Fastway

Loma. Lomalla sairastetaan. Pää muutenkin sekaisin. Tiistaiksi suunniteltu levykauppakierros isolla kirkolla uhkaa mennä pipariksi. Maailmantuska painaa hartiat kyyryyn. Mikä tähän auttaa? Ei mikään, mutta kasarihevillä voi ahistusta lievittää.

Fastway oli eräänlainen puolisuperbändi, soittihan siinä Motörheadin kitaristi ja Humble Pien rumpali. Myöhemmin myös UFOn basisti. Bändin omaa nimeään kantavan debyytin (1983) kansiteksteistä ei basistin nimeä löydy. Mitäs noista, statisteista. Vokalistina on perin nuoren näköinen David King. Myönnän, että nykykriteerein ajateltuna Fastwayn lykkääminen hevikategoriaan tämän levyn perusteella on tyhmää. Mutta kun 30 vuotta sitten nykyään jo kanonisoitujen kirjoitusten pohjalta loin itselleni määritelmän siitä, mitä heavy rock on, niin mitäs sitä muuttamaan. Kunnon rock’n’rollia, menevää ja rullaavaa jytää, sitä tämä on. Mausteeksi vähän junttaavampaakin kamaa mukana. Oikein hyvää musaa siis, just meiksin tavaraa. Sitä mitä hyllyssä on liikaa, mutta joka jaksaa aina innostaa.

Sanomaakin Fastwaylla on; Feel me, touch me (do anything you want), All I need is your love, We become one. Kyllä siinä  noilla teksteillä eräälläkin Floggin’ Molly -fanilla pyörisi sukat jalassa, jos näkisi takakannesta ah niin lapsenkasvoisen, pitkät kiharat punaiset hiukset omaavan Dave Kingin.

Toinen hyllystäni löytyvä Fastway on Waiting for the roar (1986). King ja Fast Eddie Clarke mukana, muuten on miehitys eri. Tällä mennään sitten kasarisoundilla. On kosketinsoitinta ja isoa rummunpauketta. Vaarallista aikaa, 80-luku, kuten olen monesti todennut. Albumi on kuitenkin kasariheviä paremmasta päästä. King on kova solisti ja meno miehekästä; ei kuulosta siltä, että soittajat olisivat meikanneet ja vetäneet tyttöystäviensä mekkoa päälleen. Vaikka bändi Janis Joplinia coveroikin. Ongelma on, että siinä missä debyyttilevy rollasi, tämä vain rokkaa. Itsenään Waiting for the roar on erittäinkin ok, mutta debyytille se ei pärjää.

No niin. Auttoiko kasarihevi? Ehkä vähän. Maailmantuskan poteminen väheni, ahistus ei. Normimeinki. Floggin’ Mollya tilaamaan?

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Fastway

  1. fani sanoo:

    Kyllä! FM:n levyjen arvo näyttää säilyvän, ainakin tähän asti hinnat on säilyneet turhankin korkealla. Mutta ainakin Float täytyy omistaa, eiks?

  2. Pekka sanoo:

    Fastway taisi syntyä niin, että Fast Eddie ja UFOsta lähtenyt basisti Pete Way päättivät perustaa bändin. Siitä sai bändi kätevästi nimensäkin ja nimi jäi vaikka tuo kaikkien Thunderbird -bassoa liian alhaalla roikuttavien basistien esikuva (Nikki Sixx ei siis aloittanut trendiä) ottikin lähtöpassit jo ennen levytystä ja perusti yhtä nerokkaasti nimetyn Waysted -yhtyeen. Käväiskö vielä tuossa välissä Ozzy Osbournen bändissä hetkisen, saattoi olla?

    Humble Piesta puheenollen; ainakin ”Smokin'” ja ”Rockin’ The Fillmore” ovat hienoja lättyjä. Frampton oli hyvä ja vielä uskottava kitaristi ja Marriott lähes yhtä aliarvostettu laulaja kuin Terry Reid (ja yhtä hyvä!).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s