LoveLies ja Entä tähtein tällä puolen?

Miettinen petraa. LoveLies on parempi kuin ihan kiva Pitkäjano viime vuodelta. Tarina kovasti Dogs d’Amourin oloisen rockbändin Suomen kiertueesta kulkee jouhevasti ja hauskasti, vaikka vailla yllätyksiä. Viinaa juodaan, muitakin hassunhauskoja päihteitä vilahtaa, vähän naisiakin. Päähenkilöt ovat sympaattisia, eikä kirjassa ole yhtään täyttä roistoa mukana. Kotimaiseksi Törkytehtaaksi ei teoksesta siis ole. Kirjassa vilahtaa suomalaisen rockmaailman henkilöitä niin oikeilla kuin sellaisilla keksityillä nimillä, joista varmasti ymmärtää kuka pseudonyymin takana on.

Ei LoveLies suurta taidetta ole, ihan vaan leppoisaa viihdettä. Nimenomaan leppoisuus ja sydämellisyys ovat sanoja, joita haluan käyttää. Miettinen ei kirjoissaan pilkkaa ketään, vaikka onkin aikanaan kirjoittanut Rumbaan. Jopa osaltaan perustanut sen. Popsnobismi loistaa poissaolollaan ja se on hieno asia. Miettisen täytyy olla oikeastikin mukava mies.

Kaipaan edelleen kirjaa, johon olisi koottu parhaat tai kaikki Miettisen Rumbassa, Junglessa, Soundissa ja missä ikinä liekin julkaistut jutut, joissa hän kertoo milloin mistäkin itseään kiinnostavista asioista. Musiikista, nyrkkeilystä, jääkiekosta, kirjoista ynnä muusta. Taitaa olla turha toive, haastattelujen mukaan Miettisellä on jo suunnitelma usean romaanin kirjoittamisesta.

Nyt kun Juhani Suomi on lusinut lopuuun Kekkos-sarjansa on hänestä kuoriutunut rento ja lähes kaunokirjallinen muistelija. Vuosi sitten ilmestynyt Vorraaja oli mainio teos; syvällinen, rehellinen ja viisas. Uusi Entä tähtein tällä puolen? on sitä myös. Vorraajassa Suomi avautui henkilökohtaisesta elämästään unohtamatta kekkosmaisella -yllätys yllätys- sanansäilällään viiltää nykypoliitikkoja ja nykymenoa yleensäkin. Entä tähtein tällä puolen? keskittyy enemmän yhteiskunnallisiin kuin henkilökohtaisiin asioihin.

Pienuudestaan huolimatta uusi kirja sisältää Vorraajaan verrattuna tyhjäkäyntiä; pitkät jutut delegaatioista Neuvostoliittoon ja Lappiin eivät jaksa pitää mielenkiintoa yllä. Onneksi kirjan alku on niin hyvä, että keskiosan junnaavamman osan jaksaa. Sen jälkeen alkaa taas mielenkiintoinen lähinnä ulkoministerien henkilöihin käyvä osuus.

Suomi kritisoi oivallisesti rahan valtaa, kaiken pyörimistä suuryritysten ympärillä. Ja sitä että poliitikot hyväksyvät tämän: ”Missään vaiheessa näissä [vero]uudistushankkeissa ei ole noussut esiin se, että verotuksella on muitakin tehtäviä kuin yritysten kilpailukyvyn vahvistaminen, joka nyt on kohotettu kaiken siunaavaksi periaatteeksi. Verotuksen tulisi -kuten se joskus aiemmin tekikin- huolehtia myös kansalaisten tuloerojen tasaamisesta sekä siitä, ettei kukaan putoa yhteiskunnan ulkopuolelle.”

Ei Suomi sitä suoraan sano, mutta Suomen Suomi oli parhaimmillaan Kekkosen ja kylmän sodan aikaan. Kun nykymenoa katsoo, niin en uskalla väittää hänen olevan täysin väärässä.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Lukemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s