Mono jalkaan ja menoksi

Lomalla, taas. Yhtenään. Pari-kolme vuotta kun sinnittelen, on lomapäiviä 38. Kerkiä työpaikalla käymäänkään. Lomalla suoritetaan, yleensä reissu. Kun pakotetaan. Auto, laiva, Tukholma, museo. Lomalla on mentävä museoon, enhän sellaisessa vietä kuin kaksi päivää viikossa, töissä. Ei ota vaimo tosissaan vihjausta, että emme me käy terveyskeskuksissakaan, ainakaan huvittelumielessä. No, Wasa-laiva on komee. On siinä insinööriä vituttanut, kun se mokoma otti ja upposi heti satamassa. ”Oho. Mites tässä nyt näin kävi? Ne oli ne saakelin kanuunat, valurautaa mokomat. Tullut ajatelleeksi. Vai pronssiako ne nyt oli, mitä välii.”

Sentään Helsingissä levykauppaan, siellä treffit serkkupojan kanssa. Vertaistukea. Black&Whiten alati hymyilevät sedät keräävät ropomme. Vaikka pidän pintani, kun Kimmo  tyrkyttää Chris Squiren soololevyä. Itsekuria löytyy. Laivaltakaan en ostanut Kingston Wall -pakettia. Ei ole Black&Whitessa Beatlesin monoboksia. Hyvä, en tarvitse sitä. Vain yhdeksän lp:tä jää haaviini. On näissä kansikuvissa taas selittämistä. Tien toiselle puolelle HippieShakeen.

”Moi, onks Biitlesin monopoksia?” Tiskin takana olevan pitkätukkahipin silmissä välähtävät dollarinkuvat: ”Löytyy. Käytettynä. Ihan ilmainen, ei maksa juur mitään. Osta osta osta.” Ei, en osta. Muuten vaan kysyin. Selaamme vinyylilaareja, minä hajamielisesti. Mietin kuumeisesti. Kimmo kerää nipun progea, tietysti. Ajatukset harhaillen saan kasaan kaksi lp:tä. Näillä mennään.

”Näytätkö vähän sitä poksia.” Kääntelen, ihastelen. Siinä se nyt on. Ihan kuin boksereihini lirahtaisi touhutippa. Vasta kolme vuotta olen harkinnut, vai neljäkö jo. Hyllyssäni on älppärit, ensimmäisen polven cd:t. Vino pino sinkkuja. Sgt. Pepperiäkin kolmin kappalein. Mutta ei tätä. Ei monoboksia. Hmm. Lomarahat. Auton huolto? Uusi puku siskolikan tyttären häihin? Olkoon. ”Anna tänne, on se saatava. Visa vinkukoon.” Sen verran saan järkeä päähäni, että jätän Music Hunterin väliin, poistun kiireesti majapaikkaan ennen kuin muutan mieleni.

Euforisessa tilassa istun ratikassa. Piilotan levykassit auton takakonttiin. Matka kotiin tuntuu pitkältä, haluan jo hipelöimään sitä. Ai että, siellä se odottaa. Minua. Se on yksin minun, kaunis ja hyvämuotoinen paketti. Paljonkohan stereoboksi maksaisi?

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Mono jalkaan ja menoksi

  1. Ilman monoboksia elämä on kuin suomalainen lapsi ilman kurahousuja.

    • Mika sanoo:

      Ilman stereoboksia on kuin syksy ilman sadetta. Ilman remasteroitua 180 g vinyyliboksia 252 sivuisine kirjoineen on kuin talvi ilman loskaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s