British graffiti – 32 original oldies from Decca Records

Kuvittelin aiemmin, että ns. ruuhkavuodet koskettavat vain uraputkessa pyristeleviä kovapalkkaisia cityihmisiä. Vaan joutuu niiden kanssa kamppailemaan tasamaan tallaajakin; pelkkä lapsiperheen, omakotitalon ja työpaikan yhdistelmä ilman uraan liittyviä kunnianhimojakin saa aikaan melkoisia logistisia ja aikataulullisia ongelmia. Levyjäkään kerkiä kotioloissa kuuntelemaan.

Joskus sentään. Kuten eilen ja viime yönä various artistsin esittämää British graffiti -tuplaa. Sille on kerätty Deccan julkaisemaa brittiläistä tai ainakin brittien esittämää rock- ja popmusiikkia vuosilta 1956-67. Vetääköhän Tom Jones turpiin, jos sitä kutsuu britiksi? Levyn historiallisesti kiinnostavin materiaali on ajalta ennen Beatlesia, musiikillisesti kiinnostavin Beatlesin valtakaudelta. Mieleeni tuolta pre-Beatles ajalta tuli ennen kuuntelua lähinnä vain Lonnie Donegan, Tommy Steele ja Billy Fury. Kokoelma esittelee ansiokkaasti monia minulle  ennestään tuntemattomia nimiä. Toki mukana on tuttujakin, kuten Tom Jones, Lulu ja Rod Stewart.

Suurin osa tyylittömiin kansiin pakatun kokoelman kappaleista on coverversiota amerikkalaisista sävelmistä, loput pastisseja niistä. Leimallisesti brittiläinen popmusiikki syntyi vasta myöhemmin. Voisi sanoa paljon myöhemmin, koska esim. Beatles, Stones, Kinks ja Who olivat alkuvaiheissaan oikeastaan amerikkalaisia bändejä. British graffiti alkaa oikeutetusti Tommy Steelen originaalilla Rock with the caveman; olihan Steele ensimmäinen tai ainakin suosituin brittiläinen rokkari. Ennen tiedätte kyllä keitä, siis. Kappale on sinänsä ihan kelvollista rock’n’rollia, ei aivan Pat Boonen tasolle valkaistua.

Kokoelmalla on tuttuja klassikoita, mm. Tiger, I saw Linda yesterday, Shout, Save the last dance for me, My baby left me. Eivät ne alkuperäisille tai tutuimmille versioille pärjää, mutta eivät ole huonojakaan. Ovat jopa erittäin hyviä jotkut. En jaksanut selvitellä kaikkien kappaleiden alkuperää, mutta ilmeisesti originaaliversioista mainioita vetäisyjä on ainakin äreä-äänisen viihdelaulaja Eden Kanen Get lost ja Anthony Newleyn rockabilly Idle rock-a-boogie. Korjatkaa jos olen väärässä kappaleiden alkuperän suhteen.

Levyn parhaimmistoa on mm. Michael Coxin Too hot to handle, Wee Willie Harrisin Wild one, Jet Harrisin & Tony Meehanin instrumentaali Scarlett O’Hara ja tietenkin Lulun loistava versio Shoutista. Bändiosastolla komeaa jälkeä tekevät The Applejacks, Dave Berry & the Cruisers (hieno My baby left me -versio), Bern Elliott & the Fencemen ja Brian Poole & the Tremeloes. Viihdeosastoa edustaa komeimmillaan Tom Jonesin Green green grass of home, Mark Vynterin Dream girl, Kathy Kirbyn dustyily Let me go lover ja miksei Little Lenny Davisin genepitneymäinen Little schoolgirl. Näiden vastapainoksi löytyy myös muutama melko sietämätön esitys, kuten Whistling Jack Smithin viheltelemä hämmentävänniminen I was Kaiser Bill’s Batman, Tony Starrin lastenlaulu I’ll take a rocket ja Karl Denverin Mexicali rose.

British graffiti on oikein laadukas kokoelma, vaikka luulin brittien 50-60 -lukujen taitteen popmusiikin olevan lähinnä vain huvittavaa. No, uskoin pitkään siihenkin myyttiin, että Elviksen mentyä armeijaan, Buddy Hollyn kuoltua, Chuck Berryn jouduttua vankilaan ja Little Richardin tultua uskoon tehtiin kunnollista rockmusiikkia vasta Beatlesin ja Stonesin myötä. Se ei pidä paikkansa, vaikka ihan hauska tulkinta onkin.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s