Paganini ja Axe

Olisi törkeää, jos en vapun kunniaksi käsittelisi blogissani jotain todella ylevää aihetta. Eli kasariheviä. Aloitin tosin tämän työväen juhlan viettämisen asiaan kuuluvasti menemällä risusavottaan. Sen jälkeen oli hyvä ja rentoutunut olo keskittyä muuhun oleelliseen vappuun liittyvään toimintaan. Eli mm. levyihin.

Hyllyssäni oli ennestään yksi Paganinin levy (It’s a long way to the top, -87), eikä se ollut ollenkaan huono. Silti viimeviikolla ostamani ja -85 ilmestynyt Weapon of love tuli yllätyksenä; on meinaan kunnon jytää. Ei juur pilkahdustakaan It’s a long way to the topin radiohakuisuudesta. Paitsi ehkä hieman Poison-aikojen Alice Cooperilta kuulostavalla Berlin by nightilla. Muuten levy on silkkaa riffivetoista jytää. Osa biiseistä on tuottaja Vic Vergantin säveltämiä ja Verganthan osoitti jo -81 taitonsa heavymiehenä mainiolla soolo-lp:llään Down to the bone. Vaikka Paganinin äijien naurettavuusaste on takakannen kuvan perusteella Iron Crossiin luokkaa, ei se levyä pahenna. Erittäin hyvää kasariheviä. Nimenomaan heviä. Meikit ja hiukset eivät ole pääasia. Vielä.

Olen muuten varma, että kannen kuva, jossa vihreä nyrkki puristaa punertunutta lakatun kynnen omaavaa peukaloa, sisältää jotain tavattoman suurta ja syvällistä symboliikkaa. Merkitystä en valitettasti pysty ymmärtämään. Pitänee kysyä työpaikan naisilta.

Sitten soittimeen Axen lp Nemesis vuodelta -83. Ja meinaan lähtee. Takakannen kuvassa 4/5:lla bändin äijistä on täysparta, mistään neitimusasta ei siis voi olla kyse. Eikä ole. Tämä on juuri sitä heavya, josta minä tykkään ja jota heavyyn vihamielisesti suhtautuvat haluavat kutsua jollain muulla nimellä, koska heidänkin on pakko myöntää, että tämä on hyvää. Vaikka eivät suostu tunnustamaan tosiasioita genresisällöstä.

Axe on miehekästä, jopa southern rock -henkistä, moottoripyörämiesten riffirokkia, pakollisella balladilla ryyditettynä. Ne joiden pitää tämä määritelmä ymmärtää, ymmärtävät kyllä. Minäkin ymmärrän, vaikken ole ajanut edes mopolla. Paitsi kerran. Meinasin kuolla rekan alle, huh. Hitto kun tämäkin orkesteri on jäänyt reaaliaikana huomioimatta, olisin innostunut siitä silloin vielä enemmän kuin nyt.

Jokohan tämän jälkeen pitäisi jatkaa 52 cd:n ABC of the bluesin läpikäyntiä. Olen menossa jo levyssä nro. 30…

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s