Juntista metroseksuaaliksi -projekti

Näistä sitten sopivia yhdistelmiä valitsemaan…

Kotona:
”Taas nuo samat kuteet päällä. Ostaisit välillä uusia vaatteita. Parempia. En käsitä miksi nuori mies haluaa näyttää vanhalta ukonrähjältä. Joku roti.”
”Anna olla nyt. Etkö muista, myötä- ja vastoinkäymisissä, häh?”
”Älä selitä. Kauppaan siitä, hopi hopi.”

Töissä:
”Paita pois housuista, mies. Ei sitä noin pidetä. Ylänappi auki heti, näyttää ihan jumilta, jos se on kiinni. Ei kesällä pidetä tuollaisia sukkia, sandaalit jalkaan ja sukat pois. Mitkä nuo tuommoiset housut ovat? Ihan ryppyisetkin ovat.”
”Ei hemmetti. Nyt riittää. Sanokaa aika ja paikka. Kokoatte työryhmän, menemme vaatekauppaan ja näytätte mitkä rytkyt ostan. Jaksa vuodesta toiseen kuunnella tuota narinaa.”

Miehenä olo naisvaltaisella alalla ei ole helppoa. Jokaista liikettä analysoidaan, kaikkia sanoja tulkitaan, jokainen katse pannaan merkille. Siihen on mukauduttava. Mukauduttava tai vaihdettava alaa. Kolmaskin vaihtoehto on. Pehmustettu koppi, josta on poistettu kaikki terävät esineet. Katson parhaaksi mukautua, kerran kuussa tilille tipahtava palkka on kuitenkin ihan kiva juttu.

Annoin siis vaateasiassa periksi. Asiantuntijaraadin kanssa siirryimme alan liikkeeseen. Ehdottamani edullinen automarket ei stailaajille kelvannut. Pyysin mahdollisuutta veto-oikeuteen, pyyntö hylättiin. Kieltäydyin ostamasta caprihousuja ja pikeepaitoja. Jälkimmäinen pyyntö hylättiin. Silmät kiiluen tädit syöksyivät kauppaan, lamaantunein katsein raahustin perässä.

”Mene sovituskoppiin ja pysy siellä. Tuomme kohta testattavaa.” Istun flegmaattisena tuolilla. Kuhina naulakoilla on kova, kälätys vielä kovempi. Kohta alkaa verhonraosta tulla housua, kauluspaitaa, pikeepaitaa, neuletta. Liian pieni, liian iso, liian sopiva. Ei, ei sentään pinkkiä! Onko pakko ottaa tämä? Ai on. Hyvä on, tänne vaan. Hei, katsokaa nyt vähän niitä hintoja! ”Kuule, nämä ovat puoleen hintaan.” Ei, en silti tarvitse kuin yhdet housut.

Kymmenkunta kertaa vaihdan vaatteita ja pyörähtelen raadin edessä. Homma alkaa hahmottua. Nolottaa. En minä tämmöistä, ei. En voi. Kyllä kuulemma voin. Toinen ostoksilla oleva miesasiakas katsoo minuun, pyörittelee päätään säälivästi: ”Kaksi naista?” Ei näille mitään mahda. Maailmankaikkeus ei tunne päättäväisempää otusta kuin nainen vaatekaupassa. Meinaan silloin, kun se valitsee kuteita miehelle.  Eikä itse maksa.

Housut, kaksi lyhythihaista kauluspaitaa, pikeepaita, kolme t-paitaa, kaksi villaneuletta. Maksan, yritän poistua paikalta. Saan kutsun takaisin. Myyjä mittaa kaulanympärykseni. Sen verran hirmuinen rahanmeno stailaajia säälittää, että ostavat minulle vielä yhden kauluspaidan omilla rahoillaan. Liikuttuisin, jos en olisi niin pyörällä päästäni.

Kotona rouva ihmettelee kirjastotätien sitkeyttä ja päättäväisyyttä. Villit hevosetkaan kun eivät minua normaalisti vaatekauppaan saa. Mutta ei näille mitään mahda. Parempi vain antaa periksi ja sanoa kyllä kaikkeen mitä ne ehdottavat.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kirjasto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s