Lucinda Williams – Blessed

Tupla-lp läpinäkyvällä vinyylillä, cd  ja vielä toinen cd, jolla albumin kappaleet demomuodossa. Lucinda Williamsin tuorein äänite Blessed on fyysiseltä olomuodoltaan juuri niinkuin pitää. Kuluttajaystävällinen paketti. Paitsi hinnaltaan. Lp olisi saanut olla vielä avattavilla kansilla, mutta hyvä näinkin.

Ja se tärkein, eli sisältö. Huh. Blessed on vähintään yhtä hyvä kuin 15 vuotta sitten ilmestynyt Car wheels on a gravel road. Kohta kuusikymppinen Lucinda kertoo kokeneella, elämänmakuisella äänellään tarinoita menetyksistä, surullisesta rakkaudesta, amerikkalaisesta elämästä. Kylmiä tarinoita lämpimästi. The first time I saw you, you made me melt, the last time I saw you, you hit below the belt.

Blessed on niitä levyjä, jotka pysäyttävät. Pysäyttävät kuuntelemaan, ajattelemaan. Ei Blessed kuulijaa välttämättä iloiseksi tee, mutta silti sen surumielisyys on jotenkin kohottavaa, tervehdyttävää. Kärsimystä vailla itsesääliä.

Paketin bonuksena olevalla Kitchen tapes -demolla Lucinda esittää samat kappaleet yksin, akustisen kitaran säestyksellä. Kuuntelin sen epähuomiossa ensin, kun satuin ottamaan työmatkalle ”väärän” levyn mukaan… Lucindan äänen raakuus ja läheisyys veti hiljaiseksi. Kerrankin bonuslevy antaa kokonaisuudelle oikeaa lisäarvoa. Lisäksi on hienoa vertailla demoja ja lopullista bändin kanssa tehtyä tuotosta. Muutos on melkoinen.

Tekisi mieleni hehkuttaa lisää, mutta joku tolkku. Edustamallaan alalla Lucinda on vielä nuori nainen. Toivottavasti hänen kukoistuskautensa jatkuu.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Lucinda Williams – Blessed

  1. Kaima Helsingistä sanoo:

    Pitänee paikata tietämystäni Lucinda Williamsinkin suhteen. Vuosia sitten oli yksi levynsä kirjastosta lainassani ja tykkäsin kovasti Side of The Road-nimisestä biisistä. Eli uutta tilaisuutta vielä Lucindalle. Täyttää näköjään tosiaan pyöreitä vuosia ensi tammikuussa.

    • Mika sanoo:

      Kannattaa tutustua ja tämä on hyvä levy aloittaa. Rouva -kuten naiset yleensäkin- sen kuin vaan paranee vanhetessaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s