Tuplaliven ongelmallisuus

Teininä, hevi-innostukseni ollessa kovimmillaan, tuplalive oli osoitus bändin suuruudesta. Kaikilla isoilla bändeillä oli semmoinen. Made in Japan, Song remains the same, On stage, Live & dangerous, Live evil, Live after death. Myöhemmin onneksi tajusin, että ei minun ole pakko kärsiä parinkymmenen minuutin versioista Space truckin’ia, Wring that neckiä ja Dazed & confusedia; tiiviimmät studioluennat aiheesta ovat parempia. Livelevyjen suurin viehätys hävisi viimeistään cd-formaatin ja ylitarjonnan myötä. Joltain Iron Maidenilta ilmestyy livelevy tai pari jokaiselta kiertueelta, joiltain bändeiltä voi ostaa taltioinnin keikasta heti keikan jälkeen. Kovaa hommaa, ainakin keräilijöille. Silti Live after deathin aloittava Churchillin puhe aiheuttaa edelleen kylmiä väreitä, kuulee sen missä tahansa ja Gillanin In concertilla karjuma Lucille on harvoja onnistuineita hevibändien rock’n’roll-covereita.

Näin myöhemmin on ollut karua lukea faktoja konserttitaltiointien historiasta. Live & dangerousilla taitaa varsinaista liveä olla lähinnä aplodit, Unleashed in the eastilla kansikuva. No, pikkuvikoja kaltaiselleni normikuulijalle. Kaikesta urputuksestani huolimatta vinyyliformaatissa olevan tuplaliven näkeminen divarin laarissa sykähdyttää edelleen. Lähiaikoina se on sykähdyttänyt niin paljon, että olen tullut Styxin, Humble Pien, Kansasin, Triumphin ja Lynyrd Skynyrdin livetuplien onnelliseksi omistajaksi. Viimeksi mainittu oli tosin formaattipäivitys; yhden levyn One more from the roadin cd-versiolta oli jostain käsittämättömästä syystä jätetty pois juuri T for Texas, jota ei bändin studiolevyiltä löydy. Toki se hyllystäni löytyy, bändin ysärillä julkaistulta 3-cd:n boksilta, mutta olihan tuo tupla silti pakko ostaa. Ihan pakko.

Mutta. Mistä hemmetistä otan sen ajan, jolla kuuntelen tupla-lp:n? Hmm. Tämän blogimerkinnän kirjoittamiseen on tähän mennessä kulunut n. 15 minuuttia. Melkein yhden levynpuoliskon verran. Toisaalta kello on jo paljon, perhe nukkuu ja aamulla pitäisi lähteä töihin. Rouvalla ei mieli mettä keitä, jos täräytän Workin’ for MCA:n ämyreistä soimaan. Viikonloppuna ei kerkiä, täytyy tehdä pihahommia ja viettää laatuaikaa. Valitettavasti termi laatuaika ei kaikille tässä taloudessa asuville tarkoita levyjen kuuntelua sohvalla maaten. Työmatkalla olisi aikaa, mutta autossa ei vinyylilevy soi. Pirullinen keksintö, mokoma epäkäytännöllinen musta lätkä.

Huoh. Ratkaisin asian siten, että ostin myös Dr. Feelgoodin Stupidityn. Se ei ole tupla, sen kerkiää arkena pyöräyttää. Tuskin maltan odottaa huomisiltaa, jolloin voin vääntää nupit kaakkoon ja kuunnella kun Wilko paiskoo She does it rightin riffiä. Ei kun perhana! Minunhan pitää mennä suoraan töistä päiväkodin vanhempainiltaan. No, torstaina sitten. Tai perjantaina. Tai jotain.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa, Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Tuplaliven ongelmallisuus

  1. mika p. sanoo:

    u2:n under a blood red sky, min-lp. ei ole pitkä, mutta kelpo live kumminkin.

    • Mika sanoo:

      Juu, toki tuo hyllystä löytyy. Valitettavasti vain pidennettynä cd-versiona (muis-taak-se-ni pidennettynä). Mutta hei, senhän voinkin kuunnella autossa! Oli miten oli, tänään ohjelmassa heti talvirenkaiden vaihdon jälkeen: Dr. Feelgood – Stupidity

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s