Hothouse Flowers ja The Waterboys

Sateinen kesä on herkkua levyjen kuuntelun kannalta. Monesta ikävästä työstä voi sluipata, koska ulkona kastuu. On aikaa kaivella levyhyllystä vähemmälle kuuntelulle jääneitä helmiä. Kuten Hothouse Flowersia. Tämän irlantilaisen poppoon lp Home (1990) on pätevää musiikkia, helppoa kuunneltavaa. Levy alkaa railakkaalla Mellencamp-Springsteen-U2 -tyylisellä rokilla. Springsteenin nimi pyörii mielessäni liki koko levyn ajan. Useimmat kappaleet ovat gospelmaisia. Ei teksteiltään, vaan muodoltaan ja tunnelmaltaan. Ehkä siis kuitenkin soulia, ei gospelia. Parhaimpina esimerkkeinä Give it up, Sweet Marie ja liki koko b-puoli. Dylankin tulee välillä mieleen, Dylanin ja Springsteenin henkisin kama.

Hothouse Flowers on perinnetietoista musiikkia. Shut up and listen -kappaleen on tuottanut ja sillä soittaa dobroa Daniel Lanois. Ehkä juuri sen takia tulee mieleen tietty ”U2 tutkimassa juuriaan” -fiilis. Voi tietty olla, että U2 kummittelee mielessäni pelkästään bändin kotimaan takia. Oikein mainio levy kuitenkin. Vakavahenkistä, tyylikästä. Hieman kaipailin lisää särmää, lisää syvyyttä. Hardstone cityä lukuunottamatta muodollisesti pätevä musiikki jää pikkuisen pintapuoliseksi. Mutta vain pikkuisen.

Irlannissa pysyn. Sielläkin sataa. Tai Irlannissa pysyn noin suurin piirtein; The Waterboys tulee vähän sieltä sun täältä. Fisherman’s bluesin (1988) musiikki on kuitenkin eniten irlantilaista. Siinä missä Hothouse Flowers kumartaa uudelle mantereelle, on Waterboys selkeästi kelttimeininkiä. Vaikka aivan levyn lopussa kuullaan kunnianosoitus Woody Guthrielle.

Ominaisin piirre Waterboysille on kansanmusiikki. Hothouse Flowersin spesiaaliviehätys on saksofoni, Waterboysin viulu. Selkein esimerkki kansanmusiikista on kuuluisan hra/rva Tradin säveltämä ja hauskan jatkumon kappaleelle We will not be lovers aiheuttava When will we be married. Sitä ja yhtä Van Morrisoinin kappaletta lukuunottamatta biisit ovat bändin omaa tuotantoa. Fisherman’s blues on sympaattisen surumielistä ja paikoin reipasta musiikkia. Sanalla sanoen, irlantilaista. Ehkä se on tuo surumielisyys, joka irlantilaisessa musiikissa ja irlantilaisuudessa yleensä suomalaista viehättää. Surumielisyys ja tolkuton viinanjuonti.

On elokuinen aamu. Näyttäisi myrsky nousevan. Kohta kuusi vuotta täyttävä poikani sanoi äsken herättyään, että ”lupasit eilen, että jos on huono keli, niin kuunnellaan koko päivä levyjä.” Kokoelmani tulevaisuus vaikuttaa turvatulta.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Hothouse Flowers ja The Waterboys

  1. Kaima Helsingistä sanoo:

    ’On elokuinen aamu. Näyttäisi myrsky nousevan. Kohta kuusi vuotta täyttävä poikani sanoi äsken herättyään, että “lupasit eilen, että jos on huono keli, niin kuunnellaan koko päivä levyjä.” Kokoelmani tulevaisuus vaikuttaa turvatulta.’

    Synttärionnittelua kotopuoleen siis. Meidän vanhempi poika täyttää kuukauden kuluttua seitsemän vuotta. Ei valitettavasti vaikuta niin kiinnostuneelta musiikin kuuntelemisesta kuin 5-vuotias pikkuveljensä. Yellow Submarine-DVD:tä ovat kyllä tuijottaneet päivittäin ja taitavat osata ”Piiplesin” jäsenien nimetkin.

    Hyviä kelejä ja kuunteluita sinne!

    • Mika sanoo:

      Meillä poika välillä innostuu kuuntelemaan, eilenkin istuttiin keskittyneesti sohvalla koko In rockin a-puoli. Tytär sen sijaan luukuttaa pelkkää Robinia…

  2. Kaima Helsingistä sanoo:

    Robinia se meidänkin nuorempi diggailee. Toisaalta kuuntelee hyvin mielellään Get On’ia, että ei kai se toivo ole vielä ihan menetetty.

    Nimim. ”Eki Liikasen Jokkantii rautaa silloin joskus”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s