First Aid Kit – The lion’s roar

Eihän tätä kukaan usko, mutta kuuntelen muutakin kuin kasariheviä.

Nyt kun epäuskoinen naurunremakka on laantunut, toistan väitteeni: Kuuntelen muutakin kuin kasariheviä. Esimerkiksi folkia. Joo-o. Jopa ruotsalaista folkia. Siellä eräät jo putoavat penkiltä, kun eivät saa hihitystään loppumaan. Mutta totta se on.

Ensin löysät pois ja faktat kehiin. Fakta 1: First Aid Kit -nimisen duon muodostaa kaksi nuorta ja nättiä ruotsalaistyttöä. Aivan, olette oikeassa; se ei ainakaan haittaa kuuntelunautintoa. Olen kuitenkin keski-ikäinen setä. Fakta 2: Levy, jolla on Emmylou -niminen kappale ei voi olla huono. Fakta 3: Ruotsalaiset ovat aina osanneet, miksi eivät osaisi edelleen. Ovat osanneet tehdä aikansa kovinta poppia, aikansa kovinta tanssihömppäpoppia, aikansa kovinta metallia ja aikansa kovinta rock’n’rollia. Ja nyt osaavat tehdä aikansa kovinta amerikkalaista juurimusiikkia. No, ehkä tuo on vähän yliampuvasti sanottu, mutta menköön perjantain ja edelleen jatkuvan alkuhuuman piikkiin. Ollapa ruotsalainen.

Joka tapauksessa viime viikolla ilmestynyt First Aid Kitin The lion’s roar -lp on niitä levyjä, joita kuunnellessa sulaa sohvaan. Kantria, folkia, mitä lie, kaunista ja ihanaa joka tapauksessa. Asiaan vihkiytymättömän korviin levyn tunnelma ja jopa melodiat saattavat kuulostaa itseään toistavilta, mutta meiksille uppoaa ihan täysiä. Vaikka neidit Klara ja Johanna Söderberg kulkevat alalla, jolla loistavat esim. Gillian Welch, Joni Mitchell, Joan Baez ja yllätys yllätys, Emmylou Harris, niin yhtään ei tarvitse ruotsalaishyvitystä antaa. Homma toimii.

Levyn aloitus- ja nimikappale on yksiselitteisen loistava. Se on se, jonka kuultuani panin albumin välittömästi ennakkotilaukseen. Kuulaan kauniissa kappaleessa yhdistyy Amerikka, Irlanti, Ruotsi, kantri, folk ja pop täydellisen tiiviiksi paketiksi, jota kuunnellessa ajan ja paikan taju hämärtyy. Ehkä se on jopa levyn paras kappale.

Emmyloun on pakko olla hyvä, ja onkin. Olisi pyhäinhäväistys, jos ei olisi. Hyvin voisin kuvitella Emmyloun itsensä sitä esittämään. To a poet vie kuulaassa surumielisyydessään ajatukset Joan Baezin suuntaan, New years eve puolestaan sietämättömän ihanassa minimalistisuudessaan Joni Mitchellin. Rennon letkeä I found a way piristää reippaalla menollaan, samoin lopetuskappale King of the world. Hyviä ne ovat kaikki muutkin. Folk-pop This old routine esimerkiksi. Tai synkähkö Dance to another tune. Tai ne kaikki muut. Näköjään turha yrittää poimia yksittäisiä kappaleita kokonaisuudesta erikseen.

Tänä vuonna, kun Gillian Welch ei taatusti tee uutta levyä, voi heti tammikuun jälkeen sanoa, että First Aid Kit Ruotsista teki vuoden parhaan amerikkalaista perinnemusiikkia sisältävän levyn. Toivotaan, että tulevaisuus osoittaa tämän ennustuksen vääräksi ja saamme roppakaupalla yhtä loistavia albumeja kuultavaksemme A.D. 2012. Vaikka Emmyloulta.

Joskus on vain paras lopettaa asioiden turha miettiminen ja antaa tunnelman ja hetken viedä. First Aid Kitin The lion’s roarin kuuntelu on juuri niitä hetkiä.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s