Tuuliajolla (eli balladeja Saimaalta)

Kun haluan piehtaroida nostalgiassa, on Saimaa-ilmiö -elokuvan katsominen paras mahdollinen tapa tehdä se. Jos voisin, matkustaisin aikakoneella juuri siihen aikaan, josta tämä elokuva kertoo. Aikaan, jolloin siirryttiin punkista manselaiseen suomirokkiin, jonka seurauksena Eppu Normaali ja Juice Leskinen muuttuivat pikku hiljaa instituutioiksi ja Hassisen Koneen aikana vielä vaivaantuneenoloisesta Ismo Alangosta tuli suuri taiteilija, sahmaani.

Miksikö höyryän elokuvasta juuri nyt? Onhan siitä jo aikaa, kun se Teemalta viimeksi tuli. No siksi, että ostin kulttuurikauppa Anttilasta vitosella aiheesta kertovan cd:n, Tuuliajolla. Itse elokuva on The Bandin Last walzin ohella paras musiikkielokuva koskaan ikinä missään. Se on se selkein linkki helismaalaisen kuplettiperinteen ja modernin rokin välillä. Se on ajalta ennen kuin imagokonsultit pääsivät pilaamaan rokkareiden ulkoisen habituksen ja jolloin alkoholi toimi vielä stimulanttina, ei tainnuttajana.

Ensimmäisen Tuuliajolla-risteilyn  aikaan -tai ainakin lähellä sitä- Juicea kampanjoitiin presidentiksi, Eppu Normaali oli uransa suvantokohdassa ennen seestymistä kaikkeen siihen loistokkuuteensa, jonka suuruutta tuskin kukaan tässä maassa koskaan ylittää ja Ismo Alanko vasta harjoitteli rocktähtenä olemista. Loistava hetki filmata suomirockelokuvaa, taltioida sen aikuisuus, nuoruus ja lapsuus. Suomi-ilmiössä suomirock tiivistyy: melankolia, remellys, herkkyys, uho, Suomen suvi, maisema. Tuntematon sotilas – Saimaa-ilmiö – Pohjantähden alla – Arvottomat, muut suomalaisuutta kuvaavat elokuvat voi viskata roskiin.

Elokuvan ehdottomiin huippukohtiin kuuluu Juicen ja Safkan akustisesti esittämä Luonas kai olla saan, jota kuvitetaan Saimaan ja suomirockin tulevien ikonien kuvin. Elokuvassa tuntuu käsinkosketeltavan aidosti tanssilavojen surumielisyys, laskuhumalan apeus. Eppu Normaalin hirveä tempo pistää säälimään Aku Syrjää. Harmi, että Soundi käänsi juuri noihin aikoihin selkänsä bändille, Coctail barin ansiosta. No, eihän se Coctail bar tietysti mikään merkkiteos ole, etenkin kun sitä verrattiin Rumiin säveliin.

Minulle tämän levyn ja elokuvan laulut ovat aurinkoinen lapsuus maalla. Puissa kiipeily, kissanpennut, lemmikkikaritsat, uiminen, kauppa-auto ja merirosvorahat. Niiden soundtrackina soi kuin tulevaa teini-ikää ennakoiden juuri nämä laulut, kiitos neljä vuotta vanhemman serkkulikan.

Herää kysymys: Olivatko asiat sittenkin ennen paremmin? Silloin, kun pelättiin kolmatta maailmansotaa, kun ainoa salaatti oli porkkana- tai lantturaaste, kun tehtiin mitä vaan Neuvostoliitto ehdotti, ainakin melkein. Ja kun pelättiin miten Suomen käy Kekkosen jälkeen. Huonostihan sille kävi.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Tuuliajolla (eli balladeja Saimaalta)

  1. StJerky sanoo:

    Olivat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s