Oho. Loma. Ensimmäinen loma vakituisesta työpaikasta. Ottaisko vähän olutta? Eeeeei, en ota. Otan giniä. Joo. Giniä ja olutta. Rouva hoitaa lapset kyllä, joo joo. Ei muuta kuin levyjä kuuntelemaan. Shocking Blue At home. Täähän on mainio, ei pelkästään Venus vaan muutenkin. Avaisko toisen kaljan. Ei kysymysmerkkiä, koska kysymys oli retorinen.
Ai niin, piti kirjoittaa blogimerkintä Popedasta. *hörppää giniä*: ”Kato beibe tarkkaan tästä lähtee rock’n’roll. Harvalla bändillä on vara aloittaa biisinsä tuollaisella lausella. Popedalla on. Vara. Popeda on rock and roll, Pate on pomo, pomo on Pate. Eihän tätä kukaan usko. Useimmille Popeda on vanha hikinen mies laulamassa panemisesta. Tämä on suora lainaus eräältä hassunhauskalta keskustelupalstalta. On Popeda ja Pate toki sitäkin. Sitä on teini-ikäisen vain niin vaikea ymmärtää, että omien vanhempien ikäisetkin ovat kiinnostuneita monista ihan samoista asioista kuin itse teini-ikäiset. Onhan se ihan kamalaa ajatella, että isi ja äiti olisivat sillai.”
Ei saa-ta-na. Ei irtoa. Ei lähde. *hörppää* Vaikka just toissapäivänä ostin ruokakaupasta kissanhiekan seuraksi bändin uusimman. Voitto. Oli muuten oikeastaan aika hyvä. Ei liian iskelmää, vaan rock and rollia. Popeda on kuitenkin paras ja Pate on The Pate.
80-luvulla Popeda oli kuningas, vaikka kilpailu oli kova. Peer Günt, Smack, Sielun Veljet, Melrose, Backsliders ym. Popeda kuitenkin pesi tarvittaessa kaikki. Ja linkosi. Ajatelkaas nyt; jos Popeda vetäisisi yhdellä keikalla biisit Rock and roll, Da da, Raswaa koneeseen, Blues, Yö, Mä unta näin, Jos joet olis…, Sika-Anteron laulu, Armahdus, Viimeinen mohikaani, Whiskey, Telakalle töihin, Savusukeltajan blues, Kotiin ja vielä kaupanpäälle useammankin biisin 2000-luvulla julkaistujen levyjen parhaimmistosta, niin ei siihen jumalauta saa rinnalle ketään. Kukaan ei heitä rokkenrollia tehokkaammin kuin Popeda parhaimmillaan. *avaa oluen* On Popedassa vikansa, en yritäkään muuta väittää. Helvetin huono huumorintaju esmes. Kaikilla levyillä on aivan älyttömän huonoja vitsejä mukana. Tai no, Kaasua… on vapaa noista typeryyksistä. Se on Täydellinen. Se meiksille paras Popedan levy.
Osa Popedasta kuitenkin kuoli Arwo Mikkosen myötä. Boogie-osa. Silti on pakko tunnustaa, että ilman Costello Hautamäkeä Popeda olisi kuollut samalla kuin Mikkonen. Costello otti Arwon paikan -osittain jo ennen Arwon kuolemaa- ja on sen jälkeen ollut Popedan musiikillinen johtaja. Arwon paikka yritettiin täyttää Törrö Tapanisella, mutta Costellon sanoin: ”Ritchie Blackmore ja George Thorogood eivät sovi samaan bändiin.” Törrö teki silti Popedalle loistavia biisejä ja oli mielestäni juuri sopiva äijä bändiin. Mutta minulta ei kysytty.
Mutta joo, ei ollut tarkoitus puhua Popedasta. Vaan. Niin. Mistä? Pääsi unohtumaan. En ole muuten nähnyt Popedaa livenä sitten 80-luvun. Perhana, asia on korjattava. Niin se loma. Levyjä. Äksällä tuplaleimapäivät, CDonilla vinyylit ilman postikuluja. Onneksi minulla on itsekuria. Hah hah. *giniä* Eivät saa minua mainoksen uhriksi, eivät. Jos sitä Helsinkiin. MusicHunterissa ois Beatlesin monoboksi. En minä sitä osta. En osta. En. En osta. En. Jos kuitenkin.
Rajatapauksia - Punnitsematonta puhetta 