Jimi Tenor ja Back to Normal

Jimi Tenor, Nemesis ja Back to Normal PatsaspuistossaVeijo Rönkkösen Patsaspuisto on ollut ajankohtainen viime aikoina milloin mistäkin syystä. Viimeksi Nemesis -yhtyeen Living sculptures -levyn takia. Sen innoittamana otin kuuntelun kaksi muutakin kansitaiteessaan Rönkkösen teoksia käyttävää levyä. Jimi Tenorin Higher planes (2003) ja Back To Normalin Money & health (1995). Back to Normalin kansiteksteistä ei Rönkkösestä tai Patsaspuistosta mitään mainintaa löydy, Tenor asiallisesti mainitsee.

Serkkupoikani kehtasi naureskella, että ei millään uskoisi hyllystäni löytyvän Jimi Tenoria. Kaikenlaista, kuulkaas. Higher planeshan on silkkaa 70-lukua. 70-lukulaista diskofunkkia, jatsiin fuusioituen, lievin 2000-lukulaisin säkätyksin. Toki sellainen vanhan hämyn levyhyllyyn kuuluu. Higher planes tuo mieleen elokuvat. Luonnollisesti funkillaan blaxploitaatio-pläjäykset Shaftin malliin, mutta jotenkin se aikaansai mielikuvia myös James Bondista ja väreissä hehkuvasta Vodkaa, komisario Palmusta. Voisin hyvin kuvitella Rolf Brunkebergin jahtavaan uutisaihetta Jimi Tenorin soidessa.

Higher planes on tyylikäs paketti kantta myöten. Living sculpturesin palapelille se ei ulkoasultaan pärjää, mutta komeaa työtä kokonaisuus on. Ja musiikki hemmetin hyvää.

Back to Normalin Money & health on myös perin tutunkuuloista, mutta en millään saa paikallistettua, että mistä. Joku brittibändi tästä mieleen tulee, selkeästi. Tai sitten Bad Religion. Ehkä näin, juu. Bad Religion. Ysäri-indiekitararäminää, sitä tämä on. Minulle nimenomaan tämänkaltainen kitararock on leimallisesti 90-luvun alun musaa. Paljon leimallisemmin kuin esim. grunge, joka tuli ja meni suuria sielullisia jälkiä jättämättä, huomaamatta. Olin kiinnostuneempi Bad Vugumin bändeistä ja vastaavista tuolloin.

Reipasta kamaa Money & health on. Nyansseilla levy ei juhli, mutta meno on kova. Ankaraa paahtoa, jossa vauhdista kärsii eniten itseään toistavat laulumelodiat. Mutta ihan hyvää huudatusta kuitenkin, menomusaa.

Hieno homma, että Rönkkösen Patsaspuisto on ikuistettu ainakin kolmelle äänilevylle. Kannatettavaa toimintaa moinen, etenkin kun kyse ei ole mistään Parikkalan matkailutoiminnan edistämisestä, vaan silkasta taiteellisesta näkemyksestä. Viimeaikojen kansitaiteeltaan vastaavista julkaisuista tulee mieleen Riverdog Samsonin debyytti, jonka kansikuva on perin imatralainen.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s