Dagger ja Reckless

Ei se, että miehet pukeutuvat naisiksi, mutta se, että naiset ihailevat näitä luonnonoikkuja.  Eikä siinäkään vielä mitä, mutta että yli neljäkymppinen äijä ostaa näiden levyjä liki 30 vuotta myöhässä ja kuolleeksi julistetussa formaatissa. Nämä hämmentävät asiat pyörivät mielessäni 80-luvun hevi-ihmeiden Daggerin ja Recklessin levynkansia katsoessani. Ain’t life funny.

Mutta mutta. En minä niin perverssi ole, että jäisin pelkkiä kansia ihastelemaan. Vedän syvään henkeä, asetan levyn lautaselle ja valmistaudun myötähäpeän tunteisiin ynnä kiroamaan yhä omituisempia muotoja saavaa addiktioani. Vaan kuinkas kävikään: Daggerin Not afraid of the night (1985) on palautti hyvyydellään mieleen sen tosiasian, että loppuviimeksi näitä levyjä kuitenkin ostetaan musiikin takia. Ei siksi, että niissä on hassut kannet ja metrimäärä hyllyssä kasvaa.

Not afraid of the night on pullollaan kunnon huudatusta, perusheviä ja iloista rock’n’rollia. Pakollinen riesa, eli balladi on onneksi piilotettu loppuun. Levyn popein biisi Give ’em what they want tuo mieleen Twisted Sisterin ja laulaja Frank Rossin ääni kuulostaa hieman Dee Sniderilta kautta linjan. Nimibiisi ja It’s allright pääsevät alallaan liki klassikon asemaan, muutkin tekeleet ovat hyviä. Toki osassa huudatuksista on tiettyä korniusaspektia, mutta mitäpä hevirokki ilman sitä olisikaan. Rumpusoundeista en jaksa edes valittaa. Kyse on kuitenkin 80-luvusta. Hieno levy alallaan.

Ulkonäöstään huolimatta Reckless ja Heart of steel (1984) on pari piirua Daggeria vakavahenkisempää ja kunnianhimoisempaa kamaa. Se ei siis täytä genrensä määreitä niin hyvin kuin Dagger, hyvä levy silti. Hyviä biisejä, hieman enemmän junnausta, vastapainona kokeellisuutta. Pakkoballadi on jopa ryyditetty ripauksella diskoa. Heart of steel on yllättävän tuoreen kuuloista, ei niin aikaansa sidottua kuin ”oikeaoppisempi” tukkahevi. Reckless on riffivetoisuudellaan myös stadionhuudatusta kuunteluorientoituneempaa musaa. Jäin levyn loputtua vähän hämilleni. Kansi ei vastaa sisältöä, toisin kuin Daggerin tapauksessa. Iloinen yllätys tämäkin. Tulee varmasti pyöräytettyä soittimessa jatkossakin.

Jaahas. Sitten Paganinin ja Axen kimppuun. En tarkoita Niccoloa enkä deodoranttia.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s