Kotikuusi

”Ei oo saatana ennenkään tarttenut puunkaatoon metsureita pyytää, tässä talossa.”

Yhdeksäntoista vuotta kerkesi Alma useamman kerran vuodessa asiasta huomauttamaan -huomauttamaan ja mököttämään, huutamaan ja pihtaamaan- ennen kuin Antero taipui. Kotikuusi kuitenkin, aina se oli siinä ollut. Mutta oli salaa pyytänyt konttorilta jonkun metsämaisterin sitä poraamaan, Alma. Laho mikä laho, muka. Vittuako ne puista ymmärtää, lahoaahan se kuusi, kun sitä mennään tuolleen tökkimään.

Antero istui rappusilla, poltti kolmatta Marlboroaan. Alma mulkoili ikkunasta, yritti pitää naamansa peruslukemilla. Vähän kyllä pelkäsi, että ei kaadu kuusi omin voimin, ei ainakaan sinne minne pitäisi. Sille enää uskalla mitään sanoa, lyö se vielä. Antero runttasi lippalakin syvälle päähänsä ja löntysteli mielenosoituksellisen hitaasti Zetorille. Ei kai sitä sahaa viilata tarvitse. Ovat kyllä niin lyhytteräisiä nykyisin. Kai se siitä, jos molemmilta puolilta sahaa loven. Tulee se Matti jelppaamaan. Antero kiipesi traktoriin.

Matilla oli riittävän pitkä vaijeri. Riittävä oli krapulakin, vasta kolmannella välikaljalla uskalsi lähteä ulos. ”Mene sinä edeltä, kävelen perässä. Ei tee tuo tärinä oikein nyt hyvää.” Antero ajoi Zetorin pihaan, tarpeeksi kauas kuusesta. Pitänee hakea navetan päädystä ne pitkät tikkaat, ei sitä vaijeria muuten saa tarpeeksi korkealle. Piti niistäkin tehdä niin hemmetin painavat, mutta kun piti tukevat olla, pelotti muuten. Matti hoippui paikalle. Kahteen mieheen tikkaat vaihtoivat paikkaa, tupakkatauon se vaati. Antero kiipesi virittämään vaijerin. Neljäs tikas oli laho, meni poikki. Onneksi neljäs, tarpeeksi matalalla vielä. Ei mennyt luita. Matti kiinnitti vaijerin toisen pään traktorin perälevyyn.

Viidennellätoista nykäisyllä ja kahdeksannella voivittusaatanalla saha käynnistyi. Antero katseli vielä kuusta, mistähän tuota aloittaisi. Aloitti aikansa mietittyään. Tiukkaa puuta umpilahoksi. Neljänneksen verran teki terä viiltoa, Antero vaihtoi suuntaa. Terä kävi rautaan. Joku oli hakannut kuuden tuuman rautanaulan tyveen. Matti istui traktorin pukilla, joi olutta. Antero viilasi ja kiroili. Jatkoi koloamista keskeltä. Alma kävi huutamassa, että elä hyvä mies, justiinsa männöö terä polveen, Mattikin on ihan humalassa. ”Minä oon kohta kakskymmentä vuotta kuunnellu tästä sinun nalakutusta, mäne ämmä äkäseen tuppaan siitä, eläkä tuu neuvomaan.”

Antero sammutti sahan. Haki kirveen ja nakutteli kaatokolosta palasen pois. Heh, vielä tähän metsuri ois pitänyt pyytää, eto hommaan. Antero herätti Matin. Traktori käyntiin, aja vaijeri kireälle, minä tankkaan sahan. Mattia askarrutti, että yltääkö latva traktoriin asti. Ei se vaijeri järin pitkä ole. Antero käski ajamaan traktorin tien varressa olevan petäjän takaa siten, että vaijeri vetää kuusta mutkan kautta traktorista sivuun. Matti epäili, mutta Antero sanoi homman menevän fysiikan lakien mukaan.

Antero jatkoi sahaamista. Sen verran tuli viiltoa, että sai jo vänkärin väliin. Puolessa välissä runkoa saha jäi kiinni. Milliäkään ei tullut lisää rakoa, vaikka miten väänsi vänkäriä. Matti yritti tulla apuun, mutta putosi traktorista ja jäi kiroilemaan ja polttamaan tupakkaa takarenkaaseen nojaten. Antero haki vanhan sahan, se lähtikin käyntiin. Aloitti sahaamisen toiselta puolelta, terä osui vänkäriin. Antero viilasi, Alma avasi tuvan oven, mutta ei uskaltanut sanoa mitään. Matti toikkaroi takaisin kuskin pukille ja kiristi vaijeria. Antero jatkoi sahaamista, ketju katkesi, eikä saha irronnut puusta. Matti kaasutti traktoria ja vaijeri kiristyi kiristymistään, kunnes katkesi. Ei muistanut sanoa Anterolle, että se oli yhdestä kohtaa melkein poikki jo. Traktori hypähti eteenpäin ja Matti löi päänsä rattiin. Katkennut vaijeri hajotti takalasin.

Antero haki Opelin takakontista pullon Kossua, tempaisi kolme pitkää huikkaa siltä seisomalta. Matti hoippui otsa veressä osille. Alma soitti naapuriin, pyysi hakemaan Matin kotio. Ei paljon sen äijän hommat kiinnosta, on missä on, sanottiin. Antero tuli tupaan, tilasi taksin ja vaihtoi vaatteet. ”Mites se puu, meinaatko tuolleen sen jättää, häh?” Maanantaina Alma soitti T:mi Kososelle. Tulivat ja kaatoivat puun, jyrsivät kannon pois, 300 euroa. Antero tuli kotiin torstaina. Perin vaisuna miehenä, eikä asiasta sen koommin puhuttu.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

5 vastausta artikkeliin: Kotikuusi

  1. Riitta Hocksell sanoo:

    Alkaa lupaavasti, loppukin ihan jees, mutta välillä takkuaa, pitäskö tiivistää?
    Mikäpä minä arvioimaan, tämä on vaan yhen lukijan kommentti. Jatka harjotuksia!

    Riitta

    • Mika sanoo:

      Kiitoksia kommentista, Riitta! Pitää pohtia asiaa, jos joskus vielä ispni… inispi… ipsinraatio iskee.

  2. Riitta Hocksell sanoo:

    Ipsnispraatiota ei kannata jäädä odottelemaan! Eikös ne timantitkin synny kovan paineen alaisina? Käy päälle työinto, täältä saat hyvän vastuksen! Jotenkin näin taisi sanoa Kolokylän Pekka tai sitten joku muu (Pilvikallion vauhtikisat).

  3. StJerky sanoo:

    Hieno tarina. Ja niin todentuntuinen.

  4. Mika sanoo:

    Ehkä se jopa on, totta… Tai sitten ei.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s