Sadepäivänä

Kesässä parasta on sade. Mielellään ankarahko, pimeä, ei liian kovalla tuulella varustettu, ukonilmaton, pitkäkestoinen ja viileä sade. Silloin hellekeleissä tuskastuva laiska ja laiskuudestaan huonoa omaatuntoa poteva keski-ikäinen tursake voi viettää koko päivän levy- ja kirjahyllynsä saloihin uppoutuen. Kaikessa rauhassa kaivautua mielensä syvimpiin syövereihin synkkien ja surullisten musiikkiesitysten avulla. Alone and forsaken, Whiskey lullaby, She ain’t going nowhere. Kantria. Taistelija, Mari, Syyslaulu. Love recordsia. Taivas saa odottaa, Voi kuinka me sinua kaivataan, Vieraan sanomaa. Suomirokkia. Ja niitä iänikuisia soulballadeja. Ranteet auki ja rekan eteen. Kiinnosta mikään rannalla makailu.

Tänään sitä on riittänyt, sadetta. Sen kunniaksi olen selaillut Veikko Huovisen parhaimmistoa, tehnyt Antony Beevorin johdolla maihinnousua Normandiaan, ihmetellyt Philip Normanin sairaalloiselta haiskahtavaa kiinnostusta selvittää elämäkertojensa päähenkilöiden seksuaalista suuntautumista. Noin muuten Normanin Lennon -elämäkerta on ihan kelvollinen, verrattuna hänen kolmenkymmenen vuoden takaiseen Shout! -katastrofiinsa. ”Shout! Beatlesin tarina” oli sutaisemalla tehty, varmaan ollut pakko saada äkkiä valmiiksi markkinatilanteen muututtua aiheelle suotuisaksi Mark Chapmanin ansiosta. Kirjassa kerrotaan huhuja ja silkkoja valheita totuutena, musiikilliset ”analyysit” ovat kelvottomia ja useimmat levyt mainitaan vain sivulauseessa. Yhtyeen kehnosti hoidetut liiketoimet ovat kirjailijalle tärkeämpiä kuin oleellinen. Shoutin ainoa hyvä puoli on se, että saman kirjailijan myöhempään Rolling Stones -historiikkiin verrattuna sitä voi pitää edes jossain määrin siedettävänä; Stones -kirjan surkeus päihittää Shoutinkin.

Shoutista se oli kuitenkin Beatles-tietous tuolloin ammennettava. Se oli ainoa saatavilla oleva suomennettu Beatles-historiikki Hunter Daviesin jo 60-luvulla julkaiseman teoksen ohella. Nykyisin tilanne on toinen ja suositeltavia suomennettuja teoksia ovat esim. Kovan päivän kirja ja Can’t buy me love. Ikävä kyllä Ian MacDonaldin Revolution in the headia ei suomeksi löydy, ei myöskään Mark Lewisohnin teoksia.

Niin, se sade. Se jatkuu edelleen. Toivottavasti huomennakin. En vielä kyllästynyt sohvalla makailuun.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s