Anonyymit addiktit, 14. istunto

-Hei Mika.

-Hei hei.

-Onko sinulla työmurheita?

-Eeeeeei, ei sen kummempia. Kuinka niin?

-Vaimosi sanoi, että sinun on nykyisin mahdottoman vaikea lähteä töihin.

-Ei kai, mitäs se nyt noin meni sanomaan?

-Seisot töihin lähtiessäsi aina viisitoista-kaksikymmentä minuuttia kädet taskuissa omassa huoneessasi mietteliään näköisenä tekemättä mitään, ahdistuneelta vaikuttaen.

-Jaa, niin. Tuota. Onhan tässä tosiaan pientä ongelmaa.

-Kertoisitko tarkemmin?

-Niin. Katsos kun. Minulla on pitkä työmatka, päivässä kerkiää kuunnella kaksi perinteisen lp:n mittaista levyä. Ongelma on siinä ettei ole mitään kuunneltavaa.

-Anteeksi? Ei mitään kuunneltavaa? Hyllyssäsi on parikymmentä metriä cd:tä. Kuinka voit väittää ettei sinulla ole mitään kuunneltavaa?

-No kun ei ole. Matkamusiikki pitää valita fiiliksen mukaan ja välillä ei kerta kaikkiaan löydy päivän tunnelmaan sopivaa tavaraa.

-Voi Luoja. Sinä ostat joka viikko levyjä ja sitten et löydä niistä mitään kuunneltavaa.

-Hei, kai sinä nyt tajuat, että enemmistö ostoksistani on vinyyliä. Lp ei mahdu auton cd-soittimeen vaikka miten tunkisi. Hölmö.

-Hmm. Totta, totta. Mutta sinähän voit kuunnella radiota.

-Hah. No just joo. Mitähän kanavaa? YleX:n aamu- ja iltapäivissä ei ole ensimmäistäkään toimittajaa. Pelkkiä juontajia, jotka lukevat ääneen iltapäivälehtien otsikoita, hihittelevät, heittävät ”läppää” ja samanlaiset idiootit soittelevat lähetykseen. Ei voi kuunnella. Radio Suomessa sama juttu, ei toimitettua ohjelmaa, pelkkää jonninjoutavaa länkytystä ja soittolistalla samat biisit vuodesta toiseen. Ei voi kuunnella. Novat ja vastaavat ovat huonoudessaan YleX potenssiin kaksi, ei voi kuunnella. Ylen Ykköstä sentään voisi, mutta pelkkää taidemusiikkia ei jaksa autossa kuunnella. Vaikea uskoa, että 80-luvulla tuli radiosta parempaa ohjelmaa kuin nykyisin, vaikka silloin kaiken maailman piiritason painikilpailujen selostukset jyräsivät Rockradion ja Nuorten sävellahjan alleen.

-Jaa-a, tottapa tuokin. Paha ongelma. Joku ratkaisu pitäisi keksiä. Ei ole hyvä jos töihin lähtö on vaikeaa.

-Niin. On minulla yksi idea.

-Kerro.

-Aina kun ostan lp:n minun pitäisi ostaa sama levy myös cd:nä. Remasteroituna, bonusbiiseillä ja parannetuilla kansiteksteillä varustettuna tai sitten juhlaboksina.

-Huoh. Meidän täytyy palata siihen, että käyt näissä istunnoissa ainakin neljä kertaa viikossa.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Anonyymit addiktit, 14. istunto

  1. "Auto ilman soitinta on kuin polkupyörä ilman ketjuja." sanoo:

    Lyhyt työmatka, tynkä kokoelma, mutta sama tunne. Jos matkalla ehtii kuunnella vain yhden biisin, niin se on valittava tarkasti.

  2. Mika sanoo:

    Yhden biisin valinta on kenties vieläkin tuskallisempaa. Ehkä kannattaisi tehdä työmatka kiertotietä, ehtisi kuunnella enemmän.

  3. "Auto ilman soitinta on kuin polkupyörä ilman ketjuja." sanoo:

    Niin, toivotontahan se on. Niinpä vaihdoinkin pyöräilyyn…

  4. Mikko sanoo:

    Spotify Premium kännykkään. Toimii mukavasti automatkoilla. Aina löytyy kuunneltavaa myös vaimolle ja lapsille.

    • Mika sanoo:

      Kännykkä? Spotify? Kuulostaa mielenkiintoiselta. Pitääpä selvittää mitä ne ovat. Saakohan niitä vinyylinä.
      *kirjoittaa muistiin*

  5. Mikko sanoo:

    Joo, ne on niitä semmosia nykyajan hömpötyksiä. Mutta autossa ja reissun päällä hieman vinyyliä kätevämpiä. Kotioloissa mustaa kultaa ei toki mikään voita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s