Rainbow – Stranger in us all

Flashback vuoteen 1995. Tylsistymme kaverini -Mika hänkin- kanssa kauppaoppilaitoksen iltalinjalla, kansantalouden tunnilla. Viihdytämme itseämme keskustelemalla Mustanaamiosta ja keksimällä sananmuunnoksia Mustanaamion kavereista. Dispo-Leana ja Heeska-Luro aiheuttavat hillittömiä naurunpyrskähdyksiä. Aikuiset miehet, saatana. Gumo-Horan! -huudahdus avaa hihityspadot lopullisesti, pelkäämme saavamme karttakepistä. Huudahduksesta muotoutuu tervehdys, jota käytämme edelleen.

Kuiskuttelun aihe vaihtuu levyihin. Hei, tänään ilmestyi Rainbown uusi! Bändin ensimmäinen albumi yli kymmeneen vuoteen. Hitto, paljon kello? Vieläkö levykaupat ovat auki? Päätös: Lintsaamaan. Kansantalous on muutenkin syvältä. Hyppäämme autoon, ajamme Itäkeskukseen. Myöhästymme viisi minuuttia, levykauppa on kiinni. Mitä nyt? Tunnelin levyyn! Se on auki, on sitä ajettu turhempaakin.

Tiskille. Onko Rainbown uutta? On on, löytyy. Onko se hyvä? Myyjä nyökyttelee; hyvä on, hyvä, ihan kuin mentäisiin aikakoneella vuoteen -75. -75? Luoja, voiko se olla niin hyvä? Ostamme levyn, kumpikin. Stranger in us all. Vauhdilla autoon, levy soimaan. Wolf to the moon. Kasvoillemme leviää hymy. Nyrkit nousevat ilmaan, pää heiluu. Ju-ma-lau-ta! Nyt meinaan lähtee, voiko tämä olla todellistakaan. Wo-hoo! U.S.A! U.S.A!

Ohitamme Finlandia-talon, oopperan, käännymme Helsinginkadulle. Cold hearted woman. Onhan tämä, kyllä tämä on. On se. Nyrkkien heilunta laantuu hieman. Mutta on tämä kova, on. Hunting humans. Linnanmäki, Kurvi. Eeeei tämä nyt oikein. ”Taasko meitä on kusetettu”, toteaa kaverini lakonisella äänellä. Räjähdän nauruun. Pitkäänhän tämä onnentunne kestikin. Stand and fight. Hermanni. Nousen autosta. Moi moi, muista lukea läksyt.

Leikkaus vuoteen 2011. Joulukuu, maanantai. Mitähän kuuntelisi työmatkalla? Haa, Stranger in us all, pitkästä aikaa. Räntää sataa. Maa on musta, mieli ei. Panen levyn soimaan. Wolf to the moon aiheuttaa  samoja reaktioita kuin 16 vuotta sitten. Mitä muuta? En edelleenkään pidä Candice Nightin mukanaolosta. Black masquarade on hieno kappale. Hall of the mountain king hauska. Doogie Whitelta on juuri ilmestynyt soololevy. Se on saatava. Stranger in us all ehtii soida kokonaan matkan aikana, mutta välillä en edes huomannut kuuntelevani sitä, koska muistelin elämääni 25-vuotiaana. Pitäisi soittaa Mikalle.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa, Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s