Anonyymit addiktit, 23. istunto

-Hei Mika.

-Hei.

-Sinulla oli hyvä viikko tämä viikko.

-Oli joo, tosi hyvä! Herranen aika miten hieno on tuo The Bandin boksi. Ja Fleetwood Macin live vuodelta -70 on täyttä tavaraa. Something -sinkun saaminen oli upeaa. Ja Beggars banquetin formaattipäivitys älppäriksi. Ja Bear Familyn soulkokoel…

-Mika! Rauhoitu!

-Häh? Hyvä viikko, sitä minä tässä vaan.

-Ymmärtääkseni viikossa oli jotain muutakin hyvää kuin äänilevyt?

-Niin tosiaan, onpa hyvinkin. Kimmo soitteli, että sai minulle Zeppelinin dvd:n kympillä. En minä yleensä noita videotallenteita hanki, mutta Zeppelin on poikkeus.

-Hei, nyt ihan oikeasti. Jotain muutakin mukavaa tällä viikolla tapahtui?

-Mitä sinä nyt oikein meinaat? Ai niin. Juu. Olin Citymarketissa, lähinnä ratsaamassa levyhyllyä -ei tosin löytynyt mitään sopuhintaista- ja siinä sitten jo kassajonossa olin, kun johtaja soitti ja kertoi, että minut on vakinaistettu. Siis tuolla työpaikalla.

-No sehän on aivan upeaa! Olet kuitenkin jo yli neljäkymppinen. Ja odottanut tätä tilannetta ainakin 15 vuotta. Onneksi olkoon. Mitkä olivat ensimmäiset ajatuksesi loistavan uutisen jälkeen?

-En minä siinä mitään ajatellut, olin aika shokissa, ensiavun tarpeessa lähes. Sitten kun rupesi ajatus kulkemaan tuli mieleen, että tilaan Flogging Mollyn ja Dropkick Murphysin lp:t ja että nyt voin vähän vapaammin taas ostella, kun palkka jatkuu säännöllisenä. Meinasin kääntyä jo takaisin ja käydä hakemassa ostoskärryyn muutaman täysihintaisen cd:n, mutta jätin sitten menemättä. On tuota itsekuria kuitenkin, heh heh.

-Niin. Olet vuodesta -97 asti haaveillut, että pääsisit irti pätkätyön kurimuksesta ja kun tämä ihme sitten vuonna 2012 viimein tapahtui ja vielä sellaisessa työpaikassa, jollaiseen aina olet halunnut, niin sinä mietit levyjen ostamista. Ymmärsinkö oikein?

-Niin no. En nyt ihan pelkästään. Eeen tietenkään, en. On siinä muitakin kivoja juttuja, juu. On esim. nuo divarit sitten edelleen työmatkan varella ja silleen.

-Ja muuta ei tule mieleen? Ei sosiaalisen statuksen kasvu vakipaikan ansioista, eivät säännölliset lomat, ei vapauttava jatkuvuuden tunne siitä, että ei tarvitse murehtia työsopimuksen loppumista, ei se, että sait täysin koulutustasi ja ammattitaitoasi vastaavan paikan?

-Toki toki, totta kai. Sitä paitsi saanhan minä töissäkin ehdotella musaosaston vastaavalle ostettavia levyjä. Ei ole edes omat rahat kyseessä niissä.

-Sinua ei siis vieläkään ole siirretty pois musiikkiosastolta, vaikka nimenomaan tätä ehdotin jo kuukausia sitten?

-Niin joo, se ehdotus taisi jumiutua kaupungin byrokratian rattaisiin. Tietäähän tämän, juu.

-Antaapa olla tämän istunnon tällä kertaa. Olen sanaton. Ehkä on ammatinvaihdon aika, minulla. Tämän päivän olet kuitenkin viettänyt muiden asioiden kuin levyjen parissa. Se on positiivista sentään.

-Kyllä olen! Olen järjestellyt noita saamiani sarjakuvia ja muita lehtiä. Jerry Cottoneita, Korkeajännityksiä, mitä tuossa nyt on.

-Hienoa. Ajattelet sentään jotain muutakin välillä kuin levyjä.

-Niinpä. Aion viedä ne lehdet divariin ja vaihtaa älppäreiksi.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Anonyymit addiktit, 23. istunto

  1. Marja sanoo:

    Tomorrow smells of less decay,
    the flowers quick just bloom and fray.
    Be thankful, that’s all you can.
    Ah, but don’t, don’t sink the boat,
    that you built, you built to keep afloat.
    (Flogging Molly: Float :-)

    • Mika sanoo:

      Kuinka ollakaan; juuri tänään oli itellankantaja tuonut Flogging Mollyn Drunken lullabies -lp:n. Ja vielä Dropkick Murphysin tuplan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s