Riverdog Samson

50’s divari ei petä: Sieltä sai Riverdog Samsonin debyytti-lp:n heti tuoreeltaan. Ja minkälaisen debyytin! Aivan sietämättömän hyvän sellaisen. Vaikka olen vähintäänkin henkinen imatralainen, niin en tiennyt siellä tehtävän näin komeaa musiikkia. No, bändistä/vierailijoista löytyy ainakin Twilightningista, Osmo’s Cosmosista ja Teatteri Imatrasta tuttua porukkaa (Heikki Pöyhiä, Ville Wallenius, Mikko Kupiainen, Pekka Ranta), joten mistään eilisen teeren pojista ei ole kyse.

Imatra on tilastoissa Suomen väkivaltaisimpia kaupunkeja. Kenties sen meiningistä saa jonkinlaisen kuvan katsomalla Kotiteollisuuden Rakastaa/Ei rakasta -videon… Ehkä tästä  väkivallan ilmapiiristä johtuu Riverdog Samsonin paikoin suorastaan opethmainen kylmyys. Levyn tunnelma on jäätävän karu, samalla tavalla kuin Opethin Damnationissa. Tyylikäs kansitaide rujossa kauneudessaan korostaa sitä imatralaista sielunmaisemaa, joka musiikissa kuuluu. Ja tämä on yksinomaan kehu. Kylmyys on pintaa, sydämellä tehdyn musiikin tunnistaa.

Riverdog Samsonin musiikki on rauhallista, syvää, uljasta. Bändi pidättelee tyylikkäästi. Voiman tuntee, mutta se pidetään kurissa. Vähän niinkuin Faith No More hillityimmillään. Etenkin The mall vie ajatukset siihen suuntaan. Kun  nyt vertailukohtiin pääsin ja tällaisesta aika progemaisesta musiikista puhutaan, niin kai se on Von Hertzen Brothers vedettävä esiin. Jonkinlaista hengenheimolaisuutta siitä ja tästä löytyy. Sillä erotuksella, että Hertzenit eivät ole onnistuneet vielä tekemään näin jylhää ja tasalaatuista kokonaisuutta. Eivät näin tunteisiin vetoavaa musiikkia. Heillä on liikaa suorittamista, viimeinen silaus puuttuu. Puuttuu se sydän, joka Riverdog Samsonilta löytyy. Tosin Stars alignedilla ollaan jo lähellä.

Pöyhiän laulusta ja koko bändin musiikista löytyy rosoa ja särmää. Tunnelma on aito ja elävä, mikään ei jää pintapuoliseksi. Toistan itseäni, mutta Riverdog Samson on syvää musiikkia. Joissain biiseissä, kuten esim. elokuvallisessa The wiressa, on jopa häivähdys bluesia. Lämpöä lisää B-puolen avaava silmittömän kaunis instrumentaali Mountain. Ja on siellä iloista kamaa muutenkin, nimeltään perin epäuskottava lopetusbiisi Day without trouble ainakin – paitsi sanoituksiltaan – ja miksei musiikillisesti myös Don’t belong.

On tämä älyttömän tyylikäs levy. Olen kerrasta fani, levy pyörii tänään jo neljättä kertaa soittimessa. Jos maailmassa minkäänlaista oikeudenmukaisuutta on, niin Riverdog Samson on tuleva listaykkönen ja vientituote. Mutta eihän sitä ole, oikeudenmukaisuutta.

Ps: Sama lätinä löytynee tulevasta Colossuksesta hieman tiivistetymmässä muodossa.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Riverdog Samson

  1. Marja sanoo:

    Tottapa haastat. Piti minunkin hommata levy saman tien, vaikkei ole levysoitintakaan. Cd kuunteluun, vinyylinkannet sisustuselementiksi, Heikki ja Heikin ääni olivat hankinnan houkuttimena, ja Villen W:n soittotaidot. Jo Walleniusten joulukonsertissa selvisi, että Opethia on kuunneltu ja se kuuluu tässäkin. Matkitulta ei kuulosta kuitenkaan. Kantta tutkiessa hymähdin, että onpa sattunut mukaan samanniminen biisi kuin on hyvä tv-sarjakin. On onhan se sattunut, kun on satutettu. The wire voisi korvata alkuperäisen tunnarin, vaikka siinä soi itse Tom Waits. Imatra on väkivaltainen kaupunki, muttei tunnu siltä. Tänne Vuoksen varrelle ja Saimaan syliin muusikotkin kaipaavat. The way back home ei enää pidättele vaan viulut soivat täysillä ja Heikki antaa viimein tulla. Muttei vieläkään täysillä. Tämä on selvästi bändin levy, ei sooloartistin. Hyvä niin, kyllä tästä iloa riittää pitkäksi aikaa. Iloisiin tunnelmiin päättyy levykin? Day without trouble’ssa on ”sunny high noon with a needle and a spoon”…

    • Mika sanoo:

      Haa, kirjallisuusihminen tulkitsee tekstitkin. Nyt minä ymmärrän mikä siitä päivästä tekee ongelmattoman.

      Ja totta joka sana. Teissä on levyarvostelijan vikaa.

  2. PL sanoo:

    Muutama kuuntelu alla ja ei vaan tämä levy vieläkään anna itsestään sitä kuvaa jota muutamassakin arvostelussa ollaan suorastaan ylistetty. Sopivan kalsean oloinen tunnelma ja mielestäni levyn tarina kuvaa täten Itä-Suomen elämää, Imatra on tosiaan väkivaltainen kaupunki. Ihan ok juttua levyltä löytyy mutta se jokin ns. viimeinen juttu uupuu tyystin. Puitteet ja toteutus pulkassa mutta kun ei ihan onnistu niin ei onnistu.
    Kenties se viimeinen vaihde, intohimoinen revitys sekä liki orgastinen huuma uupuu…

    Bändin kuten sen henkilöiden taustat on selvillä ja onhan tämä hyvinkin luontevaa jatkumoa esim. Villelle Twilightning:istä. Oikein tuli vanhat muistot ja nostalgia mieleen kun muistelee noita aikoja.
    Nyt ei kyllä oikeastaan yhdessäkään melodiassa tai riffissä koko levyllä tule ilmi Opeth:in henkeä, esim. miksei Villen kitarasta kuule sitä kaihoa jota edellämainitun bändin Mikael Åkerfeldt tulkitsee Damnation levyn avauskappaleessa Windowpane? Taitolaji se on nimittäin, se kaihon tulkinta.

    Kenties seuraavalla levyllä kuulemme sitten bändin parhaimmillaan?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s