Flogging Molly ja Dropkick Murphys

Sitkeän työpaikalla tapahtuneen aivopesun ja lobbaamisen ynnä viimein sopivaan mielentilaan linkitetyllä Youtube-pätkällä ja Fastway-yhteydellä nuo mokomat saivat minut lopultakin tuhlaamaan pennoseni Flogging Mollyn ja Dropkick Murphysin lp-levyihin. Ystäväni postinkantaja toi eilen Drunken lullabiesin (2002) ja Going out in stylen (2011). Valitettavasti ystäväni X oli pakannut levyt huonosti ja Dropkick Murphysin selkämys ja sisäpussit olivat kärsineet tuhoja. Mutta enhän minä valittaa jaksa, mitäs minä.

Hyvä kun saivat, tuhlaamaan. Meno levyillä on kova. Niin kova, että turha näitä on eritellä, sen verran samantyylistä kamaa bändit esittävät. Eli hirmuisen irlantilaista ja hirmuisen vauhdikasta remellystä. Tätä olisi hirmuisen kiva kuunnella livenä hirmuisen kovassa humalassa. Tiedätte kyllä. Semmoisessa, missä normaalisti Fiskarsin auran kääntösäteellä ja notkeudella varustettu keski-ikäinen mies löytää sisäisen Travoltansa ja rupeaa selkä suorana steppaamaan riverdancea, kuvitellen olevansa vähintään Michael Flatley. Koko loppuelämänsä tapahtunutta häveten. Been there, done that. Monesti.

Jos nyt hakemalla hakee jotain ongelmaa näistä levyistä, niin se on tietysti Pogues. Meinaan, eihän tämmöistä kamaa voi kuunnella ajattelematta Poguesia. Näiden levyjen perustella Pogues on selkeästi monipuolisempi ja nyanssirikkaampi orkesteri. Mollyt ja Murphyt mättävät hurjalla vauhdilla, seesteisempi kama tahtoo unohtua tai se ei niin vakuuta. Todennäköisesti Shane MacGowan oli myös koko uransa enemmän kännissä kuin Mollyt ja Murphyt yhteensä. Lie tuo meriitti, siihen en ota kantaa.

Mutta mutta. Näitä on ihan turha analysoida. Jameson-leka toiseen kouraan, Guinnes toiseen, nupit kaakkoon ja pää heilumaan. Mieluiten ihan varmasti livenä.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Flogging Molly ja Dropkick Murphys

  1. Marja sanoo:

    Kukahan siulle näitäkin on mennyt mainostamaan? Piti ihan kuunnella, ja muistella Flogging Mollyn viimekesäistä keikkaa. Innostuminen ja pogoileminen onnistui pienemmässäkin humalassa. Bändi kyllä kannusti, lavalta lenteli etujoukoille Guinness-tölkkejä. Hieno keikka! Dropkick Murphy’s on ihan ok, mutta minulle Dave Kingin laulu ja Mollyjen meininki vasta on jotain. Se ei ole vain punk+irkku, se on Musiikkia. Pogues kuulostaa nuoruusvuosilta, täytynee palata sinne.

    • Mika sanoo:

      ”Muut esimiehen määräämät työtehtävät.” Olisikohan se jotenkin noin mennyt, se Flogging Mollyyn tutustuminen.
      Nuoruusvuosiin ei kannata palata, ne ovat ihan yliarvostettuja.

      Nyt on aina hyvä hetki.
      -Jari Tervo-

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s