Levyaddikti ahistuu

Levynörtin, popaddiktin, teini-ikäisen henkiselle tasolle jääneen musadiggarin elämä ei ole helppoa. Hän jäsentää elämänsä muutaman minuutin musiikkiesitysten mukaan. Niistä löytyy tukea ja neuvoja, helpotusta, lisää tuskaa, jopa ratkaisuja ongelmiin. Hah. Kuinkahan moni poplauluja väsänneistä huumehörhöistä on kokkelipäissään ajatellut, että joku onneton vielä kymmeniä vuosia myöhemmin etsii tulkintoja kiireessä levyn täyteraidaksi sävelletyn rykäisyn studion eteisessä kirjoitetusta tekstistä. Eiköhän siinä ole lähinnä ollut mielessä, että rustaan nyt tähän äkkiä jotain, kerkiän vielä bilettämään.

Popaddiktin Raamatussa, Uskollisessa äänentoistossa, herätettiin kysymys paneeko liika yksinäisyydestä ja epätoivosta ja menetetystä rakkaudesta kertovien laulujen kuunteleminen omankin elämän sekaisin. Kai se panee. Löysin itseni yhden poikkeuksellisen masentavan päivän jälkeen kuuntelemasta Jackson Brownen The pretenderiä, joka ei aiemmin ole herättänyt mielenkiintoa. Nyt kuulosti oikein hyvältä, fiilis oli sopiva. Samassa kuuntelusessiossa jopa aiemmin kylmäksi jättäneestä 38 Specialin aaooärrästä löytyi tärkeitä sanomia, juuri minulle. Fiiliksestä riippuu mikä milloinkin hyvää on.

Levynörtillä elämän tärkeät tapahtumat assosioituvat popkappaleisiin. 70-luvun poliittinen laululiike  ja  punk/uusi aalto on muistoja lapsuudesta. Sielun Veljien ja Peer Güntin kuuntelu nykyisin on vaikeaa, koska niiden musiikki tuo aina mieleen iän, jolloin ihminen on typerimmillään. U2:n Rattle & hum oli yhteinen suosikki tavatessani tulevan vaimoni; sen kuuntelu aiheuttaa hyvin monenlaisia välähdyksiä menneisyydestä. Eppu Normaalin Suolaista sadetta muodostui soundtrackiksi esikoiseni syntymälle. ”Pitäisi mennä nukkumaan, ulkona satelee.” Nuo rivit pyörivät lukemattomina öinä mielessä, kun tuntitolkulla kantelin valvovaa tytärtäni pitkin taloa. Muistan edelleen mitä levyjä ostin päivänä jona hän syntyi.

Ei kai se ihmiselle hyvää tee, että istuu yökaudet huoneessaan kuunnellen soulklassikoita, huudattaen ämyreistä korneimpia heavyballadeja. Menetettyjä mahdollisuuksiaan miettien, vanhoja valintojaan vatvoen. Olisi helpompaa kuunnella musiikkia pelkästään teknisenä suorituksena, soittajien ja laulajien osaamista analysoiden ja jättää kaikenlainen musiikin tunnepuolen miettiminen vaikka hevosille. Niillä kun on isompi pää ja enemmän aikaa.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s