu Jukan lailla ajattelemaan, että ”pieni mies, jolloin jatkat työtä mun”. Älä jatka, kulje omat polkusi, pieni mies.

Tähän väliin on pakko ottaa cd-sinkku, vaikka se pyhäinhäväistykseltä kuulostaakin. Ja sitä on. Tai cd-ep tämä on, tai jotain. Ihastuin Silhuetti -nimiseen orkesteriin valtavasti taannoin. Taas kerran yhdessä elämän kriisivaiheessa se lohdutti minua kovin. Ja tämä kappale, Outo pikkumies, se ilmestyi silloin, kun poika oli vielä vauva. Harmi ettei Silhuetti saanut ikinä täyspitkää levyä aikaiseksi. Neljä cd-ep:tä olen saanut hyllyyni haalittua . Silhuettia ei pidä sekoittaa orkesteriin Silhuetit. Sekin oli kova juttu, joskus vuonna -77 tai -78…

Mitäs sitten? Zeppelinin Black dog/Misty mountain hop. Ääh, Zeput on albumimusaa. Jimmy Reed, If you don’t want me baby/I’m leaving. Hauska jatkumo A- ja B-puolilla. Joskus olen kuvaillut omaa kitaransoittoani määritelmällä ”soitan huonommin kuin Sepi Kumpulainen, mutta olen enemmän kännissä kuin Jimmy Reed”. Reed oli kunnon mies. Noin niinkus bluesmielessä.

Jaa, nyt pitää katsel… kuunnella Dolly Partoneita. Jolene. Kerrankin se on nainen, kun marisee. Ei mitään hit the road Jackia, vaan pyyntö ”Jolene I’m beggin you, please don’t take my man”. Dollyt saavat sen kuulostamaan jopa uskottavalta. Pariin kertaan piti kyllä tarkistaa, että pyöriikö levy oikealla nopeudella. Lauluäänessä on vähän semmoista pikkuorava-soundia. Kyllä se pyöri. Hieno, hieno biisi.

Mitäs täältä sitten löytyy? Whitesnake, Is this love? Whitesnake? Ei tämä ole oikea Whitesnake, tämä on jotain kasariballadia. Ai että sydäntä lämmitti, kun Coverdale Metal evolution -dokumentissa oli kyynisen nolo bändinsä jenkkihevituotoksista. Luulin hänen hehkuttavan sitä uransa huippukohtana, mutta järkimies se kuitenkin on. Tajusi hävetä. Ei sillä, onhan tämä Is this love omalla sarallaan ihan komea biisi. B-puolen Standing in the shadows -raiskaus ois kyllä saanut jäädä tekemättä, siinä missä Here I go againin uusioversiokin.

Hei, täällä sinkkulaatikossahan on Fine Young Cannibalsin I’m not satisfied! Tämä täytyy kuunnella. Ei jumaliste, mitä tää nyt on, täähän on ihan kauhee, ei tää ole FYC! Voi ei, täällä on ihan väärä levy näissä kansissa! Jason Donovan, Sealed with a kiss. Voi Luoja. Tämä on ihan silkkaa vittuilua. Ostinkohan tämän kirpparilta vai divarista? Pitäisi näköjään tarkistaa levyn kunnon lisäksi myös etiketin teksti ennen ostamista. Voi hel-vet-ti. Roskiin lähti tämä levy. Toivottavasti kukaan ei nyt vaan luule, että Jason Donovania kuuntelen. Oikea Donovan on sentään toista.

Ei hitto, tämän järkytyksen jälkeen pitää mennä nukkumaan. Olisiko Crazy Word of Arthur Brownin Fire -sinkku sopivaa unimusaa? No ei. Taidan kuunnella Mike Oldfieldin Moonlight shadowin, Maggie Reilly on kuitenkin niiiin ihana. Vai olisiko Pelle Miljoonan Matkalla tuntemattomaan sopivampi päätös sinkkuillalle? Huomenna taas pitkäsoittoja. Kai.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s